Helsingin Sanomat hyökkäsi kovasti Kuopiota vastaan Lääkealan keskuksen siirron yhteydessä. Siirto tulee varmasti onnistumaan hyvin ja koko maa hyötyy, kun kaikki eivät asu Helsingissä. Helsingin Sanomat kuitenkin soti kovasti Kuopiota vastaan. Ei HS ollut mitenkään erityisesti Lääkelaitoksen ystävä, vaan käytti Lääkelaitosta Keskustan hajottamiseen ja onnistui siinä myös. Keskustan suosio kaupungeissa laskee aina vaan.
Samalla tavalla HS tekee politiikkaa tässä maassa ja ajaa Suomea vahvasti Natoon. Sanoma, joka omistaa HS:t, omistaa lehtiä myös Venäjällä ja ajaa venäläisten etuja Suomessa. Tänään pääkirjoitus ajaa venäläisten oikeuksien parantamista Suomessa. Peruin tilaukseni juuri.
Helsingin Sanomat on
9
484
Vastaukset
- tekemistä
maakaupoista Hesari raportoi heti MTV:n 45 minuuttia ohjelman tuotua asian esille. Varmasti huomisessa on mukana taas lisää, sen verran huolestuttavia oli eilisen ohjelman tiedot. Eipä tainnut Mullikka vieläkään herätä. Ja täällähän Mullikka kumartelee venäläisiä ja niiden tuomia rahoja.
Lääkelaitosasian jälkeen oli Hesarin sunnuntainumerossa 2 sivun Kuopion kehumisjuttu. No meni se jo naurettavuudeksi, kun kuopiolainen toimittaja ? Nykänen kehui kaikessa tyypillisen kuopiolaiseen tapaan. Meidän kuopiolaisten pitäisi oppia pitämään joku hoti kehuskelussa ja vertailuissamme muihin. HS on uutisoinnissa tasapuolinen verrattuna SS:miin. SS kirjoittaa vain Kuopioon liittyvät asiat etusivula ikään kuin elämää ei olisi sen ulkopuolella ja siksi Kuopiolaisista on tullut asioiden oikeaa laitaa ymmärtämättömiä. Sama ilmiö on mm. Kainuunsanomissa. Olisi syytä lukea muitakin lehtiä niin tietää mistä puhuu eikä nolaa itseään.
- ssssssss
Yleisesti ottaen kuopiolaisten ei kannata välittää Brunon avautumisista, hän kun on osoittanut Varkauden foorumilla vihaavansa avoimesti kaikkea Kuopioon liittyvää. Tällä kertaa kuitenkin viimeisessä lauseessa oli pientä totuuden siementäkin...
- News
Luetun ymmärtäminen on hieno asia. Ei kukaan ole kiinnostunut mistään Savon Sanomista tai Kainuun Sanomista. Ne ovat paikallislehtiä, eikä niitä lueta kuin oman kylän baareissa. Aku Ankan levikki on varmaan moninkertainen noihin "tiedotusvälineisiin" verrattuna. Tässä maassa on yksi valtakunnallinen lehti, jolla on oma poliittinen tahto.
- 2re3ge3tg3e
Toimittajan irvikuvan Perttu Kauppisen Kuopiota mollaavat paskajutut Hesarissa olivat ala-arvoisinta "journalismia" mitä tässä maassa on pitkilleen julkaistu, ylittää taatusti pienimpien maakuntalehtienkin sepustukset. Ja kyseinen artikkeli oli vain yksi esimerkki monista. Tuolla erittäin osuva kirjoitus artikkelista: http://lehti.samizdat.info/2008/12/09/2819/
Että haista sinä Bruno2 ja Hesarin tasapuolisuus vaan pitkä vittu ja yritä olla itse nolaamatta itseäsi. - ei bruno
2re3ge3tg3e kirjoitti:
Toimittajan irvikuvan Perttu Kauppisen Kuopiota mollaavat paskajutut Hesarissa olivat ala-arvoisinta "journalismia" mitä tässä maassa on pitkilleen julkaistu, ylittää taatusti pienimpien maakuntalehtienkin sepustukset. Ja kyseinen artikkeli oli vain yksi esimerkki monista. Tuolla erittäin osuva kirjoitus artikkelista: http://lehti.samizdat.info/2008/12/09/2819/
Että haista sinä Bruno2 ja Hesarin tasapuolisuus vaan pitkä vittu ja yritä olla itse nolaamatta itseäsi.Luepa toimittaja Nykäsen ylitsevuotava kehumisjuttu Kuopiosta - aivan maanpäällisestä taivaasta. Se oli aukeaman suuruisena parhaalla paikalla sunnuntai-hesarissa. Siinä sai moni lukija makeat naurut. Eikä se ollut kuin tavanomaista savolaista kehumisen retostelua, jota Savon Sanomatkin on täynnä.
- Reino E Rankki
Oon lukenut sitä jo 30vuotta ja taso on mennyt kyllä todella alas.
- määrää
Tuo pitää paikkansa.Yritin kirjoittaa lehden keskusteluihin joskus Karjalan palauttamisesta,mutta hesari sensuroi ne aina vain pois.Aatos Erkolle on kai tärkeämpää saada busines Venäjällä pyörimään hyvin.
- selvä asia
on lehti joka ei yritäkkään ajatella asioita valtakunnantasolta, vaan on selvästi lehti joka on tämän vanhan keskustapuolueen iltalypsypolitiikan jatkaja. Kaikki asiat käsitellään vaan oman paikkakunnan navan kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111635Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968831Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104403Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213954Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53861Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73646- 893610
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133440Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343222Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452415