kisuni on aina saanut kaupan kuiva- ja tuoreruokaa, voinko jättää tuoreruoan kokonaan pois, kun nyt annan kisulleni eläinkaupan ruokaa (royal caninia)? joskus tietenkin ajattelin antaa lihaa, kalaa tms.. entä pärjääkö kissanpennut pelkällä kuivaruoalla?vai täytyykö lisäksi antaa tuoretta??siis lihan, kalan tms. lisäksi??
voinko..
*juuli*
8428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuoreruoalla minä ainakin käsitän raa'an lihan, kalan ja sisäelimet. Näitä kaupan purkeissa olevia moskia sitten sanon säilykkeiksi, sillä sitä ne todellakin ovat: säilyvät monta vuotta ja ovat säilykepurkeissa mm.
Hyvä että olet vaihtanut pois kaupan kuivaruoasta, RC on tosiaankin hyvä merkki. Meillä syödään tuota RC:n Indooria, mutta lisänä tuoreruokaa (raakaa kanaa, possua, nautaa, kalaa, sisäelimiä) päivittäin. Kalaa kylläkin vain kerran viikossa. Säilykkeetkin ostan yleensä eläinkaupasta, mitä nyt joskus ostan niitä pieniä Gourmet -purkkeja kun ovat Pekun herkkua.
Sanoisin, ettei kissa kuiva- ja tuoreruoan lisäksi enää tarvitse säilykkeitä - oli se minkä ikäinen tahansa. Kun vain muistaa pitää huolen siitä, että vitamiinien ja muiden tärkeiden aineiden suhde on oikea.
mistäs sitten tiedän että kisuni saa tarpeeksi kaikkea? onko jossain jotain suosituksia? löytyykö esim. kirjoista/netistä tietoa? kuinka paljon teillä menee RC:tä esim kuukaudessa? ostatko minkä kokosia pusseja? kannattaako ostaa se isoin 10kg pussi? pysyykö se loppuun asti hyvänä kun pussin pitää suljettuna?? löysin jonkun nettikaupan jossa RC on postikulut mukaan lukien n.10 euroa halvempaa kuin kaupassa, kannattaako ostaa sieltä, onko kokemusta?
Kannattaa lukea Mirjan Nummisen Mirjamin kissanhoidonopas. Siitä löytyy paljon hyvää tietoa mm. ruokinnasta.
RC:tä meillä menee kuukaudessa varmaankin sellainen 2 kg (kahdelle suurelle kissalle), saattaa olla että määrä vaihtelee suuntaan tai toiseen. Yleensä syötän vähintään kahta eri merkkiä sekaisin, siksi on vaikea arvioida miten paljon mitäkin menee kuussa.
Yleensä ostan neljän kilon säkkejä, kun täällä nuo 10-kiloiset maksavat niin paljon enemmän kuin pääkaupunkiseudun liikkeissä, mutta onneksi parin viikon päästä pääsee taas tuon 10-kiloisen ostamaan. Joskus ostan kokeeksi myös niitä 400 gramman pusseja, jos haluan kokeilla uutta laatua. 400 gramman pusseissa ostettuna ruoka tulee kyllä paljon kalliimmaksi kuin suuremmissa erissä ostettuna.
Kyllä meillä isompikin määrä ruokaa pysyy hyvänä loppuun asti, mutta meillä sitä säilytetäänkin peltipurkeissa, jotka olen saanut kissanäyttelystä ostaessani isomman satsin jotakin ruokaa. Pussissa on ruokaa säilyttäisi, mikäli pussi ei sitten ole sellainen minigrip -tyyppinen ns. "suunsa sulkeva". Avattu pussi on muuten vaikea pitää suljettuna.
Ei ole minulla ainakaan kokemusta tuosta netin kautta tilaamisesta, mutta luulisi onnistuvan suhteellisen hyvin. Ainahan sitä voi kokeilla. Sen tiedän omasta kokemuksesta, että mikäli painava tilaus tulee Postin kautta, se maksaa paljon enemmän kuin Matkahuollon kautta tuleva. Hintoja vertaillessani viime kesänä meinasin pudota pyrstölleni ja päädyin todellakin Matkahuoltoon.
Kannattaa vaihdella merkkejä välillä. RC:n Indoorin lisäksi meillä on Purinan Indoor ollut myös todella suosittua, samoin Nutron Indoor ja Hairball. RC:n Maine Coon on meillä varteenotettava vaihtoehto, koska Peku on erittäin kookas kissa, jolla on tapana ahmia ruokansa ja hetken päästä oksentaa sitten ahmittu ruoka. Maine Coon nappulat sen on pakko pureskella, kun ovat niin suuria ;). Myös Acana on hyvä (ja edullinen) merkki. Hill'siäkin voisi kokeilla, meillä se jää kylläkin syömättä, samoin Iams ja Eukanuba. Mastery olisi herkkua, mutta siinä on vehnää ja Laku on vehnäallergikko =(. Sanabellea en ole kokeillut, kun en ole sitä Lohjalta löytänyt (enkä pahemmin etsinytkään, ei sen puoleen). Marketin nappuloista meillä syödään Bilanxia - se on varsin laadukasta myös, ja sopii Lakun herkälle vatsalle hyvin.
Kertoisitko sen nettikaupan osoitteen kun en itse sitä löytänyt.
Itse kävin juuri eilen ostoksilla Musti & Mirrissä ja itsekseni mietin että jos se lysti olisi hieman halvempaa niin meidän kisu pääsisi ihan kokonaan laaturuokien kuluttajaksi.
löysin vihdoin ja viimein sen paikan, mistä saa tilattua vähän halvemmalla.. eli http://www.vaasanelainkeskus.fi/ löysin muitakin nettikauppoja joissa myydään RC:tä http://www.elaintarvike.com/ ja http://www.mypal.fi/
en tiedä onko noissa halvempaa, vai onko "meidän" kauppa sitten vaan niin kallis. kertokaa jos jostain saa halvemmalla..:)
Asun itse lähellä Vaasaneläinkeskusta niin että siellä tulee asioitua aika ajoin. Musti ja Mirri vs. Vaasan eläinkeskus - hinnat samalla tasolla. En sitten tiedä onko muuallapäin kalliimpaa. Esimerkiksi eilen ostin RC Indoor raksuja 400g paketin, hinta 4,15 e, ostin myös Hill's:in ruokaa aikuiselle kissalle 450g pussi 4,90 eur. IAMs in purkkiruoka oli jotain 2,60 400g purkki.
Kerrtohan minullekin mitä nämä maksavat muualla.
Kunhan tässä saan selville mikä olisi parasta kissalleni - ostan sitten isompia säkkejä. Luulen kuitenkin että 4 kg säkki riittää meillä PIIITKÄÄÄN, meidän kisu kun on sellainen linjojaan vartioiva neiti - ei syö kovin paljoa. (Paitsi jos saa savustettua kalkkunaa ;) - kallis maku?)
Tapanilan eläintarvikkeessa (http://www.elaintarvike.com/) näyttää tuo 10 kg säkki RC:tä maksavan 44-48 euroa, kun se Lohjan eläinkaupoissa maksaa 50-55 euroa. Hintaeroa siis on. Jostakin syystä olen itse menossa 13. päivä juuri tuonne Tapanilan eläintarvikkeeseen ostoksille...
Vaasn eläinkeskuksen sivuilta ei löydy RC:n Indooria ollenkaan, joten se siitä. Tuo herkille ja nirsoille tarkoitettu voisi sopia meille, hinta 43,60 euroa. Lohjalla edelleen se hinta 50-55 euroa/10 kg. Halvempi on siis tämäkin.
MyPal.fi:ssä Royal Canin oli kirjoitettu väärin, eikä sieltäkään löytynyt valikoimista Indooria. Kymmenen kilon säkki Sensibleä maksaa näemmä 46 euroa, joka sekin on kohtuuhinta.
Paras näistä vaikuttaisi olevan tuo Tapanilan eläintarvike. Onneksi sinne ei ole Lohjalta pitkä matka, niin tarvitse välttämättä tilailla =).