Toyota on Pohjoismaiden ykkösmerkki
Toyota on Pohjoismaiden paras automerkki Nordic AutoIndex -tutkimuksen mukaan. Sekä auton että palvelujen laatutaso on korkea ja tasainen kaikilla mitatuilla alueilla
Toyota on Pohjoismaiden paras automerkki Nordic AutoIndex -tutkimuksen mukaan. Sekä auton että palvelujen laatutaso on korkea ja tasainen kaikilla mitatuilla alueilla, kenties siksi Toyota-autoilijat haluavatkin valita saman merkin myös uudelleen.
Nordic AutoIndex -tutkimuksen tiedot kerättiin haastattelemalla yli 13 500 autonomistajaa. Toyota nousi voittajaksi Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Suomen mittauksessa BMW oli ykkönen Toyotan sijoittuessa heti kakkoseksi. Huoltopalvelujen osalta Toyota on edelleen säilyttänyt ykkösasemansa Suomessa, myyntipalvelujen alueella merkki on aivan kärjen tuntumassa. Markkinajohtaja Toyota näyttää, että kasvavien myyntilukujen ja tyytyväisten asiakkaiden yhdistelmä on mahdollinen.
Vuosi on kuitenkin lyhyt aika auton käyttäjän, autokaupan ja autotehtaan kokemuksissa. Mikäli tarkastellaan autoilijoiden arvioita omista merkeistään pidemmän aikavälin trendinä, esimerkiksi kuuden vuoden jaksolta, jolloin Merkkien Merkki –tutkimusta on Suomessa tehty, nousee kaksi automerkkiä selkeästi muiden yläpuolelle: Toyota ja Mercedes.
Pohjoismaiden parasta merkkiä haettaessa tutkimus keskittyi tarkastelemaan, mitkä seikat synnyttävät voimakkaimmin sitoutumista merkkiin. Tulosten mukaan niitä ovat autoon liittyvät tyytyväisyystekijät ja varsinkin se, millä tavalla autoilija kokee muiden arvostavan automerkkiään.
Toyota-autoilijoiden tyytyväisyysindeksi ja lojaalisuusarvo ovat erittäin korkealla tasolla. He ovatkin kokonaisuutena tyytyväisimpiä autoonsa ja haluavat myös pysyä merkissä ja sen tarjoamien palvelujen parissa jatkossakin.
Maakohtaisissa tutkimuksissa auto muodosti puolet tyytyväisyysindeksin kokonaistuloksesta, mutta pohjoismaisessa vertailussa käytettiin toisenlaista painotusta. Kokonaisuus syntyy neljästä yhtä merkittävästä osa-alueesta. Ne ovat: auto, myyntipalvelut, huoltopalvelut sekä uutena osiona merkkisidonnaisuus. Ruotsin vastausten painoarvo lopputuloksessa on 40 %, muiden 20 %.
AutoIndex-tutkimuksen taustaa
Tuulilasi- lehti käynnisti Merkkien Merkki – tutkimuksen vuonna 1998. Sama tutkimus aloitettiin Ruotsissa vuonna 2001, Tanskassa ja Norjassa vuotta myöhemmin. Ruotsista yhteistyökumppanina on mukana ViBilägare –lehti ja Tanskasta ja Norjasta Motor-lehdet. Kaikissa maissa vastaajat ovat yksityishenkilöitä, ja he ajavat autoilla, jotka ovat iältään 1 – 8-vuotiaita. He jakautuvat tasaisesti uutena ja käytettynä autonsa ostaneiden kesken.
Tutkimus on laajin Pohjoismaissa toteutettu autoilijatutkimus, jonka tuloksia voidaan vertailla eri maiden kesken.
Toyota Auto Finland Oy
Tiedotusosasto

Vastaukset 9
Vanhimmat
Osaat nähtävästi kopioida hyvin noita juttuja.
Et kai ole Pekan veli??
Ikävä kyllä olen pekan sisko en siis veli!
Miten olisi päiväkahvit..?
Ja tojoista ei sitten hiiskuttaisi sanaakaan.
Homojen kanssa kyllä en henkaa ,joten kiitos ei.
että kaikki tojomiehet olis ho...`????
kestäkää kuin miehet.
Homosapiensseja eli IHMISIÄ.
Toyota-miehet on siis homosimpasseja?
taisi löytyä kokonaan uusi rotu.
-Homosapiensseja-