Miksi

muututaan yleensä (tuttavapiirissäni muutama tapaus) niin katkeraksi että aletaan kytätä sitä toista oikein suurennuslasilla?

Itse saan kuulla exältäni (erosta jo 8 vuotta ja miehellä uusi vaimo jo neljättä vuotta) aina silloin tällöin että olen juoppo ja retuutan lapsia sinne tänne. Käyn ulkona kerran kahdessa kuukaudessa, ehkä paljon (?) mutta lapsilla on aina luotettava, tuttu aikuinen vahtina (mummi) joko kotona tai mummilassa. Minä laitan lapset nukkumaan (joskus haluavat että mummi laittaa ja että äiti "lähtis jo" että saavat olla mummin kanssa) ja herään heidän kanssaan aamulla eli en krapuloissani makaa koko päivää enkä ota mitään tasoittavia. Olen ehdottanut että isä voi ottaa lapset siksi aikaa halutessaan, mutta on ilmoittanut ettei ole mikään lapsenvahti minulle.

Ottaa lapset vain itse halutessaan ja viime hetken varoitusajalla. Jos menen tuulettumaan tuona aikana, saan viestejä että olen huono äiti yms.

Olen myös kasvattanut lapset täysin väärin. Jos koulusta tulee vähänkään huonompi numero kokeesta, saan haukut että olen huono äiti ja en ole yhtään kiinnostunut lapsistani. Väitän todellakin että huolehdin lapsistani, on puhtaat vaatteet, ruokaa, rakkautta ja rajoja. Läksyt teemme joka päivä ja kokeisiin luetaan ja harjoitellaan.

Mies kertoo lapsille kun ovat siellä että äiti halusi teidät tänne kun ei jaksa teidän kanssanne ja haluaa vaan bilettää yms. :-( Usein viestittelee koko lasten siellä oloajan, että lapsilla on vääriä vaatteita ja on "vähän jutellut lasten kanssa" ja että sai kuulla "vähän juttuja" minusta yms. Kun kysyn mitä juttuja, niin vastaus on "kyllä sä tiedät" tai "kyllä sä sitten kuulet kun joku viranomainen ottaa yhteyttä".

Tässä siis muutama esimerkki. Voitte varmaan arvata millaisen paineen alla olen ja lapset ovat. Huomaan että kyttään esim. lasten vaatteita ja käsken heti vaihtaa jos vaikuttaa yhtään likaisen suuntaankaan, "ettei joku huomaa ja isi saa kuulla". Tää on todella raskasta ja olen pyytänyt lopettamaan, mutta hän vaan yltyy siitä kun huomaa että teoilla on ollut vaikutusta.

Hän on muutaman kerran mennyt niin pitkälle, että näillä väitöksillään yrittää saada "lapset itselleen" ja hän on todella vilpitön mm. sos.toimistossa, että uskon näiden valheiden uppoavan (näyttäisi siltä). Kun itse esitän siellä jotain esim. että lapset pitäisi jättää kiistojen ulkopuolelle, hän vannoo ettei todellakaan ikinä ole puhunut lapsille minusta kuin pelkästään hyvää.

Elatusmaksut on ulosotossa sillä hän omien sanojensa mukaan, kiusallaan on jättänyt maksamatta.

Hän kuitenkin itse vaikuttaa elämäänsä suht tyytyväiseltä. Onko kyseessä siis vanha katkeruus? Kateus? Mikä? Tuleeko tämä koskaan loppumaan? Mitä tehdä? Itseeni nämä asiat vaikuttavat ja alan jo tuntea itseni huonoksi ihmiseksi. Huomaan että ajattelen myös kohdatessani tuttuja tai tuntemattomia, että tietääkö hän mitä ex minusta levittelee ja uskooko hän siihen yms. :-( vinkkejä, pliis!
4279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla ei ole ollut tarvetta käydä ripsalla kertaakaan vuosikausiin. Normaaleja perhejuhlia ei lasketa rimpsaksi, ja niissähän ovat lapset mukana.

Mitä oikeastaan haet sieltä ravintoloista? Uutta suhdetta? hauskanpitoa?

Ravintola on kyllä vihoviimeisin paikka uuden suhteen hakuun. Vai onko sinulla vain alkoholiongelma jota et voi itsellesikään myöntää?

Ymmärrän kyllä sen ettei mies ota lapsia hoitaakseen, jos joka kerta joutuu pelkäämään että lähdet pämppäämään kun tilaisuus koittaa. Säälittäväähän tuollainen on. Mikset anna lapsia kokeeksi isälleen, jos hän kerta osaa olla juomatta.

Kaikesta päätellen biletät aivan liikaa, jos siitä kerran jutun juureksi riittää. Eivät ne jutut tyhjästä tule, kyllähän niihin syy on. Katse peiliin kannattaisi ottaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Lapsetkin tajuavat tilanteesi, ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä
  • Miksi niin, herranen aika, järkyttäväähän se on jos ihminen kuvittelee että hänellä on oikeus käydä viihteellä! Herranjestas, sehän on itsestään selvää että biletykset on biletetty siinä vaiheessa kun lapsia on hankittu, niinhän.. Äiti-ihmisillä kun ei missään rakkaudessa saa olla muuta elämää kun ne lapsukaiset.

    Mitä se dogaaminen on?

    Äänestä

  • niin miksi kirjoitti:

    Miksi niin, herranen aika, järkyttäväähän se on jos ihminen kuvittelee että hänellä on oikeus käydä viihteellä! Herranjestas, sehän on itsestään selvää että biletykset on biletetty siinä vaiheessa kun lapsia on hankittu, niinhän.. Äiti-ihmisillä kun ei missään rakkaudessa saa olla muuta elämää kun ne lapsukaiset.

    Mitä se dogaaminen on?

    Taitaa olla sama ongelma että raflassa pyörit

    Äänestä

  • Apottius kirjoitti:

    Taitaa olla sama ongelma että raflassa pyörit

    Miksi äiti-ihminen ei saisi käydä ravintolassa? Saavatko isät käydä? Vai onko viihteellä käyminen kaikilta lapsia saaneilta kielletty? Saavatko äidit ja isät mennä baariin sitten kun lapset ovat aikuisia?

    Kenelle se äiti- ja isäihmisten mahdollinen viihteellä käyminen on ongelma?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eron jälkeen kirjoitti:

muututaan yleensä (tuttavapiirissäni muutama tapaus) niin katkeraksi että aletaan kytätä sitä toista oikein suurennuslasilla?

Itse saan kuulla exältäni (erosta jo 8 vuotta ja miehellä uusi vaimo jo neljättä vuotta) aina silloin tällöin että olen juoppo ja retuutan lapsia sinne tänne. Käyn ulkona kerran kahdessa kuukaudessa, ehkä paljon (?) mutta lapsilla on aina luotettava, tuttu aikuinen vahtina (mummi) joko kotona tai mummilassa. Minä laitan lapset nukkumaan (joskus haluavat että mummi laittaa ja että äiti "lähtis jo" että saavat olla mummin kanssa) ja herään heidän kanssaan aamulla eli en krapuloissani makaa koko päivää enkä ota mitään tasoittavia. Olen ehdottanut että isä voi ottaa lapset siksi aikaa halutessaan, mutta on ilmoittanut ettei ole mikään lapsenvahti minulle.

Ottaa lapset vain itse halutessaan ja viime hetken varoitusajalla. Jos menen tuulettumaan tuona aikana, saan viestejä että olen huono äiti yms.

Olen myös kasvattanut lapset täysin väärin. Jos koulusta tulee vähänkään huonompi numero kokeesta, saan haukut että olen huono äiti ja en ole yhtään kiinnostunut lapsistani. Väitän todellakin että huolehdin lapsistani, on puhtaat vaatteet, ruokaa, rakkautta ja rajoja. Läksyt teemme joka päivä ja kokeisiin luetaan ja harjoitellaan.

Mies kertoo lapsille kun ovat siellä että äiti halusi teidät tänne kun ei jaksa teidän kanssanne ja haluaa vaan bilettää yms. :-( Usein viestittelee koko lasten siellä oloajan, että lapsilla on vääriä vaatteita ja on "vähän jutellut lasten kanssa" ja että sai kuulla "vähän juttuja" minusta yms. Kun kysyn mitä juttuja, niin vastaus on "kyllä sä tiedät" tai "kyllä sä sitten kuulet kun joku viranomainen ottaa yhteyttä".

Tässä siis muutama esimerkki. Voitte varmaan arvata millaisen paineen alla olen ja lapset ovat. Huomaan että kyttään esim. lasten vaatteita ja käsken heti vaihtaa jos vaikuttaa yhtään likaisen suuntaankaan, "ettei joku huomaa ja isi saa kuulla". Tää on todella raskasta ja olen pyytänyt lopettamaan, mutta hän vaan yltyy siitä kun huomaa että teoilla on ollut vaikutusta.

Hän on muutaman kerran mennyt niin pitkälle, että näillä väitöksillään yrittää saada "lapset itselleen" ja hän on todella vilpitön mm. sos.toimistossa, että uskon näiden valheiden uppoavan (näyttäisi siltä). Kun itse esitän siellä jotain esim. että lapset pitäisi jättää kiistojen ulkopuolelle, hän vannoo ettei todellakaan ikinä ole puhunut lapsille minusta kuin pelkästään hyvää.

Elatusmaksut on ulosotossa sillä hän omien sanojensa mukaan, kiusallaan on jättänyt maksamatta.

Hän kuitenkin itse vaikuttaa elämäänsä suht tyytyväiseltä. Onko kyseessä siis vanha katkeruus? Kateus? Mikä? Tuleeko tämä koskaan loppumaan? Mitä tehdä? Itseeni nämä asiat vaikuttavat ja alan jo tuntea itseni huonoksi ihmiseksi. Huomaan että ajattelen myös kohdatessani tuttuja tai tuntemattomia, että tietääkö hän mitä ex minusta levittelee ja uskooko hän siihen yms. :-( vinkkejä, pliis!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu