Visiopäätös

ihan ylimmissä elimissä tehty visiopäätös. Hollola liitetään muihin kuntiin. Jos tuota uudissanaa, visiopäätös, edes yrittää ymmärtää, niin se tarkoittanee että on tehty päätös Hollolan visioksi.
Kun tarkastelee eri kunnille esitettyjä visioita niin lähes poikkeuksetta niissä puhutaan asukkaista: ”perheiden tavoittelema asuinpaikka” tai ”luovien ja osaavien toimijoiden kunta” ”hyvä paikka, asua, elää…” jne… mutta täällä sitten vaan ei visioidakaan muusta kuin oman kunnan liittämisestä toisiin.
7458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onneksi tuo visio tarkoittaa nykysuomensanakirjan mukaan näköharhaa, eli ivät nuo päättäjätkään tunnu uskovan kuntaliitokseen.

Äänestä

Kuntien palvelu- ja rakenneuudistus on hyvin perusteltu nykyaikainen kuntakehityksen muoto. Ehdottomasti kannattavaa tehdä myös Hollolassa ja Lahden seudulla yleensä. Kehityksen juna on jo muualla mennyt kovaa vauhtia eteenpäin kun täällä junttilassa vielä jahkaillaan. Hämeenlinnan, Kouvolan seudutkin pistivät hynttyyt yhteen naapurien kanssa ja muualla Suomessa näitä liitoksia on ollut toiminnassa jo vuosia ja hyvinhän niillä siellä menee.

Äänestä
  • Kuntien palvelu- ja rakenneuudistusta perusteltiin aikanaan kustannussäästöillä. Hyvin pian selvisi että väite oli silkkaa potaskaa ja poliitikot joutuivat väitteestään luopumaan. Samantein julkista keskustelua aiheesta ryhdyttiin välttämään tai jopa estelemään. Naiivit väitteet kuvaamalla jotain poliittista torsohanketta ”kehitykseksi” ja siihen kriittisen analysoivasti suhtautuvia kuntalaisia junttilassa asujiksi kertoo väitteen esittäjästä enemmän kuin kuntalaisista. Tuskin Hämeenlinnassa ja Kouvolassa nyt vielä kovin paljon huonommin meneekään, sillä liitoksista aiheutuva tehottomuus ja kustannuslisähän näkyy kokonaisuudessaan vasta noin 3- 5 vuoden jänteellä.

    Äänestä

  • yx jahkailija kirjoitti:

    Kuntien palvelu- ja rakenneuudistusta perusteltiin aikanaan kustannussäästöillä. Hyvin pian selvisi että väite oli silkkaa potaskaa ja poliitikot joutuivat väitteestään luopumaan. Samantein julkista keskustelua aiheesta ryhdyttiin välttämään tai jopa estelemään. Naiivit väitteet kuvaamalla jotain poliittista torsohanketta ”kehitykseksi” ja siihen kriittisen analysoivasti suhtautuvia kuntalaisia junttilassa asujiksi kertoo väitteen esittäjästä enemmän kuin kuntalaisista. Tuskin Hämeenlinnassa ja Kouvolassa nyt vielä kovin paljon huonommin meneekään, sillä liitoksista aiheutuva tehottomuus ja kustannuslisähän näkyy kokonaisuudessaan vasta noin 3- 5 vuoden jänteellä.

    Jos saisi kuulla, tai lukea jostain niistä kuntaliitosten eduista. Uskomatonta kyllä kuntaliitoksista ei ole tarjolla juurikaan mitään positiivista luettavaa. Juurihan uutisoitiin, että eniten asiaan perehtyneet, ovat kriittisimpiä liitosten suhteen.
    Nää on sellaisia mielikuvahommia. Hollolan ei kannata missään nimessä tehdä kuntaliitosta mihinkään suuntaan, ei oikein näytä hyvältä noi yhteistyökuviotkaan. Jokos muuten terveyskeskukseen saa aikoja? Oivassa oli tietokoneongelmia, eivätkä lääkärit voineet ottaa potilaita vastaan.

    Äänestä

  • Olisi hyvä kuulla tosiasioita eduista veronmaksajille ja/tai pälvelujenkäyttäjille.

    Äänestä


Ovatkos nämä harhanäkyjen eli visioiden näkivät olleen tälläkään kertaa selvin päin? Ettei vain olisi tullut nautittua naista ja naismaista miestä väkevämpää tai syötyä outoja sieniä ryöppäämättä?

On hyvä, että on päätetty liittyä muihin kuntiin. Tämä sulkee nimittäin pois mahdollisuuden Orimattlan kaupunkiin ja Lahden kaupunkiin liittyen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


On sitten kuulemma kirjoitti:

ihan ylimmissä elimissä tehty visiopäätös. Hollola liitetään muihin kuntiin. Jos tuota uudissanaa, visiopäätös, edes yrittää ymmärtää, niin se tarkoittanee että on tehty päätös Hollolan visioksi.
Kun tarkastelee eri kunnille esitettyjä visioita niin lähes poikkeuksetta niissä puhutaan asukkaista: ”perheiden tavoittelema asuinpaikka” tai ”luovien ja osaavien toimijoiden kunta” ”hyvä paikka, asua, elää…” jne… mutta täällä sitten vaan ei visioidakaan muusta kuin oman kunnan liittämisestä toisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu