Selailin hieman keskusteluja ja "nimimerkin kiusaaminen" herätti ajatuksia kun aloitin itse
silloin Suomen suurimmassa lähes 1500 oppilaan kansakoulussa kynttilöinnin.
Farvitsimmeko täällä palstoillakin sheriffin sijaan mentoria ?
silloin Suomen suurimmassa lähes 1500 oppilaan kansakoulussa kynttilöinnin.
Farvitsimmeko täällä palstoillakin sheriffin sijaan mentoria ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Muistan lapsuudestani, että koneenkäyttälle, suutarimestarille, rovastille katettiin pöutä vieraskamariin.
Mentorointi on tapa jonka avulla siirtyy kokemusperäistä tietoa ja osaamista kisälleille usein ns. hiljaista tietoa vanhoilta taitajilta
nuoremmille.
Onko tapa tyystin hävinnyt?
entäs jos seriffi on sellaisessa asemassa muutenkin että tarvitsee tietoa muihin tarkoituksiin entäs sitten............
Ei niin, etteikö joku mentoriksi voisi ryhtyä, jos siihen tuntee kutsumusta, mutta sanonta vanhasta koirasta saattaa olla paremmin kuin hyvin paikkansapitävä. Lisäksi opettamiseen pitää olla oppilaan suostumus. Pakolla et ketään mentoroi. Anteeksi nyt vaan, mutta olen kyyninen näiden keskustelijoiden, joiden kirjoituksia olen lukenut, kykyihin mentoroida ketään, koska oma pääkään ei kirjoituksista päätellen ole sillä asteella, että siinä muita enää neuvotaan.
Ilkeilyyn ja satuttamiseen emme kaipaa mentorointia, sen osaamme ja sen jälkiä päiväillään, kun emme kehtaa myöntää, että meissä jokaisessa asuu vähintään pieni paholainen. Joillakin se on kasvanut aikuiseksi asti. Ja aina se asuu siinä jossakin muussa, ei minussa ja minun lapsissani tai sukulaisissani ainakaan.
Aiheellista sen sijaan olisi saada mentorointia omahyväisyyteen eli miten huomaan oman erinomaisuuteni ohella, että oivallisia voivat olla muutkin. Myös siihen, että kaikki sanottu ei ole kiusaamista ja että kaikissa kirjoituksissa ei viitata juuri minuun ja minun ominaisuuksiini. Luulotauti ja vainoharhaisuus näyttävät kukoistavan oivallisesti.
Mutta peruskysymys: kuinka ollaan aikuisia, voiko sitä opettaa ja voiko sen oppia? Aikuisuudessa kysymys on pitkälti henkilön kyvyistä suvaitsevaisuuteen ja empatiaan. Palautan tämän raadille takaisin, kuten myös kysymyksen, mistä löytyy vanhoille koirille mentori, johon voi luottaa. Sillä luottamus lienee avainasia niin mentoroinnissa kuin ihmissuhteissa yleensä tarkoittaen toimivia ja hyviä ihmissuhteita. Voi olla, että tämän parempaa maailmaa ei olekaan olemassa ja vaivannäkö edes pienen inhimilisyyden suuntaan on myöhäistä ja turhaa. Onko?
vain yhden näkemyksen kirjoitteluun, omansa.
Minulle ainakin keskustelupalstan yksi suurimmista lahjoista on kommenttien erilaisuus. Ne ovat, kuin me ihmisetkin, kunkin näköisiä. Niissä peilautuu ihmisyyden moninaisuus.
Olisi todella sääli, jos niitä pitäisi alkaa puristamaan johonkin kuvitteelliseen kaavaan, muottiin.
Mehän olemme täysi-ikäisiä ihmisiä, koulumme käyneitä. Emme tee muitakaan asioita toistemme kanssa samalla lailla.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Mentorit kuuluvat työelämään ja ammattiosaamiseen. Täällä olemme harrastajia ja keskustelijoita.
Ihmettelen joskus, mitä kiusaamista täällä tapahtuu! Luen ne kirjoitukset, jotka kiinnostavat ja kenties tuon oman mielipiteeni asiaan.
Joskus alussa taisin pari kertaa "polttaa päreeni", mutta eipä tainnut kannattaa.
Joskus minua tosin kiusaa vaihtuvat nikit ja että niistä joku on löytävinään saman kirjoittajan. Onko se mahdollista?
Voin sanoa omalta osaltani,että olen saanut haukut useampaan kertaan paitsi omistani, myös jonkun muun sanomisista, vaikka kyseisinä ajankohtina olen ollut muilla turuilla.
On se mahdollista eli että tyyli ja sanomiset näyttävät yhden ja saman ihmisen tekemiltä, vaikka ne tosiasiassa voivat olla eri henkilöiden kirjoituksia. Olen itsekin löytänyt aloituksia ja kommentteja, jotka voisivat olla tekemiäni, mutta eivätpä ole. Parasta aikaakin eräissä ketjuissa on hyvin samaan tyyliiin kirjoitettuja juttuja, joita en ole näpsytellyt.
Mielestäni syyttely ja tuomarointi eivät kuulu aikuisten keskusteluun, ei myöskään nimittely. Vainoharhaiselta tuntuu myös potentiaalisten syntipukkien etsiskely jokaisesta kommentista, jos jonkun itsetuntoa sanomiset ovat nirhaisseet. Kohtuullinen suvaitsevaisuus sen sijaan kuuluu terveen aikuisen käytökseen. Myös sellainen suvaitsevaisuus, että ymmärtää oman mielipiteensä olevan vain yksi mielipide monien joukossa. Absoluuttista totuutta ei ole, subjektiivisia näkemyksiä on niin paljon kuin on niitä ilmaisevia.
Syyllisten etsiminen ja tuomitseminen, joukon ulkopuolelle sulkeminen, ihmisen mitätöinti. Kuullostaako tutulta? Minulle kuullostaa, sillä kaikissa työpaikoissani aikuiset ihmiset ovat tehneet tätä kirkkaassa päivänvalossa ja kilpailun nimissä, joten eihän tämäkään yllätys ole. Yksi henkilö ei kommenteillaan tai yleisellä sopimattomuudellaan pilaa mitään yhteisöä, jos yhteisö ja sen jäsenet ovat itsetunnoltaan terveitä. Siinäpä se ongelma taitaakin suomalaisissa yhteisöissä olla.
Ai niin, mitä kiusaamista on minulle tapahtunut tuon muiden kirjoitusten syyttelyn lisäksi. No, näitä henkilökohtaisuuksia: olen ikävä ihminen, en ymmärrä vitsejä, vastaan väärin, kun muut vastaavat oikein, kommenttini on liian pitkä, en osaa olla sellainen kuin tällä palstalla pitäisi (ei perusteluja, minkälainen pitäisi olla), olen tosikko, kun muut osaavat olla vitsikkäitä (tämä oli tosi hauska juttu). Kirjoitin mitä tahansa, vaikka hyvää päivää,saan tämän häntäkärpäsen, joka ei loukkaa niin, että voisin tehdä rikosilmoituksen tai viitsisin ilmoittaa valvojalle, mutta jotakin ilkeää hänen on persoonastani aina sanottava. Tätä kutsun ilkeilyksi. Työelämässä tällaista henkilöä sanottaisi kiusaajaksi.
Minua ei haittaa, jos ja kun mielipiteeni haukutaan tai kiistetään, mutta persooonani mitätöiminen kerta kerralta on inhottavaa. Seuraavan kerran teen valvojalle ilmoituksen.
Luin uudelleen koko ketjun jälkeeni kirjoittajan vihjeestä hänen kirjoituksen ja jonkun toisen samasta tyylistä. Yleensä en lue niin tarkkaan näitä ketjuja, mutta ehkä kannattaisi tehdä niin. Rivien välistä voi lukea paljonkin, ainakin perussävyn.
Vaihtuva nikki, miksi et kirjoita jollakin samalla nikillä, niin kukaan ei syytäisi niskoillesi toisten kirjoituksia?
Mentoroinnista otan takaisin hieman aikaisempaa sanomaani. Kyllä suvaitsevuutta ja asennetta kenties voi opettaa meille 'vanhoillekin'. Kenties ei sormella osoittamalla, mutta sitkeästi tuoda esiin omissa kannanotoissaan fiksua tyyliä.
Ja pienistä ei kannata olla huomaavinaan, ei siis kannata provosoitua ilkeistä huomautuksista.
Kun aloitin kirjoittamisen tällä palstalla, käytin vain yhtä nikkiä. Sain saman kohtelun kuin muut. Ensin ollaan muka ilahtuneita yms. ja pian sen jälkeen alkoi vainoaminen. Joku tai jotkut eivät minusta tykkää lainkaan.
Nikkini ja/tai minä oli jollekin aivan ylivoimainen kestää. Jo pelkkä nikki herätti aivan uskomattoman haukkumisryöpyn. Nikki oli täysin tavanomainen - luokkaa Aku Ankka - mutta kaipa jollekin liittyi siihen jotakin omaa mielikuvaa, muuten en ymmärrä sitä tai sitten kyse on sairaasta henkilöstä - voi olla niinkin. Kommenteistaan päätellen hän/he on jotenkin ressukka, mutta aikuisen tyylinen kuitenkin.
Olin tietysti tyhmä,kun en ottanut asiaa tosissani, sillä nimityksiin kuului pahimmillaan huorittelu ja uhkailu että henkilöllisyyteni paljastetaan jne. Tietosuojavaltuutettuun otin yhteyttä, jotta tietäisin oikeuteni, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt mitään. Olisi varmaan pitänyt. Tämä tapahtui ennen tapaus Ruususta. Sen jälkeen valvonta onneksi on kiristynyt.
Nikistäni vedettiin siis kaikenlaisia oletuksia ja samanlainen syyttely alkoi eli että tämän nikin lisäksi kirjoitan jos vaikka millä nikeillä toisaalla ja olen sitä ja tätä - täyttä soopaa. Uskoi kukaan tai ei, en ehdi enkä viitsi monenlaisia palstoja kouluta eri nikeillä. Elämää on muualla kylliksi, mutta täällä on kiva tsekata, mitä muiden ajatuksissa liikkuu.
Lopetin sen nikin käytön ja siirryin puskasta huutelemaan, kuten tätä kutsutte. Joko nyt on eri sairas kyseessä tai sama, mutta kiusaamista on oikeasti olemassa, oli kuka oli.
Olen miettinyt silti tuota samaa eli jos nyt rekisteröityisin, saisin tämän tyypin kiikkiin, koska enää ei näihin vainoamisiin suhtauduta niin lepsusti kuin joskus ennen, sitten sen näkisi. Onhan se ikävää,että olen piikki jonkun lihassa, kirjoitin nikillä tai ilman, mutta en poistu siksi enkä anna luovutusvoittoa.
Surkeaa ja huvittavaa omalla tavallaan, kun ajattelee tätäkin ikäryhmää. En toki sydän syrjällään ole, joskus vain olen herkemmällä tuulella ja silloin se, etten kelpaa,tuntuu. Onneksi en ole näiden kirjoittamisten varassa. Mietin joskus, että tästä saisi kyllä jonkinsorttisen dekkarin juoniviritelman,jos viitsisi ryhtyä työstämään.
Olen ns. työpaikkakiusattu. Oikein rankasti.
Täällä ei sellaista ole tullut vastaani. En silti aina katso, mitä perästä kuuluu.
Aivan pienistä en hermostu nykyäänkään. Mentorointi täällä ei oikein suju. Aikuinen kyllä osaa ns. ottaa asioita vastaan.
Sen työpaikkakiusaamisen seurauksena jäin lopulta töistä pois siippani kehoituksesta. Kateus oli syynä. Asemaani himoitsi muutama henkilö. Kaikkea pahanpuhumista en onneksi edes tiedä, mutta totta se oli. Työparini tunnusti sen joskus.
Siirryin toiseen vieläkin vastuullisempaan työhön. Perässä tuli kunnan luottamuselimiin haukkumakirje.. Uudessa paikassanikin sain alaiseksi henkilön, joka haki paikkaani.. Hän oli pahimmasta päästä kiusaaja. Vebaalisesti lahjakas ja manipuloi muita mukaansa eli oli tämä "hovi". Osa ymmärsi myöhemmin perääntyä.
Lopullinen niitti oli oman pomoni vaatimus olla noudattamatta TESiä ja budjetin varojen siirto muualle tarkoituksena osoittaa taloudelliset syyt jne. Pomoni sai varoituksen läänistä. Sen jälkeen tuli palaveri kolmen päivän varoajalla. Otin asianajajan mukaani. Uhkailua, perätöntä, uskomatonta. Vaihtoehdoksi jäi pakottaminen sairaslomalle! Tottakai masennuin ja siltä tieltä jäin pois.
Se oli pahojen puheiden aiheuttamaa vainoamista, olin ajojahdin kohde. Silti en tehnyt mitään ihmeellistä virhettä. Yhden tein epäselvien ohjeiden vuoksi. Oikeudessa olisin ilman muuta voittanut, mutta en lähtenyt sille tielle.
Vieläkin tulee voimaton olo muistellessa menneitä.
Sääliksi käy heidän kohtalonsa, elleivät tee parannusta. Itselläni usko helpottaa oloa.
Silloin eräässä palaverissa pyysin mentoria itselleni, mutta sitä en saanut. Ajojahti oli alkanut... Eli muistot nousi mieleen mentorista.
Sinulla on tosi pahat muistot työpaikoistasi ja oletettavasti kunnalliselta sektorilta. Työn johtaminen siellä ja niin kuin yksityisellä sektorilla saattaa olla joskus huonoa.
Kun luin kirjoituksesi, pidin kyllä mielessäni, että se on sinun mielipiteesi ja tietenkin tosi sinulle.
Itselläni kokemukset kuntasektorilta ovat pääsääntöisesti hyvät. Työyhteisön tai -ryhmän sisäinen toimivuus on aina kaikista ryhmän jäsenistä kiinni. Kaikkien tietoisuus päämäärästä ja siihen tarvittavasta ammattiosaamisesta on tärkeää. Hyvinkin erilaiset ihmiset toimivat hyvin yhteen, jos arvostetaan toisiaan. Luottamuselimiä ei pidä sotkea organisaation työskentelytapaan. Se on esimiesten työtä ja osaamista.
Toivottavasti nautit tällä hetkellä elämästäsi.
suoraan. Kunta osti palvelut. Enempää en voi sanoa.
Tosi kovaa oli, mutta selvinnyt olen.
Siipalleni olen kiitollinen, kun päästi pahasta.
Nyt olenkin tarpeellinen hänelle, sairaus iski viime vuonna.
On se kumma, miten ihminen voi selvitä tosi pahoista tilanteista. Etukäteen niitä voimia ei ole, tarvittaessa niitä tuli.
Lohtunani on se, että jokainen saa kerran oikeudenmukaisen palkkansa itse Jumalalta. Silti toivon kiusaajieni kääntyvän tieltään ja saavan paremman osan. Katkeruutta tms. ei ole jäänyt, vain surullinen mieli jäi. En ole kuitenkaan enää masentunut.
Ihmeellisiä tarinoita työelämässä voi olla. Eivät isot päättäjät ymmärrä pienen ihmisen osaa.
Kyllä muutama alaiseni on myöntänyt sen olleen ajojahdin. Olen heihin vielä yhteyksissä ajoittain. Paljon olisi sanottavaa, mutta antaa olla.