Inf. vai deflaatio

Markkinoilla pelkoa kylvävät tällä hetkellä monet asiat, joista yksi on inflaatio. Rahan arvon aleneminen ja siitä aiheutuva hintojen nousu aiheuttavat harmaita hiuksia paitsi rivikuluttajille, myös asiantuntijoioille.

Inflaatiopelon rinnalle on kuitenkin nousemassa uusi uhka - deflaatio. Deflaatio on ryhtynyt kummittelemaan kiihtyvään tahtiin sitä mukaa kuin viittaukset nykyisen taloustilanteen ja 1930-luvun laman välillä ovat vilkastuneet.

Marketwatchin mukaan pelko on ymmärrettävää. Sivusto perustaa näkemyksensä Jeremy Siegelin keräämään talousdataan, jossa hän on laskenut dollarin ostovoiman vuodesta 1801 vuoteen 2008.

Siegelin taulukoima tieto osoittaa, että 1800-luvulla inflaatio ja deflaatio vuorottelivat vilkkaasti, mutta dollari pysytteli karkeasti katsottuna koko ajan saman vaihteluvälin sisällä.

1900-luvulle tultaessa inflaatio sen sijaan näytti saaneen merkittävästi enemmän jalansijaa - pois lukien 1930-luvun laman aiheuttama tilanne.

Viime vuosisadan kehityksestä johtuen on dollarin arvo laskenut jyrkästi - ja kuin sattumankaupalla muutos ajoittuu likipitäen samaan kohtaan, kuin milloin Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve aloitti toimintansa.

Aritmeettisessa asteikossa muutoksen ajoitus näkyy selvästi. Vuodesta 1913 eteenpäin dollarin arvo on laskenut vauhdilla ja pienen poikkeuksen tekee ainostaan 1930-luvun lama. Logaritmista asteikkoa tarkastellessa lamanaikaista deflaatiota ei puolestaan edes oikeastaan huomaa. Tämä johtuen siitä, että inflaation vaikutukset olivat jo niin paljon painavampia.

Marketwatchille tämä merkitsee selkeästi lähinnä kahta asiaa.

Ensinnäkin sitä, että deflaation voitto inflaatiosta on hyvin epätodennäköistä, ja mikäli sitä esiintyy, tulee inflaatio lopulta jyräämään sen.

Toisekseen se merkitsee sitä, että kumpikaan näistä ilmiöistä ei välttämättä tarkoita maailmanloppua. 1800-luvulla inflaation ja deflaation välisestä kädenväännöstä huolimatta Yhdysvaltain talous kasvoi, ja näin kävi myös 1900-luvulla, inflaatiopainotteisuudesta huolimatta.

Mietittävää aiheuttaakin sen sijaan keskuspankin rooli. Onko siitä loppujen lopuksi enemmän hyötyä kuin haittaa?
5204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin juuri.

Äänestä

Sillä inflaatio on päällä juuri nyt, mutta hellittämässä. Hinnannostajat vedättivät asuntojen hinnat pilviin. Velalliset maksavat tätä jätti-inflaatiota vielä kymmeniä vuosia. Kiitosa kakokepulidemari-hallitusten.

Hinnannostot jatkuvat kiivaina sähkön osalta, ruoka nousee kartellien toimesta vielä hurjasti, mutta deflaatio on jo lähtemässä käyntiin.

KAIKKIEN NIIDEN TUOTTEIDEN HINNAT LASKEVAT, joita Sinun ei ole PAKKO ostaa. Suomalaiset kartellit ovat asettuneet nyt niin, että esim sähkö on tänään PAKKOPIILOVEROA ja sen hinta nousee, samoin viinan. ja sen sellaisten

Sähkö on herkullinen esimerkki porvareiden "kilpailupuheiden" tyhjänpäiväisyydestä, Samoin autokatsastus.

Maassamme on tänään kansankusettajia enemmän kuin koskaan, eikä Salonius ole heistä kaikkein vähäisin.

Kusettajielle reaaliterveiset lähetti se luotetettava ja varma, ei itse k------ja eikä demari !!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • ainakin Haansin on pakko ostaa viinaa. No, ei kai sitä noin katkerana selvinpäin kestäisikään =D

    Äänestä

  • Deflaatio tulee, monet ovat jo ryhtyneet säästämään pakosta tai meneillään olevan laman pelossa.

    Suomen politiikka on taas ollut ainutlaatuisen p..seestä, kaikki on tehty väärin. Kauheasti tehaillaan kansalaisia kuristavia turhia lakeja, mutta ollaan täysin hampaattomia pikavippaajia, katsastusrosvoja ja sähkökiduttajia kohtaan. Sitten tehdään työvoimapulassa, puupulassa ja ties missä maastamme ydinriskikertymä.

    Kansalainen kärsii!

    Äänestä

  • Hyvää politiikkaa, ei kirjoitti:

    Deflaatio tulee, monet ovat jo ryhtyneet säästämään pakosta tai meneillään olevan laman pelossa.

    Suomen politiikka on taas ollut ainutlaatuisen p..seestä, kaikki on tehty väärin. Kauheasti tehaillaan kansalaisia kuristavia turhia lakeja, mutta ollaan täysin hampaattomia pikavippaajia, katsastusrosvoja ja sähkökiduttajia kohtaan. Sitten tehdään työvoimapulassa, puupulassa ja ties missä maastamme ydinriskikertymä.

    Kansalainen kärsii!

    "Suomen politiikka on taas ollut ainutlaatuisen p..seestä, kaikki on tehty väärin"

    Rivikansalaisen mielipide on tietysti tässä taloudellisen alakulon tilanteessa ymmärrettävä, mutta tilastomatematiikan todennäköisyyksien mukaan on äärettömän epätodennäköistä, että KAIKKIEN SUOMESSA RAUHANAIKANA TOIMINEIDEN HALLITUSTEN JA EDUSKUNTIEN KAIKKI PÄÄTÖKSET olisivat vääriä, ns. p..seestä.

    Että tällainen kommentti vaan täältä takarivistä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antero Vihervaara kirjoitti:

Markkinoilla pelkoa kylvävät tällä hetkellä monet asiat, joista yksi on inflaatio. Rahan arvon aleneminen ja siitä aiheutuva hintojen nousu aiheuttavat harmaita hiuksia paitsi rivikuluttajille, myös asiantuntijoioille.

Inflaatiopelon rinnalle on kuitenkin nousemassa uusi uhka - deflaatio. Deflaatio on ryhtynyt kummittelemaan kiihtyvään tahtiin sitä mukaa kuin viittaukset nykyisen taloustilanteen ja 1930-luvun laman välillä ovat vilkastuneet.

Marketwatchin mukaan pelko on ymmärrettävää. Sivusto perustaa näkemyksensä Jeremy Siegelin keräämään talousdataan, jossa hän on laskenut dollarin ostovoiman vuodesta 1801 vuoteen 2008.

Siegelin taulukoima tieto osoittaa, että 1800-luvulla inflaatio ja deflaatio vuorottelivat vilkkaasti, mutta dollari pysytteli karkeasti katsottuna koko ajan saman vaihteluvälin sisällä.

1900-luvulle tultaessa inflaatio sen sijaan näytti saaneen merkittävästi enemmän jalansijaa - pois lukien 1930-luvun laman aiheuttama tilanne.

Viime vuosisadan kehityksestä johtuen on dollarin arvo laskenut jyrkästi - ja kuin sattumankaupalla muutos ajoittuu likipitäen samaan kohtaan, kuin milloin Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve aloitti toimintansa.

Aritmeettisessa asteikossa muutoksen ajoitus näkyy selvästi. Vuodesta 1913 eteenpäin dollarin arvo on laskenut vauhdilla ja pienen poikkeuksen tekee ainostaan 1930-luvun lama. Logaritmista asteikkoa tarkastellessa lamanaikaista deflaatiota ei puolestaan edes oikeastaan huomaa. Tämä johtuen siitä, että inflaation vaikutukset olivat jo niin paljon painavampia.

Marketwatchille tämä merkitsee selkeästi lähinnä kahta asiaa.

Ensinnäkin sitä, että deflaation voitto inflaatiosta on hyvin epätodennäköistä, ja mikäli sitä esiintyy, tulee inflaatio lopulta jyräämään sen.

Toisekseen se merkitsee sitä, että kumpikaan näistä ilmiöistä ei välttämättä tarkoita maailmanloppua. 1800-luvulla inflaation ja deflaation välisestä kädenväännöstä huolimatta Yhdysvaltain talous kasvoi, ja näin kävi myös 1900-luvulla, inflaatiopainotteisuudesta huolimatta.

Mietittävää aiheuttaakin sen sijaan keskuspankin rooli. Onko siitä loppujen lopuksi enemmän hyötyä kuin haittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu