hän ajautui ja katsoi niitä ihmeissään, sillä nehän olivat kuin hänen unelmansa jotka olivat raunioituneet.
Mutta miksi, mikä olikaan ollut se voima joka oli murskannut nuo unelmat raunioiksi, sillä olihan noiden raunioiden rakentajat uskoneet omiin unelmiinsa ja tehneet kovasti työtä saavuttaakseen kaiken sen.
Siinä hän miettien katseli noita vanhoja raunioita, pitäisikö hänen nousta purrestaan ja kasata nuo rauniot ja jatkaa siittä vai ei.
Hitaasti hän käänsi purtensa ja nosti purjeensa, katseensa nostaen horisontiin. Ehkä meren tuolla puolen on paikkani.
Mutta miksi, mikä olikaan ollut se voima joka oli murskannut nuo unelmat raunioiksi, sillä olihan noiden raunioiden rakentajat uskoneet omiin unelmiinsa ja tehneet kovasti työtä saavuttaakseen kaiken sen.
Siinä hän miettien katseli noita vanhoja raunioita, pitäisikö hänen nousta purrestaan ja kasata nuo rauniot ja jatkaa siittä vai ei.
Hitaasti hän käänsi purtensa ja nosti purjeensa, katseensa nostaen horisontiin. Ehkä meren tuolla puolen on paikkani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuvaat ihmiselämän vaihtoehtoja. Joku saattaisi rakentaa raunioden päälle, toisen tie on purjehtia eteenpäin. Unelmien murskaantuminen luo uusia unelmia, jos katsoo maailmaa avoimin silmin. Ihminen kasvaa ja oppii ymmärtämään paremmin asioiden merkityksen, kun ikää ja kokemuksia karttuu. Ja ymmärtää viimein, että kaikkien unelmien ei ole tarkoituskaan toteutua. Kantapään kautta opittuna tämäkin. Tykkäsin taas kirjoittamastasi, kun ajatuksia herätteli. :)
sopivasti että, joku oli kirjoittanut melkein samannimisen runon ja luettuani sen laitoin hänelle omani, no laitoin sen myös tänne muidenkin luettavaksi.
Kiva kun pidit.
Ajatus tämäkin, siis kirjoitan vastarunon.
---------
Rauniot ovat lempeitä.
Tuulet ja sateet ovat
muokanneet niiden muodot.
Kasvillisuus nousee ja
jonakin päivänä se rehottaa.
Raunio on palannut omaan
tilaansa ympäröivässä
maailmassa, luonnossa.
Sinun ajatus juoksusi on kyllä kauniimpi,
mutta näinkin se voisi mennä.
Katseensa nosti hän kuopastaan, se suojannut oli hänen ruumistaan.
Kun luodit lensi ja pommit vain räjähteli, murskaten kaiken edestään.
Siinä meni vaimoni ja lapseni näin, he katosivat silmistäin.
Niin raunioitui mun taloni ja mureni huomisen uskoni.
Mut tuskani kasvaa aina vain, tästä mun elämäin raunioistain.
realiteettien taju
arvioiva silmä:
on raunioita ja raunioita:
....... minne suunnata
oman uskallukksensa jolla
luottamuksensa purje,
tuulien armoille,
virtausten vietäväksi
kompanssina tähdet.
Sen nuoren naisen neuvo oli, sä nosta taatto purjeesi ja mene matkoihisi.
Ei sulla realiteetin tajua ei tahtoa huomisen.
Jos raunion uudelleen rakentaa,
niin on tarpeet melkein paikallaan,
ei uutta tule paljonkaan.
Mut jos matkaa jatkat aina vaan,
menee elämä menojaan ja joudut yksin olemaan.
Ei kulkuria huoli ainutkaan.
mutta kyllä minäkin olen purjehduksen kannalla. "Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa..."
Kiitos runostasi !
Kerppuli
vietävänä, niin ehkäpä se on parasta elämässämme.
Matkalla elon tuulissa.
Kiva kun pidit ja kävit lukemassa.