Kirjeitä vasemmalta oikealle
Kuuntelin tänään kahden miehen puhetta ratikassa. Toinen heistä kuvaili vaimonsa elimen muutoksia raskauden aikana; miten se ”pullottaa” ja on ”pyöreä”. Hän elehti käsillään ja molemmat nauroivat. Ajattelin kirjoittaa siitä jotain, mutta tultuani kotiin en enää jaksanut. Kirjoitan nyt kirjeitä vasemmalta pään puoliskolta oikealle.
http://www.news.com.au/perthnow/story/0,21598,22492511-5005375,00.html
Olen tanssinut kauan. Tanssi on tila jossa en ajattele mitään. Tanssi on automaatio. Tanssi on emotionaalinen refleksi, sisäisen tilasi ulkoinen kuva. Valuin kuraa eteiseen. Helsinki vettyi ja lirisi viemäreihin; tällä on jotain tekemistä mielentilojeni kanssa. Poimin postit lattialta ja heitin ne lehtilaatikkoon. Mihin on kadonnut kykyni hoitaa asioita ja olla utelias. Olin lamassa. Toisaalta taas en. Menin postien perässä laatikkoon ja luin kaiken jonka sain. Tila on pakonomainen.
Jos suljen silmäni ja tunnustelen mitä minulle kuuluu, niin vastaan siihen omalla persoonallisella tavallani: Haista vittu! Olen työnarkomaani. Ennen pidin sellaista idiotisminä. Paikkaanko jotain koloa elämässäni kasvattamalla eroa vapaudesta toteuttaa itseäni? Enkö ole duunissa juuri siksi, että voin toteuttaa itseäni, enkä palvoakseni mobilisoitunutta kvartaaliminääni. En tule saamaan lapsia. Sillä en tahdo olla pyöreä ja pullottaa pöksyissä. En 'tunne' ketään. En saa ihmisistä kiinni. Ihmiset ovat lasin takana kuin mallinuket. Ihailen tiettyjä tapauksia, mutta heidän läsnäolonsa ei ole millään lailla pelastus, vaan kirous.
Istun mieluummin kuuntelemassa jätkien vitsailuja kuin muijien tyhjää kalkatusta.
Mua ei kiinnosta golf eikä keittiöpolitiikka. Tähän on osasyynä se että tunsin kymmenvuotiaana olevani kaksikymmentä, kaksikymmenvuotiaana neljäkymmentä ja nyt kolmekymppisenä kuusikymmentä. Tämän matematiikan mukaan lakkaan olemasta olemassa näinä hetkinä.
Olen matkustushullu. Puran kaiken maailmalle epäekologisesti. Törsään, tuhlaan ja tuputan. Viimeinen seurustelusuhde päättyi ilmiriitaan siitä, että en kestänyt jonkun taloudellisesti järkevän rajoittavan menemisiäni. Olen siis lapsi. Olen ainut lapsi. Eikä ole mitään ”meitä”. On vain ”minä”. Olisin halunnut olla poika, sillä kundit tekevät kaikkea jännää ja jäynää ja tytöt istuivat leikkelemässä kuvia lehdistä ja liimailemassa niitä seinään. Naiset ovat tylsiä. Naiset unelmoivat ja täyttävät päänsä tyhjyydellä. On aivan käsittämätön yhtälö, että femmeily kaikessa irstaudessaan jatkaa tien täsmälleen sinne mihin et missään nimessä ole menossa, zombeihin. Mieleeni pullahtaa Kleea Klemolan silmät... puhe. Hän on nelisenkymmentä. Hän on nainen.
EI!
Hän ei ole nainen, vaan hän on Kleea ja sitten vasta nainen. Jotain tällaista käsitän, kun lähetän sinulle kirjeen oikea aivopuoliskoni. Muista, että minäkin olen olemassa. Ja ei hirveästi vaadi, että olisit hetken hiljaa ja antaisit mun rauhassa olla, maata tässä depressiossa ja olla vittumaisen kuolonkalpea. Emmä jaksa aina hyppiä sun pillisi mukaan. Sitäpaitsi sä soitat nuotin vierestä vanhaa paskarainaa lavan edessä fläsäreissä täriseville mummoille.
Mä kaadoin kassini sisällön lattialle.
Tämä tuli.
Aika bipolaarista, eikä tuoksu miltään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja kuulostat kolmekymppiseltä.
Kleea...patra.
Oikein kiva kun sain huomiosi heräämään lipsuksella.
mielenkiintoista luettavaa tuo nyt oli keskustelujen yleiseen tasoon nähden.
Mutta aivolohkojen tasapainokin on tärkeetä, tajunta avartuu kun puoliskot toimii yhteen ja nimenomaan saumattomasti. Flow-tilassa käy niin. Ja tietyillä meditaatioharjoituksilla päästään samaan. Viestisi perusteella sussa on paljon vimmaa, mikä on hyvä asia. Parempi olla vähän ehdoton oman egonsa suhteen kuin pelokas ja alistuva.
20-vuotias ja ymmärrät lopultakin, että vanheneminen ei olekaan sidottu ikään. Usko minua.
Mielenkiintoinen purkaus, ainakin sisälläsi liikkuu jotakin, Koota lainatakseni sielunmaisemasi on kaunis. Olet perillä, kun olet perillä : )