Mitäs luulette, kuinka pitkään hyypiö on sairaalassa? Passitetaanko avohoitoon kuuden kuukauden jälkeen?
Koripallotytön tappaja määrättiin pakkohoitoon
26.02.2009 12:30, päivitetty 26.02. 12:35
Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut 14-vuotiaan koripalloilijatyön viime kesänä Keravalla surmanneen miehen murhasta, mutta jättänyt hänet syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta.
Tekohetkellä 18-vuotias mies on aiemmin määrätty pakkohoitoon. Hänet passitettiin takaisin Vanhan Vaasan sairaalaan.
Mies tuomittiin maksamaan tytön vanhemmille henkisestä kärsimyksestä yhteensä 11 000 euroa ja kahdelle sisarukselle yhteensä 7 000 euroa.
Oikeus katsoi mielentilalausunnon tavoin, että surman tarkoituksena oli lievittää miehen omaa ahdistuneisuutta. Mies ei oikeuden mukaan kyseenalaistanut tekonsa oikeutusta vaan katsoi toteuttaneensa kohtalonomaisesti sisäistä pakkoaan.
Mies puukotti Savion koulun koripallokentällä iltamyöhään palloa heitellyttä tyttöä 47 kertaa. Oikeus piti tekoa erityisen raakana ja julmana. Mies jatkoi iskuja, vaikka tyttö yritti paeta.
Mies oli etsinyt sopivaa, vastustuskyvytöntä uhria jo edellisenä päivänä.
IS

Vastaukset 8
Vanhimmat
vapaalle ennen kuin on saanut hoitoa 10 vuotta, vaikka välttämättä ei hullu enää vuoden päästä olisikaan. Tämä on kumminkin yksi yhteiskunnan tapa rangaista.
ei taida 10v riittää.syyntakeetomat henkirikostelijat taitavat usemmiten istua todellisen elinkautisen,parani tai ei.kauankos jammu-setä on jo ollut lukkojen takana?entä sillanpää?
muranen.sitä näytettiin siinä dokkarissa.näyttäis olevan vielä visusti niuvalla.
ei se kai siellä istu,mutta käymässä oli,ainakin kuvassa näkyi.eiköhän sekin jotain hoitoa ole saanut,mutta ei ole syyntakeetomaksi osoitettu.
rangaistuksen kärsiminen lopu siksi aikaa jos joutuu hoitoon. Miten ek:n kohdalla.
valtion mielisairaalassa näin ei käy, koska tuomiota ei keskeytetä.. pätee vain joissain pienemmissä.
Eikös joku virallinen taho ole esittänyt, että mielisairaalat pitää lakkauttaa ja potalaat siirtää avohoitoon. Oliko se joku evaniherra tai jonkin vastaavan. Jep jep.
Selvästikin sdp.n ja vas. liiton juonia!