Minua väsyttää koko elämä, se on loputonta kompuroimista ongelmasta toiseen,ihan loputonta sotkujen selvittämistä,joita omainen järjestää.Minusta tuntuu että hän on aina tilanteen mukaan sitä tai tätä,muistissa ei ole mitään vikaa kun hänen pitää saada jotakin tai haukkua minua. Itse hän ei kumminkaan kykene mitään hoitamaan. Vaikka autan kaikessa,olen maailman ilkein ihminen ja sen hän kyllä kuuluttaa kaikkialla,se viha ja raivoaminen on ihan kamalaa kestää.Tekisi mieleni jättää kaikki, antaa yhteiskunnan hoitaa. Siis minä,hyvin velvollisuuden tuntoinen ihminen,se mieliteko kauhistuttaa itseäni!
Miten jaksatte dementoituvan omaisen kanssa
kovin väsynyt
321486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
koeta kestää.
Tulevista Dementikoista kannattaa päästä eroon ajoissa.
Mutta jos aiot jatkaa, hyväksy se tilanne ja ota ne haukkumiset kiitoksena. Kun puolen vuoden tai vuoden kuluttua muistelet tätä aikaa, ajattelet, että oli se silloin helppoa.
Sopiva lääkitys auttaa paljon, jos ei yksi tehoa, kannattaa vaihtaa.
Jos et ihan joka asiassa yritä auttaa, niin joskus saattaa huomata, keneen voi tuvata.
Se , mikä on turhinta, on yrittää vaikuttaa tällaisen tekemisiin, sillä on päinvastainen vaikutus.
Varsin hyvä kokemus.
Tiedätkö mulle tuli ihmeellinen helpotuksen tunne kun sanasi luin,ne olivat niin valtavan osuvia ja sekin,että joku toinen suhtautuu asiaan näin realisesti vaikak varmasti on vaikeaa.Kiitos!
Tässä minun tilanteessa muistihoitaja sanoi dementoituneen olevan huonokuntoisin, joka on kotioloissa. Äitini ei moneen vuoteen tuntenut minua.
Yritä järjestää itsellesi myös muuta toimintaa, ettei Sinun koko ajan tarvitse jauhaa päässäsi tuon dementoituneen tekemisiä. Äläkä ala salata lähipiiriltäsi omaisesi tilaa. Jos Sinulla on auto, ajeluta tätä ympäri maailmaa, käytä kaiken uhalla kylässä, jopa tällainen saada muuta ajattelemista.
Mitä vähemmän Sinun tarvitsee sen dementoituneen tilannetta, sen paremmin jaksat, kuitenkin joudut miettimään sitä aivan liian paljon.
Suurta myötätuntoa tuntien, muista aurinko aina nousee.
Siinäpä se, kun se on jatkuvaa, ilman lepotaukoja, täytyy aina olla varuillaan, vaikka hetken menisikin hyvin.
Ota yhteyksiä ajoissa paikallisiin apupisteisiin kunnassasi.
Sinun täytyy myös olla PÄÄTTÄVÄINEN ja asiasi takana, muuten et saa apua. Liika kiltteys tulkitaan että pärjäilet vielä.
Tosi noloa sanoa näin, mutta jos ihminen on liian kiltti, ei saa tarvittavaa huomiota.
Yritä saada itsellesi hengähdystaukoja ja lomapäiviä säännöllisesti, silloin Jaksat arkeakin paremmin.
Olen ollut siellä toisella puolella, ja tavannut myös loppuunpalaneita omaisia. Siksi Sinun on pidettävä itsestäsi hyvää huolta.
Agressiivinen käyttäytyminen, on niitä alkuoireitakin, ja jatkuvat.
Ota sellainen asenne kuin, silloin murrosikäisen kanssa(jos sinulla on ollut lapsia) mitä enemmän kokkareita tulee sen rakkaampi olet hänelle. Murrosikäinen tosin katkoo riippuvuuksiaan, mutta turvarakenteita kannattaa ajatuksilla rakennella, että jaksaa. Jos lamaantuu voimasi valuvat itsestäsi, päätä että pärjäät ja haet tervittavia apuja ulkopuolelta.
Vaikka pieniäkin taukoja, naapurien ja ystävien apua voit myös harkita hetkellisiin henkireikiin. Joskus hoidettavat skarppaavat, vieraampien ihmisten kanssa ja saavat myös omaan elämäänsä vaihtelua.
Voimia Sinulle, Pidä huolta itsestäsi!!!
nm eläkkeellä oleva hoitaja
tinkiä siitä valvollisuusden tunteestaan, - ei kai ole tarkoitus jaksaa enemmän kuin jaksaakaan...:/
Tiijjän ettei luovuttaminen tule olemaan helppoa, kenellekään..
Velvollisuuden tunto on kova punnus jalassa.
Se kaikki vaatii varmasti.
Onhan mahdollista saada omainen palvelukotiin jonottamalla, olisi puolet vastuusta muilla.
Ne ovat kodinomaisia paikkoja ja sitten on intervallihoitopaikat, saa itse vähän lomaa hoitamisestaan.
Siitä ei oler kenellekkään mitään hyötyä, jos polttaa itsensä loppuun, silloin on kaksi sairaalassa, näin ne naiset Kelassa kimenti mullekkin, kun äidin asioita hoidin.
jaksaa yhden tai kahden dementikon kanssa ne muutamat vuodet, pientä joustoa ja huumoria.
että tiedätkö, mitä puhut. Minä takaan ja alleviivaan, kun muutaman yön peräjälkeen valvot tuollaisen vuoksi, ja päivällä olet töissä ajelutat autolla pitkin kyliä, ja etsit missä tuollaisen muistikuvissa oleva lapsuuden aikainen koti on, rauhoittuu helpoiten näin. Viimein olet siinä kunnossa, ettei syöntiaikaan ole vara istua, kun siihen nukkuu, ei se huumorinkukka kovin kirkkaast loista, varsinkaan, kun muutosta parempaan ei ole näköpiirissä.
Ota huomioon, että minun kohdalla on ollut kaksi, enkä tänä päivänä tiedä oliko tuosta hommassa mitään järkeä, mutta tehty mikä tehty. Voin kyllä kertoilla näitä tarinoita lisääkin, kun homma vedetään tikemman päälle.
jos olet..niin puhut silloin ehkä hiljaa..toisin sanoin..ei mikään leikinlaskun paikka..monellekaan todellisuudessa.
t.friidu
kaitseminen.
Ulkopuolisille hän voi hetken olla kuin ainakin terve, mutta sen hetken jälkeen on kaikki toisin.
On tulitikkua tulitikun perästä, tupakkaa monta kartonkia, ruokaa ikkunoiten välissä homehtumassa paljon, puheet entisestä elämästä.
koiran ruokakupissa, siinä sivussa lattiallakin, parhaassa tapauksessa kukkaruukussa :).
Sitten jos vielä kakit menee housuun, ja tuollainen yksinään jonkin aikaa touhuaa, puistattamaan alkaa vieläkin. Entisen elämän puheet on vähäisin riesa, niitä tarvitse kuunnella.
kun monellakin on varallisuutta, miksei palkata ulkopuolista hoitajaa tuuraamaan hoidossa.
Kun olisi tiedossa säännölliset vapaapäivät, niin jaksaisi paljon paremmin.
Kannattaa käyttää hyödyksi myös kunnan puolelta tarjoutuvat mahdollisuudet. Jos on jo selkesäti dementoitunut, voidaan ottaa sinne välillä viikoksi pariksi hoitoon.
Dementikon hoito on tosi raskasta, tiedän läheltä seuranneena.
tuulta, ja sitä toista, mitä koskaan ei ole ollutkaan, kuin ehkä toiveissa.
Surullista, kun moni ulkopuolinen ei asiaa ymmärrä, vaan ihmetellen tuomitsee, vaikkei kukaan voi tietää, ken on seuraava.
että pahan dementikon hoitoon ei voi ottaa ketä sattuu, sillä hoitajalla pitää olla kokemusta, sattuu saamaan puurot silmilleen.
Jos kovin rauhaton viedään viikoksi hoitoon, ei ne siellä pysty pitämään ilman vahvoja rauhoittavia lääkkeitä. hoitojakson jälkeen elo voi olla kaksinverroin vaikeampaa.
Minun piti aina joku palkata, kun jouduin olemaan päivänkin pois, ja omilla rahoilla, en ottanut omaishoidontukiakaan, kun rahan puolesta ei niin tiukkaa, ja kaunis ajatus oli, että ne sais joku, joka niitä enemmän tarvitsisi.
Tiedätkö etten edes pysty vihaisuudeltani sinulle vastaamaan? Olet uskomaton!
Sanon, et puhaltamallahan pullojakin tehdään!!!
Mikä tietämättömyys, prle!!!
ei hoidossa käytetä vahvoja rauhoittavia. Annetaan aikaa ja huomiota ja ennakoidaan esim vessassa käynti tarpeet säännöllistämällä päivän rytmi. Sama pätee kotioloissakin. Paperille aikataulut. Niistä puhutaan ja niitä kerrataan päivittäin. Jutustelut dementikon säilyneen muistialueen mukaan ja hoitajan oma rauhallisuus ja jämäkkyys ja rakkaus auttavat asiaa. Kyllä se siitä sujuu. Vastuunjakoa sukulaisten kesken. Dementiapäiväkoti ja palvelutalon päiväyksiköt, diakoniatyöntekijät. Kyllä dementtiasta tiedetään jo paljon. Pitää vain muistaa että tunteet ja reagoiminen ovat lähempänä niitä varhaisuuden tunnekokemuksia. Pieni lapsikin rauhoittuu sylissä, kädestä pitämisessä, tunteessa että välitetään. Jos olet itse levoton ja tuskastunut niin se kertaantuu monikerroin dementoituneessa omaisessasi, joka on enää vähänaikaa elossa.
näkee ettei ihmisellä ole mitään kokemusta asiasta.
Edes huumorina tosi huonoa, ilmankos puskasta tulee.
vihanpidolla mitään elämänymmärrystä ole. Dementiaa sairastava omainen on hyvinkin omakohtaisesti koettu juttu. Oma asenne ja maltti siinä ratkaisee, on hyväksyttävä tilanne, samalla sitä hyväksyy myös sen dementtiaan johtaneen sairastuneen ihmisenä edelleen ja pystyy olemaan läsnä hänen hädässään apuna ja tukena. Turvallinen ja rakastava ihminen siinä lähellä rauhoittaa kummasti. Kelloja ei voi kääntää taaksepäin tälläisessa tapauksessa. Totuus vapauttaa ja antaa energiaa.
se dementikko ei olekaan kuka tahansa, hän on "liian" läheinen hoidettavaksi ammatillisen rauhallisesti..
Harvoin sattuu omaistaan hoitavalla olemaan terveydenalan kolutusta, ja tuskimpa he jäisivätkään omaishoitajaksi, heillä on liikaa tietoa sairauden etenemisestä, ja sen tuomista ongelmista..
Kun sukulaisia onkin vain tämä hoidettava ja oma lapsi, jolla opiskelu ja oma elämä,niin kellepä vastuuta voi jakaa.Oma työ ja omaisen hoito vievät voimat,en vuosiin ole harrastanut mitään.
Kun on uuvuksissa tulee hiukan sokeaksi,ei osaa hakea apua ja kuka uskoo etta tarvitaan kun omainen osaa olla myös ihan fiksu.Vieraskorea kuin lapset.Televisiossa tuli kerran vanhuksesta jota hoiti oma tytär ja tyttären tytär,kyllä tuli heitä kohtaan sääli ja myötätunto kun tietää mitä se on.Itse on myös itsekäs kun en haluaisi laittaa elämääni tähän.Välit ollut aina vaikeat ja etäiset,nyt en löydä itsestäni rakkautta ainoastaan velvollisuuden.
Mistä sikiää ne lukemattomat ohjelmat radiossa ja tv:ssä, ja vielä lukemattomammat livessä, jossa kerrotaan lääketokkuraisista vanhuksista, ei savua ilman tulta.
Isäni oli sotainvaliidi, ja hänellä oli siihe kuuluvat kuntoutusjaksot, heille tarkoitetussa hoitolaitoksessa, jossa vuodeosasto, missä hoidetaan loppuun asti, samassa pihassa aluesairaala.
Viimeisellä kerralla hän oli jo pahoin dementoitunut, kun vein hänetsinne, selitin hyvin tilanteen.
Muutaman päivän kuluttua soittivat sieltä, ja kysyivät, mitä tehdään, isäni tarvitsisi heidän mukaan erikoissairaanhoitoa dementiansa vuoksi mielisairaalasaa, saadakseen sopivat lääkkeet. Hoitajille oli tullut mustelmia.
Olivat kysyneet kunnalta, ja kunta ei ollut antanut maksusitoumusta, olivat sanoneet, että jos eivät pärjää, niin tuokaa terveyskeskukseen, tiedät mitä se tarkoittaa. Isällä oli rahaa, niin minä sanoin, että jos se auttaa, niin Se pitää siten tehdä, olisi markka-aikaan muistelen, maksanut noin kaskymmentä tuhatta. Olivat puhelimen välityksellä saaneet sopivat lääkkeet, niin sitä jatkettiin, oli tuttu perushoitaja, joka kävi oman työnsä ohella auttamassa pesuhommissa korvausta vastaan.
Korulauseilla ja kauniilla ajatuksilla ei dementikon kanssa pitkälle pötkitä. Hoito-ohjeetkin on luokkaa, älä tee niinkuin minä teen, vaan tee ninkuin sanon. Taudin kuvausta koskevat vihkoset ovat sensijaan todella hyviä, ja auttavat ymmärtämään dementikkoa.
Tuosta vastuunjaosta, on parempi, että yksi ne kivut pitää kun koko suku. Isäni aikaan lähisukulainen järjesti lomaa, ja tuli niinkuin partiolainen auttamaa, ei siinä mennyt monta päivää, kun istui aamulla keittiön lattialla, kun ei jaksanut tuolilla istua, ja sanoi, ettei tätä jaksa, että se siitä.
mutta itse en ole joutunut tuota taakkaa kantamaan.
Olen puhunut lapsieni kanssa siitä mahdollisuudesta että itse olen huollettavana.
Toivottavasti muistavat miten haluan elää viimeiset vuoteni jos pääni pettää ennen ruumistani.
dementiaan. Varmaan kyse on siitäkin, että ihminen tuntee niin suurta hämmennystä kun vielä sen verran humeeti pelaa, että ymmärtää että itsessä on joku vialla, niin se purkautuu raivona.
olla selitys. Ehkä kauhu omaa tilaansa kohden tai aivojen kuperkeikka.
Minä luulen että ihmiselämä alkaa samalta tasolta mihin se loppuukin.
Annoitte minulle paljon uutta näkökulmaa. Olen itse vielä töissä ja hiukan saamme kotiapua. Omaisella on vielä aika paljon toimintakykyäkin, huomaan nyt,ja varmasti kiukun takana on se oma hätä omasta tilasta.Kyllä minä ymmärrän sen ja olen pahoillani etten vaan tahdo jaksaa.Joku mainitsi sen eksyneen etsimisen,toinen sen että ulkopuolisen silmissä omainen on ihan fiksu ja ihmetellään sen hoitavan ihmisen asenteita.Nämä ovat minulle ne kaksi keskeistä asiaa ja joskus tuntuu kuin omainen tekisi näitä juttuja hiukan tahallaan kun tekee juuri päinvastoin kuin pyytää.Hän osaa myös sanoa niin ilkeästi että mieli on paha pitkään.Ei ole ollut koskaan helppo ihminen tosin.Sairautta varmaan kuitenkin ettei osaa sanojaan pidätellä.Omalle pojalle olen sanonut että hänen pitää elää omaa elämää eikä hoitaa minua jos minulle näin kävisi itselle.Olen monia omaisia hoivannut vanuudessa mutta tämä on vienyt voimani ja elämästä ilon.
Kiitos kaikille,koetan nyt muuttaa kuvioita missä
vaan voin.Olette hyviä ihmisiä,kiitos.
päivänä ja järjestä itsellesi vapaata.
Toivottavasti sinulla on joku joka voi ottaa vastuun omaisestasi ainakin vuorokauden ajan?
Suunnittele jo etukäteen miten käytät vapaasi. Nukkumalla tai jotenkin muuten hellit itseäsi.
Minäkin olen sanonut omille pojilleni, että minua ei tarvitse hoitaa. Haluan että he elävät omaa elämäänsä ja muistavat minut iloisena ja pärjäävänä ihmisenä. Eikä tunnu mukavalta ajatukselta, että omat lapset vaihtaisivat vaippojani yms. Mitä arvelet, haluaisiko sinun omaisesi oikeasti, että hoidat häntä? Mielestäni sinulla on oikeus myös omaan elämään. Omaiselle hoito on raskaampaakin kuin vieraalle, kun siihen liittyy niin paljon tunteita.
en usko että omaiseni haluaisi minua hoitajakseen,taitaa pitää minua kaiken pahan alkuna niin ainakin sanoo.On kuulemma aina vihannut minua joka olen pilannut häneltä koko elämän.Mielelläni antaisin jonkun muun jatkaa.
Itse asiassa sitä olenkin nyt rohjennut ajattelemaan ja tiedän itse tapauksen jossa hoitaja lopetti ja lähti elämään omaa elämäänsä.
Joku sanoi, että velvollisuuden tunto on raskas taakka.Se on.
Sinun pitää hakea apua. Et missään nimessä tule selviytymään taakastasi yksin. Olen ollut 20v. dementiatyössä.Siis hoitajana ja tiedän mitä se on.
Toimi pikaisesti. Soita heti huomenna päivystävälle lääkärille ja kerro uupumuksestasi. Tämä on niin tyypillistä, että ihmiset kuluttavat itsensä loppuun dementiaa sairastavan omaisen kanssa. Saat apua, kun kerrot mitään peittelemättä ja omaa väsymystä yhtään vähättelemättä tilanteen oikea laita.
On olemassa ihan kivoja hoitopaikkoja, joissa on ikäistä seuraa. Ota selvää.