Ystävät

Tuleeko sinulle koskaan mieleen se, että
minä olenkin se, joka on muuttunut ja sinä
se, joka on jämähtänyt paikoilleen.
Minä kysyin sitä sinulta joskus viikkoja kenties
kuukausia sitten, mutta vastasit vain kysymykseen , kysymyksellä.
En voi antaa itsestäni enempää maailmassa, jossa
on vain sanoja joiden merkitys jää tuntemattomaksi.
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet oikeassa, olen pysähtynyt,
Vaikka katson ja kuuntelen,
en näe enkä kuule.
Yritän tehdä askelen
ja jalat eivät liiku.

Näin välillä unessa tapahtuu:
Siellä juoksen kovaa
mutta pysyn samassa paikassa.
Siellä pakenen jotakuta
mutta ei kuka ajaa takaa.
Siellä kiipeän vuorelle ulos
mutta tie huippuun päättyy.
Sitten lennän alas silmät kiinni,
mutta en pääse pohjaa.
Sitten haluan herätä unesta,
mutta pääsen toiseen uneen,
Ja näin kauas pois unesta toiseen
unohtaen oikea elämäni paikkaa.


Kerran päätin pysähtyä,
Katsoin vuoren huipulta,
Huomasin, että voin lentää eteenpäin.
Hypin tyhjyyteen ja lensin kuin ilmapallo.
Olin kevyt ja pelkkä valon pisara,
Joka osaa lentää nyt omassa unessa pelotta.

Pitääkö nyt osata lentää oikeassa elämässä?
Minähän tiedän oikean lentämisen tunteen.
Kun paljon kysymyksiä, vastataan niihin kysymyksillä.

Älä lähde kauas!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain ystävät kirjoitti:

Tuleeko sinulle koskaan mieleen se, että
minä olenkin se, joka on muuttunut ja sinä
se, joka on jämähtänyt paikoilleen.
Minä kysyin sitä sinulta joskus viikkoja kenties
kuukausia sitten, mutta vastasit vain kysymykseen , kysymyksellä.
En voi antaa itsestäni enempää maailmassa, jossa
on vain sanoja joiden merkitys jää tuntemattomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu