Kissani on ruvennut kakkimaan keittiön matolle aika ajoin. Hiekka puhdas ja olosuhteisiin ei ole kotona tullut muutosta. Kissani on jo iäkäs voisiko johtua jostain sairaudesta? Lääkärissä käyty viimeksi 2 vuotta sitten. Tuo jatkunut muutamia kk. Joskus ollut parin viikon jaksoja ettei sitä kakkaa ole matolla, mutta välillä ollut pari kertaa viikossakin. Osoittaako kissani kuitenkin jostain mieltään ja siksi kakkii matolle? Mitkä sairaudet voisi aiheuttaa tuota? Pissaa onneksi aina laatikolleen, sitä olisi ikävämpi siivota.
Mikä vialla
Kissallani?
7594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oireilee joskus vain väärään paikkaan ulostamisena, joten veisin pissanäytteen tutkittavaksi.
Onko pissatulehduksessa mitä oireita? Tavallista useammin ei kissani ainakaan pisulla käy eikä takapäätään nuoleskele. Jostain joskus lukenut että ainakin takapään runsas nuoleminen voisi viitata pissatulehdukseen ja joskus jopa hieman ärhäkkä käyttäytyminenkin. Käyttäytyy muuten täysin normaalisti lukuunottamatta tuota ajoittaista matolle kakkimista. Voisiko kissa olla kuitenkin sairas vaikka ei oireile muuten mitenkään.
voi olla monenlaisia, mutta niin kuin tuossa kirjoitettiin, kakkiminen voi olla yksi oire! Ei välttämättä tarvita, kuin yksi oire. Kannattaa aloittaa kissan tutkiminen pissanäytteestä.
Onko kissalla useampi hiekkalaatikko? Yhdelläkin kissalla pitäisi olla kaksi laatikkoa.
olla vanhuus ja sitte se saattaa jotenki kokea epämiellyttäväks sen astiansa?
mun kissa on joskus tehnyt tuota samaa...on kanssa vanha kissa aina on tapahtuntu kun en ole ehtinyt olla sen kanssa tarpeeksi ja hellinyt sitä joten mielenosoitusta se on ollut meillä.
Oma kissani on ikääntyessään muuttunut todella todella huomion kipeäksi, ihan riesaksi asti ja välillä joutuu häätämään kissan pois sylistä kun pitäisi muutakin tehdä kun helliä ja huomioida kissani. Voi olla että johtuu tuosta tuo kakkiminen. Osoittaa siis mieltään kun ei saa jakamatonta huomiota jatkuvasti.
Vie killisi eläinlääkärille vuositarkastukseen kaiken varalta. Minä tyhmä en huomannut, että vanha ystäväni oli sairastunut munuaisten vajaatoimintaan ja apua lähdettiin hakemaan liian myöhään.
Killi oksenteli, lopetti syömisen ja lopulta juomisenkin. Eläinlääkäri joutui suosittelemaan lopettamista, sillä enää ei voitu antaa toiveitakaan parantumisesta, vain oireita olisi voitu hieman helpottaa, sillä munuaiset olivat enää 25% toiminnassa.
Älkää ystävät hyvät jääkö odottamaan,