Kaikki Kawasakeista?

Nyt vääntöä peliin!

Mä teen nyt karkeet jaot pelin avaamiseksi keskustelulle siitä millaisia Kawasaki ihmiset ja ite pyörät ovat?

Mielestäni Suzuki ihmiset on sellaisia, jotka on saaneet luotettavan pelin. Honda on mp maailman tojota. HD on extreme jannujen ja gimmojen peli. Italialaiset on mystisiä hybridi latinoja, joita itse kavahdan, kun se kärpänen ei ole purrut. KTM on Itävältälainen kivipora. Ja BMW edellyttää pitkälle edennyttä keski-ikää.

Muitakin merkkejä on, mutta niistä viis.
Edelliseen lauseeseen en sisällyttänyt Kawasakia. Vaan kysynkin millaisen valinnan Kawasakin hankkineet ovat tehneet ja onko heistä kawoilla jotain sellaista särmää, mikä pitäisi siinä kiinni ja kertoisi mistä niissä on kysymys?

Itsellä olis mahdollisuus rikastuttaa kawa-kauppiasta, mutta tahtoisin tätä ennen kuulla mikä on Kawasakin luonne, ennenkaikkea niiden omistajilta.

Ja toivon myös, vaikka mielipiteeni on yhtä oikeassa kuin kaikkien muidenkin makuasiossa, niin, että me voisimme saada kansallisessa hengessä väkeviä tuuletuksia esiin, niin pyörien puolesta kuin niitä vastaan. Unohtamatta ananalyysejä miminerkin kirjoittaneesta.

Millainen on se joukkio, tai onko sellainen, johon Kawasakin omistaja pääsee tai joutuu mukaan?

Kawa-sakki olisi ainakin sille hyvä nimi?

12

5520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusi omistaja

      Sain kylläkin itse pyöräni vasta viime syksynä, mutta kerkesin sillä jo jonkin aikaa vielä ajelemaan.

      Pyörähän on yleistekniikaltaan keskitasoa. Tekniikka toimii kuten muissakin moottoripyörissä. Suurin tekijä minun mielestäni pyörien eroissa kuitenkin on ulkonäkö ja moottori. Kuten sanoin, en ole mikään varsinainen Kawa-tuntija. Sen osaan kuitenkin sanoa, että Kawasakissa on erittäin suorituskykyinen moottori. Voisi miltei sanoa, että ne ovat todella "rayhiä" [Bike-lehti].

      On niitä ihmisiä, jotka vähättelevät muita merkkejä, mutta on myös niitä ihmisiä jotka eivät.
      En usko, että Suomesta löytyy edes mitään joukkioita, paitsi HD-Cannonball-HE. Toki jokaiselle merkille löytyy omat kerhonsa/seuransa esim. KawaziNet http://www.ckcf.info

    • merkkiuskollinen

      No joo kyllä kait joka merkillä löytyy omat
      kannattajansa, ite oon aina ajanu Kawalla.
      Ensin 2tahti kolmipyttysillä 250-750cc,sitten
      siirryin nelitahtisiin 500S-900R-600R-GTR1000 ,
      nyt omistan Zetorin , jossa on itelleni ihan tarpeeks ruutia.
      Sen voin tässä yhteydessä sanoa,
      että vaikka joissakin malleissa joskus ollut
      venttiilimateriaaleissa sanomista,itelläni on
      pelkästään hyviä kokemuksia Kawan kestävyydessä!
      Muutamalla kaudella maahantuoja Sumeko järjesti
      Kawa-kokoontumisia,mukavasti oli niissä porukalla yhteishenkee :)
      Harmi kun noita ei ole enää..
      Kawan käyntiäänihän on yleensä persoonallinen,
      joidenkin mielestä ei niin nätisti käyvä,mutta
      omistajalleen kuin musiikkia korville :)

    • Kawafani

      Raakaa luonnetta Kawasakissa löytyy paljon enemmän kuin muissa Japskeissa. Minulla ollut kaikkia Japseja, yhteensä 30 pyörää, että tiedän mistä puhun, tosin se on oma mielipide.
      Parhaat Kawat. ZX 12r, ZRX, ZZR, ZX 9r ja GTR 1400

    • GTR 1400

      Tero Kiira ajoi TM:ssä GTR 1400 ja valitti kiihtyvyyttä 80 nopeuksissa. Taisi olla vasemmaman jalan vaurio tai oikean ranteen jäykkyys kun ei tapahtunut mitään ??
      0-100 3 sek 0-200 8 sek. Mutta mutkatiellä aivan mahtava heittää kantille ja lähtee.
      1400GTR:stä kokemusta viime kesältä 12000 km ja toimii. Kokemusta myös FJR jampusta,GTR 1400 kepittää "mennen tullen"

      • Itellä ZZR

        Miten on GTR:n alaväänö? Itse ostin toissa vuonna ZZR 1400:sen,enkä ollut lainkaan tyytyväinen alavääntöön,joten laitatin eräällä mp-velholla uuden ohjelman boxiin ja lisäksi xtre:n. Pyörän luonne muuttui täysin,kun väänökäyrä on tasaisesti nouseva. Tehtaan asetuksilla on 3000 ja 4000 välillä ikävä notkahdus käyrässä ja kun se sattui vielä tuohon normaaliin matkanopeuteen,niin se vähän häiritsi.

      • vääntää edelleen
        Itellä ZZR kirjoitti:

        Jos seisovilta jaloilta eli punasista valoista lähtee kolmosella ja kaks´päällä rekkulat niin ei voi valittaa alaväännöstä. Joku kirjoitteli alaväännöstä omia testejä, joissa testasi alavääntöä. Pyörä lähti liikkeelle vielä muistaakseni vitosella. En tiiä onko se alavääntöä vai voimaa, mutta kumpaakin löytyy 1400 GTR:stä

      • Vikke Nilo

        Hei kaikille Kawa miehille.!

        Tuosta GTR 1400, olen samaa mieltä kuin edellä oleva kaveri,on todella hieno heittää mutkaan, eikä tarvi Saksan vapaillakaan jäädä jalkoihin,itse ajoin viime kesänä 32600 km eikä mitään ongelmaa,loistava pyörä.!

      • ent GTR-88
        Vikke Nilo kirjoitti:

        Muistat varmaan GTR kokoontumiset Valkeakoskella?
        Mä vaihdoin oman GTR:n välillä pienempään , nyt mulla on ZZR 1100 , viimesiä suomeen tuotuja..

        Sulle sitten kertyy kilsoja, vaan taidat ajella euroopassa joka kesä? mulla tahtoo jäädä ajelut aika vähiin,viime kesänä 7tuhatta.

      • Vikke Nilo
        ent GTR-88 kirjoitti:

        Moro GTR- 88..!

        Niinpä..! kyllä sen muistan mukava reisu ja mukavaa porukkaa,olen Ketsun nähnyt viime kesänä Hesassa oli vaihtanut pyörää,mutta Kawa kuitenkin.
        Joo mua vähän hymyilytti tuo yks kavari tuossa, kun oli ajanut noinkin paljon,sinähän tiedät ,että minä melkein asun kesät pyörän päällä, joten siitä niitä tulee.Ens kesänä olis taas saman verran tiedossa, jos kaikki hyvin menee.On toi makee keli ajella,pääsin kokeileen sitä edellis kesänä,ei mun mitään vaihtaa pitänyt, mutta ei siitä irti enään päässyt, enkä kyllä yhtään kadu, on kunnon matka peli.......kevättä sulle, ja koitetaan vaik nähdä jossain, vieläkö pidät sitä apiaa...?

      • Kentsu´

        Moi Vikke ja GTR -88!

        Joo, vaihdoin GTR:n pois ja rupesin customimieheksi. Vaihdoin viime keväänä uuteen VN900 Classiciin. Siihen otin vielä vähän heebeleitä mm. Kawan oma pleksi, sissybar ja kaatumaraudat. Mulla oli monta vuotta kypsynyt mielessä vaihtaa customiin mut funtsin että pärjääkö noilla tehoilla( 50 hv). Mut kyllä kannatti, pyörä on makean näköinen, vääntävä, ja kulkee muutenkin aivan loistavasti. En kadu pätkääkään. On samanlainen fiilis kuin 16-vuotiaana silloin joskus kun aloitti prätkäilyn(voihan vee... siitähän on jo 32 vuotta). Olis tosi kliffaa treffata taas uudestaan, eikö??

      • ent GTR-88
        Kentsu´ kirjoitti:

        Niimpä, mieli muuttuu, mä oon kans tykänny ajella
        Zetorilla,mallia -01, siinähän tehoja liki 150hp
        Kävin Nordkapissa viime kesänä,kiva silläkin on matkaa taittaa.Niin ja pidän edelleen Apianlahden leirintäaluetta.Saapi tulla poikkeemaan. t Vesku

      • Vikke Nilo
        Kentsu´ kirjoitti:

        Moi Vikke ja GTR -88!

        Joo, vaihdoin GTR:n pois ja rupesin customimieheksi. Vaihdoin viime keväänä uuteen VN900 Classiciin. Siihen otin vielä vähän heebeleitä mm. Kawan oma pleksi, sissybar ja kaatumaraudat. Mulla oli monta vuotta kypsynyt mielessä vaihtaa customiin mut funtsin että pärjääkö noilla tehoilla( 50 hv). Mut kyllä kannatti, pyörä on makean näköinen, vääntävä, ja kulkee muutenkin aivan loistavasti. En kadu pätkääkään. On samanlainen fiilis kuin 16-vuotiaana silloin joskus kun aloitti prätkäilyn(voihan vee... siitähän on jo 32 vuotta). Olis tosi kliffaa treffata taas uudestaan, eikö??

        Moi hurjat..!

        Eiköhän sitä Kentsu taas nähdä ens kesänä jossain, jos ei muualla, niin mennää porukalla Veskuu kattoo,vai mitä.? onhan tässä kevättä suunnitella,nähdään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe