Kun mitään ei jää jäljelle

yksikseni muistoineni elelen.

Siitä on nyt kohta kaksivuotta kun menetin kaiken.

Kello oli vähän vaille kymmenen illalla kun tulin töistä kotiin, vaimo ja lapset olivat jo menneet nukkumaan, itse laitoin jääkaapista valmisaterian mikroon ja menin sohvalle makoilemaan, suljin silmäni hetkeksi ja nousin kuullessani mikron merkkiäänen, syötyäni menin nukkumaan, jäin alakertaan vierashuoneeseen nukkumaan koska en halunnut herättää vaimoani enää. Yöllä heräsin vahvaan savun hajuun sekä palovaroittimen ääneen, tiesin heti että nyt oli kyse enää minuuteista, avasin vieras huoneen oven varovasti ja tunsin polttavan kuumuuden menin ulkopuolelle, en enää päässyt yläkertaan sillä portaiden alta huomasin liekkien olevan jo niin lähellä portaita, huusin niin kovaa kuin jaksoin yläkertaan vaimolleni että tuli on irti, ota lapset mukaan ja pakene parvekkeelle. Itse pääsin ulos kellarin kautta, ulkona näin että yläkerrassa oli liikettä, menin soittamaan naapurista paikalle apua, palokunnan saapuessa talo oli jo ilmiliekeissä, menin täysin paniikkiin sillä vaimoni ja lapseni eivät olleet parvekkeella,olisin halunnut juosta takaisin sisälle etsimään vaimoani ja lapsiani mutta minusta pidettiin kiinni, huusin hysteerisenä enkä kyennyt ajattelemaan, sen verran sain sanottua palomiehille että sisällä oli vaimoni ja kaksi tytärtäni. Jossain vaiheessa näin miten yksi palomies kantoi hiiltynyttä myttyä ulos talosta, tajusin sen olevan vaimoni, menin aivan sekaisin, huusin ja itkin, minua rauhoiteltiin ja sain ilmeisesti jotain lääkettäkin sillä oloni oli hetkenpäästä kummallisen raukea, myöhemmin sairaalassa sain kuulla että myös molemmat tyttöni olivat menehtyneet palossa, eivät olleet ehtineet ulos ajoissa.

monta viikkoa myöhemmin menin katsomaan raunioita, kävelin raunioissa, nostelin palaneita puupölkkyjä edestäni ja löysin sieltä täältä joitain muovi möykkyjä, en tunnistanut mitä ne olivat olleet sillä ne olivat sulaneet möykyiksi, minun oli kummallisen rauhallinen olo, en tuntenut oikeastaan mitään, kävelin vain ja katselin ympärilleni.

En koskaan päässyt sairaalasta pois, jäin pitkäaikais hoitoon koska masennuin niin pahasti. Olen toipunut todella hyvin, nykyään pystyn puhumaan tapahtuneesta ilman itkemistä tai muutakaan, silti yhä unissani näen tulipalon ja sen miten vaimoni kannettiin ulos talosta hiiltyneenä myttynä.

Tulipalo oli saanut alkunsa keittiössä tapahtuneesta oikosulusta.

2

1333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämäonvain

      Hei, hyvä kun olet selvinnyt noin pahasta jutusta, voimia sinulle. Minulle on tapahtunut myös aivan kauhea onnettomuus vuosia sitten vuonna 1990.
      Kaikki alkoi näin; kevät oli ja aurinko paistoi oli huhtikuu. Autolla ajettiin perhe mukana 2 poikaa ja mies. Pojat olivat 3,5v ja kohta 2 vuotias. Auto joutui väistämään kun taksi kiilasi jonka vuoksi ajauduimme ulos kaistalta ja siellä olikin syvä kuilu. Kaikki tajuttomana paitsi mieheni ja vanhin poikani.
      Minut leikattiin ja kuulin leikkauksen jälkeen että kaikki ovat elossa mutta....nuorin poikani halvaantui vaikeasti neliraajahalvaus.
      Nyt hän on kuollut eli siitä päivästä 15 vuotta eteenpäin, elämä muuttui täysin. Oli sitkeä poika eli niin normaalisti nuoruuden ja lapsuuden kuin vain voi murrosiän ja muun eli kuin vammaa ei olisi täysillä. Kiitos siitä koska se auttoi minuakin.
      Halusin kertoa tämän koska elämä on jatkunut tämänkin jälkee ei samanlaisena mutta kuitenkin ja olen edelleen aika selväjärkinen ihminen.
      Yritä elämää jatkaa niin kuin vain jaksat ja pyydä apua. Silloin sitä ei minulle ollut mutta kun olen ollut sitkeä.

    • suruusi

      ja toivon voimia sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1073
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      515
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      36
      509
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      467
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe