amok

Olin minäkin ennen hulluun kuun
rakastaja kanssasi. Tapasimme
litteällä näytöllä ja uskoin, niin,
uskoin siihen paradoksiin.

Rakastuin virtuaaliin ja
rakensin kanssasi unelmia.
En tänäin enää tiedä miksi. Oli
kai elämässäni silloin aikajänne.

Olin valmis johonkin, mikä oli
päätöntä kulttuuria. Moderni tapa
tuhota aivosolua ja saada niskansa
kipeäksi. Ja virtalähde sieluni jatke.

Mutta minä nousin pois hullusta
kuusta. Suljin yhden oven, Virtuaalin,
abstraktin unelman. Eikä se edes
sattunut. Näin taas elämää.

Sinä jäit sinne näytölle ja
fantasiuoit pyörivällä tuolillasi.
Tuijotat veb kameraasi ja kadut,
kun olet myynyt sielusi bitti maailmaan.

Ja Rakkaus on sinulle näytöllinen
numeraalista informaatiota.

Minä pidän sydämestäni kiinni.

http://www.youtube.com/watch?v=5A4WoHxL3GQ

Kiitos runostasi.

Elämän ja itsensä voi tosiaan
kadottaa näytölle.

Rakentua osaksi epätodellista
maailmaa ja uskoa siihen.

Ja uskoutua. Jäädä
riipuksiin.

Erilainen ja hieno
runo sinulta.

Todella hieno teksti ja
mielenkiintoinen.

Ei voi vain lukea. Pitää
kokea ja ajatella.

Viihdyin runossasi.

Tervetuola palstalle.

Jess! Tykkäsin tosissani. Sanoisin jopa, että samoja teemoja olen miettinyt justiinsa, eri näkökantilta tosin... kotiinpaluu aina haavoja täynnä, mutta ainakin oikeaan paikkaan on tultu...

todella vaikuttava ja koskettava runo Sinulta.