Kun mitään ei jää jäljelle

Siitä on nyt kohta kaksivuotta kun menetin kaiken.

Kello oli vähän vaille kymmenen illalla kun tulin töistä kotiin, vaimo ja lapset olivat jo menneet nukkumaan, itse laitoin jääkaapista valmisaterian mikroon ja menin sohvalle makoilemaan, suljin silmäni hetkeksi ja nousin kuullessani mikron merkkiäänen, syötyäni menin nukkumaan, jäin alakertaan vierashuoneeseen nukkumaan koska en halunnut herättää vaimoani enää. Yöllä heräsin vahvaan savun hajuun sekä palovaroittimen ääneen, tiesin heti että nyt oli kyse enää minuuteista, avasin vieras huoneen oven varovasti ja tunsin polttavan kuumuuden menin ulkopuolelle, en enää päässyt yläkertaan sillä portaiden alta huomasin liekkien olevan jo niin lähellä portaita, huusin niin kovaa kuin jaksoin yläkertaan vaimolleni että tuli on irti, ota lapset mukaan ja pakene parvekkeelle. Itse pääsin ulos kellarin kautta, ulkona näin että yläkerrassa oli liikettä, menin soittamaan naapurista paikalle apua, palokunnan saapuessa talo oli jo ilmiliekeissä, menin täysin paniikkiin sillä vaimoni ja lapseni eivät olleet parvekkeella,olisin halunnut juosta takaisin sisälle etsimään vaimoani ja lapsiani mutta minusta pidettiin kiinni, huusin hysteerisenä enkä kyennyt ajattelemaan, sen verran sain sanottua palomiehille että sisällä oli vaimoni ja kaksi tytärtäni. Jossain vaiheessa näin miten yksi palomies kantoi hiiltynyttä myttyä ulos talosta, tajusin sen olevan vaimoni, menin aivan sekaisin, huusin ja itkin, minua rauhoiteltiin ja sain ilmeisesti jotain lääkettäkin sillä oloni oli hetkenpäästä kummallisen raukea, myöhemmin sairaalassa sain kuulla että myös molemmat tyttöni olivat menehtyneet palossa, eivät olleet ehtineet ulos ajoissa.

monta viikkoa myöhemmin menin katsomaan raunioita, kävelin raunioissa, nostelin palaneita puupölkkyjä edestäni ja löysin sieltä täältä joitain muovi möykkyjä, en tunnistanut mitä ne olivat olleet sillä ne olivat sulaneet möykyiksi, minun oli kummallisen rauhallinen olo, en tuntenut oikeastaan mitään, kävelin vain ja katselin ympärilleni.

En koskaan päässyt sairaalasta pois, jäin pitkäaikais hoitoon koska masennuin niin pahasti. Olen toipunut todella hyvin, nykyään pystyn puhumaan tapahtuneesta ilman itkemistä tai muutakaan, silti yhä unissani näen tulipalon ja sen miten vaimoni kannettiin ulos talosta hiiltyneenä myttynä.

Tulipalo oli saanut alkunsa keittiössä tapahtuneesta oikosulusta.