Olen tässä viime vuosien kokemusten perusteella tehnyt sellaisen huomion, että
Kun olen sinkku, olen itsevarma, tyytyväinen, iloinen, pidän itsestäni huolta, kaiken kaikkiaan tunnen olevan itseni herra (tai pomo). Kukaan (kumppani) ei vaadi mitään, ei tarvitse miellyttää kuin itseäni. Eikä paljoo hetkauta, vaikka jotkut arvostelisivatkin, tiedän itse, mitä teen.
Mutta kun alan seurustelemaan, katoaa itsevarmuuteni, varsinkin jos kumppani yrittää ehdotella jotain muutoksia; erilaisia vaatteita, kampauksia, tai arvostelee tapojani tai mieltymyksiäni.
Koska tunnen, etten kelpaa omana itsenäni, en välitä enää huolehtia hyvinvoinnistani, taannun makoilemaan sohvalla (vaikka olisin yksin), mussutan lohtunameja, olen epävarma. Eli pahennan vain omaa oloani ja aiheutan sen, että kumppanikin pääsee (tällä kertaa ihan aiheesta) huomauttelemaan minulle huonoista tavoistani.
Olen huomannut, että odotan kumppaniltani lähes ehdotonta hyväksymistä, en kestä häneltä arvostelua. Minusta häviää parisuhteessa 80% minuuttani, tunnen olevani mitätön, vaikka järjellä ajatellen olen edelleen ihan sama huipputyyppi:D
Olen pyrkinyt olemaan sinkkuna, mutta se ei onnistu niin helposti, kun äijät pörrää ympärillä (koska olen niin huipputyyppi sinkkuna) ja jossain vaiheessa, onnistuttuani puoli vuotta-vuoden olemaan sinkku, luulen löytäneeni sellaisen tyypin, jonka kanssa en menetä minuuttani, ja annan periksi, alan seurustella - toistaiseksi en ole löytänyt tyyppiä, jonka kanssa seurustellessani olisin pystynyt säilyttämään itsevarmuuteni.
Yleisesti ottaen olen hyvin empaattinen ihminen, autan muita ihmisiä ja olen sosiaalinen - ja vaikkei uskoisi, kaipaan todellakin parisuhdetta, sellaista, jossa saisin olla oma itseni.
Niin, ja olen jo 4-kymppinen, elämänkokemusta on takana kaikensorttista.
Hukkaan itseni
11
2724
Vastaukset
- Parisuhdepeikko
Minusta tuntuu, että parisuhteessa onkin tarkoitus hukata itsensä. Siis se entinen ehyt oma itsensä. Kestävä parisuhde perustuu molemminpuoliselle joustamiselle ja kasvamiselle, sopeutumiselle ja hioutumiselle. Jos molemmat säilyttävät kaikki aiemmat särmänsä, yhteiselämä on pelkkää kolinaa.
Jos rakastat toista tarpeeksi, haluat myös itse muuttua, jotta suhde kestää. Jos et halua, sinut on ehkä vielä tarkoitettu jatkamaan sinkkuelämää. Kunnes löytyy se, jonka vuoksi olet valmis hioutumaan.- Oili'bus
Olen kyllä joustava ja paljon suhteissani joustanut ja hioutunut ja sopeutunut, mutta siinäkin on eroa, tapahtuuko se toisen vaatimusten tai tyytymättömyyden vuoksi, vai omasta halusta muotoutua suhteessa toiselle sopivaksi.
Uskon, että minun tapauksessani on kyse kunnioituksen ja arvostuksen saamisesta, jolloin olen valmis vaikka muovautumaan kokonaan :) ja silti pysymään vahvana ja itsenäisenä.
Onhan suhteessa tarkoitus, että kaksi itsenäistä ihmistä ovat myös uusi kokonaisuus: ME.
- nainen-
mutta opettele pitämään omaa persoonaasi yllä myös suhteessa,sama ihminen sä silloinkin olet:). Ja eti toinen kiltti,empaattinen ihminen rinnalles.
- Särkynyt
Seurustelin juuri erään kanssa jonka käytös oli hyvin samanlaiseen ongelmaan viittavaa.Olen miettinyt hirveästi että mikä saa ihmisen noin omituiseksi että tavallaan kadottaa itsensä kokonaan.Hän kesti todella huonosti mitään kritiikkiä omaa käytöstään kohtaan minulta ainakin ja keskustelut jumiutuivat aina heti.Niinpä suhteemme ei päässyt syvenemään ja ongelmat alkoivat kasaantua.Hänen käytöksensä alkoi saada yhä omituisempia piirteitä.Éi lohtunameja vaan muuta.Hän on hyvin sosiaalinen ja suuren ystäväjoukon ympäröimä(pääasiassa miehiä) ja usein menossa.Hyvin varman oloinen "ystäviensä" kesken,mutta jotenkin hyvin pinnallinen ja etäinen.Sisimmässään ehkä todella arka ja pelokas?Itsetunto-ongelmaa?
Eihän minulle tietenkään riittänyt kun hän hoki että voit luottaa,rakastan,olet ihana,veit jalat altani jne.Syvällisemmät keskustelut jäivät puuttumaan.En minä häneen saanut yhteyttä enkä siis voinut kunnolla tutustua.Hän vain totesi että hänessä on joku vika mutta ei osannut itse ollenkaan analysoida itseään vaikka tiedosti itsekin että kaikki ei ole ok.Aivan kuin ei olisi tuntenut itseään ollenkaan.Ikää kuitenkin 40.Takana pitkä avioliitto ja lapsia.Hän myös vaati ehdotonta hyväksyntää sellaisena kuin hän on.Vaikutti että hän olisi käytöstään voinut muuttaa sitä kautta että ensin hyväksyn hänen pyyntönsä.Muuten hän asettui ehdottomaan vastarintaan.
Sori jos sekavan oloinen mutta kiireessä kirjoitin..- Oili'bus
Ongelmallinen suhde sinulla on ollut, mutta kumppanisi ei kertomasi mukaan kuitenkaan ole verrattavissa minuun. Ainoa yhtäläisyys on kritiikin sietämättömyys tai ennemminkin kritiikistä ja arvostuksen puutteesta lamaantuminen/ masentuminen.
Vaikka olenkin sosiaalinen, en ole bilehile, vaan kotona viihtyvä, en hae itselleni hyväksyntää haalimalla ympärilleni ihmisjoukkoa. En ole myöskään pinnallinen, vaan erittäin syvällinen ja tunteellinen. Nuoruudessani olin hyvin epävarma, ja se epävarmuuden siemen aina tietyissä tilanteissa puhkeaa kukoistukseen, vaikka kovan elämänkoulun käyneenä olenkin oppinut selviytymään vaikeistakin paikoista voittajana.
Itsetunto-ongelma minulla todellakin on, vaikka harva (vain kumppani) sen huomaa. - Särkynyt
Oili'bus kirjoitti:
Ongelmallinen suhde sinulla on ollut, mutta kumppanisi ei kertomasi mukaan kuitenkaan ole verrattavissa minuun. Ainoa yhtäläisyys on kritiikin sietämättömyys tai ennemminkin kritiikistä ja arvostuksen puutteesta lamaantuminen/ masentuminen.
Vaikka olenkin sosiaalinen, en ole bilehile, vaan kotona viihtyvä, en hae itselleni hyväksyntää haalimalla ympärilleni ihmisjoukkoa. En ole myöskään pinnallinen, vaan erittäin syvällinen ja tunteellinen. Nuoruudessani olin hyvin epävarma, ja se epävarmuuden siemen aina tietyissä tilanteissa puhkeaa kukoistukseen, vaikka kovan elämänkoulun käyneenä olenkin oppinut selviytymään vaikeistakin paikoista voittajana.
Itsetunto-ongelma minulla todellakin on, vaikka harva (vain kumppani) sen huomaa.asian niin että jo nuorena tämä henkilö oli huomannut että miesten joukossa oleminen on helppoa.Hän mainitsikin että naisten kanssa kommunikointi on vaikeaa.Miesporukoissa nainen on erityiasemassa eikä yleensä tule arvostelluksi jos pitäytyy seksistä erossa niin kuin hän.Miehillä on luontainen taipumus imarrella naista ja kaverinaiselle voi uskoutua sydänsuruissaan jne.Hän mainitsikin että oli joukossa aina se "hyvä jätkä".Tällainen kaveeraaminen siis sopii hyvin ihmiselle joka ei siedä kritiikkiä?Hän vain oli keksinyt tällaisen keinon edetä elämässään.En tiedä mitä tuo bilettämisen ja ihmisjoukon haaliminen kertoo ihmisen persoonasta mutta pinnallisuus ja syvällisempien suhteiden luomisen vaikeus kuvastaa ainakin mielestäni itsetunnon puutetta ja jonkunlaista psyyken kehittymättömyyttä.Olettaisin?
Nujertuminen parisuhteessa(jos sitä yrittää viedä syvällisempään suuntaa) ja ehdoton hyväksynnän vaatiminen taas...siinä oli yhtäläisyyttä jos oikein tulkitsin?
Enhän tiedä onko teillä edes sama perusongelma mutta harvemmin kai koko elämä ja persoonallisuus nyt ihan 1/1 menee vaikka olisikin?Kirjoittuksesi vain jotenkin hätkähdytti. - Oili'bus
Särkynyt kirjoitti:
asian niin että jo nuorena tämä henkilö oli huomannut että miesten joukossa oleminen on helppoa.Hän mainitsikin että naisten kanssa kommunikointi on vaikeaa.Miesporukoissa nainen on erityiasemassa eikä yleensä tule arvostelluksi jos pitäytyy seksistä erossa niin kuin hän.Miehillä on luontainen taipumus imarrella naista ja kaverinaiselle voi uskoutua sydänsuruissaan jne.Hän mainitsikin että oli joukossa aina se "hyvä jätkä".Tällainen kaveeraaminen siis sopii hyvin ihmiselle joka ei siedä kritiikkiä?Hän vain oli keksinyt tällaisen keinon edetä elämässään.En tiedä mitä tuo bilettämisen ja ihmisjoukon haaliminen kertoo ihmisen persoonasta mutta pinnallisuus ja syvällisempien suhteiden luomisen vaikeus kuvastaa ainakin mielestäni itsetunnon puutetta ja jonkunlaista psyyken kehittymättömyyttä.Olettaisin?
Nujertuminen parisuhteessa(jos sitä yrittää viedä syvällisempään suuntaa) ja ehdoton hyväksynnän vaatiminen taas...siinä oli yhtäläisyyttä jos oikein tulkitsin?
Enhän tiedä onko teillä edes sama perusongelma mutta harvemmin kai koko elämä ja persoonallisuus nyt ihan 1/1 menee vaikka olisikin?Kirjoittuksesi vain jotenkin hätkähdytti.Meillä itsetunto-ongelmaisilla on varmaan paljonkin yhtäläisyyksiä - tuossa otit esiin sen, että naisen on paljon helpompi olla kaverina miehelle kuin parisuhteessa. Näin olen itsekin kokenut sen.
Kaverisuhteessa ei tule odotettuakaan mieheltä erityistä huomiota, arvostusta tai ihailua - tai sitten näitä saa ihan odottamatta kaverilta. Parisuhteessa minä ainakin odotan mieheltä erityistä huomiota ja kunnioittavaa kohtelua ja sitä, että "rakastaa ehdoitta".
Olen ollut aikuisikäni miesvaltaisilla työpaikoilla ja olen viihtynyt hyvin, mitä en varmaankaan kokisi kanalauman keskellä. Pärjään kyllä hyvin myös naisten kanssa.
Vaikka en saakaan mitään kuningattaren kohtelua, ovat miehet aina reiluja minulle kuten minäkin heille. Ja kuten totesit, miehet usein myös avautuvat asioissaan kaverinaiselle (mutta tuskin kotona vaimolleen). Minäkin tunnen olevani miesporukassa "hyvä jätkä", koska niin minua on nimitetty ja myöskin "meidän enkeli" -nimitystä olen kuullut.
Kun olen kertonut miesystävälleni, että tunnen menettäneeni minuuteni tässä parisuhteessa, hän on aivan kauhuissaan. Ja eihän se hänen ongelmansa ole, hän käyttäytyy ihan normaalisti, minä vaan olen niin nujertumisherkkä. Suuri syy tähän on varmaan myös se, että sitten kun rupean parisuhteeseen, odotan siltä niin paljon (molemmat satasella mukana) ja kuitenkaan toiveeni ei toteudu ja joudun pettymään.
Monelle pariskunnalle on ollut ratkaisuna ero, jonka jälkeen suhde on paljon parempi kavereina. Voihan siinä olla se ongelma, että kaveruus ei toiselle tai molemmille kuitenkaan riitä, ja siinä sitten heilutaan rajamailla - ollaanko me pari vai eikö?!
Toivon vaan, että joskus vielä pystyn saamaan elämäni siihen malliin, että voin olla suhteessakin itsevarma. - Särkynyt
Oili'bus kirjoitti:
Meillä itsetunto-ongelmaisilla on varmaan paljonkin yhtäläisyyksiä - tuossa otit esiin sen, että naisen on paljon helpompi olla kaverina miehelle kuin parisuhteessa. Näin olen itsekin kokenut sen.
Kaverisuhteessa ei tule odotettuakaan mieheltä erityistä huomiota, arvostusta tai ihailua - tai sitten näitä saa ihan odottamatta kaverilta. Parisuhteessa minä ainakin odotan mieheltä erityistä huomiota ja kunnioittavaa kohtelua ja sitä, että "rakastaa ehdoitta".
Olen ollut aikuisikäni miesvaltaisilla työpaikoilla ja olen viihtynyt hyvin, mitä en varmaankaan kokisi kanalauman keskellä. Pärjään kyllä hyvin myös naisten kanssa.
Vaikka en saakaan mitään kuningattaren kohtelua, ovat miehet aina reiluja minulle kuten minäkin heille. Ja kuten totesit, miehet usein myös avautuvat asioissaan kaverinaiselle (mutta tuskin kotona vaimolleen). Minäkin tunnen olevani miesporukassa "hyvä jätkä", koska niin minua on nimitetty ja myöskin "meidän enkeli" -nimitystä olen kuullut.
Kun olen kertonut miesystävälleni, että tunnen menettäneeni minuuteni tässä parisuhteessa, hän on aivan kauhuissaan. Ja eihän se hänen ongelmansa ole, hän käyttäytyy ihan normaalisti, minä vaan olen niin nujertumisherkkä. Suuri syy tähän on varmaan myös se, että sitten kun rupean parisuhteeseen, odotan siltä niin paljon (molemmat satasella mukana) ja kuitenkaan toiveeni ei toteudu ja joudun pettymään.
Monelle pariskunnalle on ollut ratkaisuna ero, jonka jälkeen suhde on paljon parempi kavereina. Voihan siinä olla se ongelma, että kaveruus ei toiselle tai molemmille kuitenkaan riitä, ja siinä sitten heilutaan rajamailla - ollaanko me pari vai eikö?!
Toivon vaan, että joskus vielä pystyn saamaan elämäni siihen malliin, että voin olla suhteessakin itsevarma.parisuhde eroaa sinun mielestä kaverisuhteesta jos seksi jätetään pois?
Onko sinulla jotenkin hämärtynyt se ero kaverisuhteen ja parisuhteen välillä ?Vaadit ehdoitta rakastamista?
Parisuhteessasahan yleensä molemmat joutuvat suunnittelemaan elämäänsä monin tavoin,tekemään kompromisseja ja tekemään joskus isojakin päätöksiä huoioiden kumppanin toisin kuin kaverisuhteissa? - Oili'bus
Särkynyt kirjoitti:
parisuhde eroaa sinun mielestä kaverisuhteesta jos seksi jätetään pois?
Onko sinulla jotenkin hämärtynyt se ero kaverisuhteen ja parisuhteen välillä ?Vaadit ehdoitta rakastamista?
Parisuhteessasahan yleensä molemmat joutuvat suunnittelemaan elämäänsä monin tavoin,tekemään kompromisseja ja tekemään joskus isojakin päätöksiä huoioiden kumppanin toisin kuin kaverisuhteissa?En ihan ymmärtänyt kysymystäsi - mutta onhan nyt vasta maanantaiaamu, eikä aivot ole vielä heränneet...
Kerroin tuossa jo aiemmin, että kaverisuhteessa minulla ei ole samanlaisia odotuksia (tuskin kellään) kuin parisuhteessa. En odota, että kaveri asuisi kanssani, että soittelisi joka päivä, ellei nähdä, olisi minulle uskollinen, omistautuisi minulle kuin miehen pitää...
Parisuhteessa odotan, että kumppani on täysillä mukana, rakastaa (ehdoitta), hänen hyväksymisensä on minulle tärkeää, odotan, että olisimme "me".
- enya.
Jestas...hetken luulin jo, että olin kirjoittanut tuon ITSE ja että olin vain unohtanut kirjoittaneeni sen tänne...
- Marie*
Moi!
Olipas hassua, että tämmöinen kirjoitus tuli minua vastaan. Itselläni jonkin verran samanlaisia probleemeita kuin kirjoittajalla.
Minulla kritiikin vastaanottaminen kumppanilta tuottaa hankaluuksia ja kaveripiiri muodostuu lähinnä miespuolisista vaikkakin hyviä naisystäviäkin mahtuu joukkoon muutama.
Sosiaalinen olen kyllä ja viihdyn paljon "ihmisten ilmoilla".
Olen ollut nyt parisuhteessa 2,5 vuotta ja heräsin yhtäkkiä suurien muutosten seurauksena, että minuuteni on pahasti hukassa. Olen alkanut miettiä paljon asioita viimesen puolenvuoden aikana ja varmistunut entisestään, että minun on löydettävä itseni ennenkuin parisuhteestani voi tulla mitään. Kumppanini kanssa ollaan hyvää pataa keskenämme ja pystytään puhumaan avoimesti asioista mm. tästä ko. asiasta olemme keskustelleet ja kumppanini on ymmärtänyt mikä minun tilanteeni on.
Parisuhteemme on tökkinyt kuitenkin viimeaikoina lähinnä minun ihmeellisten oikkujeni vuoksi. Ollaan kumppanini kanssa myös melko samanlaisia ja olenkin pohtinut, että myös juuri se saattaa asettaa meidät aina välillä toisiamme vastaan..
Joka tapauksessa olen päättänyt irtautua suhteestamme oppiakseni tuntemaan itseni ja olemaan omillani.
Jotenkin ihme identiteettikriisi menossa..
Olen kuitenkin tyytyväinen, että heräsin nyt sillä ikää minulla on kuitenkin vasta 22.
Ja jossakin määrin tiedostan, että tämä on psyykkinen prosessi, joka minun täytyy kuitenkin puida läpi ihan itseni kannalta. Olen huomannut minulta sen jääneen miltei kokonaan väliin.
Haluan jatkossa olla kuitenkin itsevarma tyyppi, joka ei pienestä hätkähdä niin sinkkuna kuin parisuhteessakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1017443
Siekkilässä ajettu ihmisten yli- mitä tapahtui? Länsi-Savo ei ole uutisoinut asiata
Manneja, vaiko matuja?805028- 794859
- 1324258
Alavuden sairaala
Säästääkö Alavuden sairaala sähkössä. Kävin Sunnuntaina vast. otolla. Odotushuone ja käytävä jolla lääkäri otti vastaan103048- 522689
- 402586
- 502237
Törkeää toimintaa
Todella törkeitä kaheleita niitä on Ylivieskassakin. https://www.ess.fi/uutissuomalainen/8570818102211Suudeltiin unessa viime yönä
Oltiin jossain rannalla jonkun avolava auton lavalla, jossa oli patja ja peitto. Uni päättyi, kun kömmit viereeni tähtit211840