Sivistys on myös

(Ote omilla aivoillaan ajattelevan tutkijan tutkimuksesta, ja tämä on vain pienenpieni ote. Ruotsinmieleiset älkööt lukeko/kommentoiko koska tämähän on tietenkin täyttä sont.., tack)

--> Ruotsin "ristiretket". -->Itsenäisinä ollessaan suomalaiset omaksuivat myöskin kristinuskon. Kristillinen hautaustapa vakiintui Varsinais-Suomessa jo 1000-luvun puolivälissä, siis kauan ennen ns. Eerikin ristiretkeä. Ruotsalaiset eivät siis ole tuoneet kristinuskoa Suomeen, vaikka juuri sen varjolla on yritetty sitoa suomalaiset ikuiseen kiitollisuuden velkaan heille. Eerikin retken aikana (n. v. 1155) Suomea ei myöskään liitetty Ruotsiin, vaan retki lienee ollut Varsinais-Suomen kristittyjen ja Eerikin joukon yhteinen, liittolaisina tekemä kurinpitoretki sisämaan (Hämeen tai Karjalan) pakanoita vastaan. Eerikiä ei oltu edes yleisesti tunnustettu Ruotsin kuninkaaksi, eikä hänestä noin 100 vuotta myöhemmin, P. Eerikin legendan sepittelyn aikaan tiedetty enää juuri mitään (Lauritz Weibull: Historiallinen Aikakauskirja, 1919). Jos hän todella olisi ollut kristinuskon tuoja Suomeen ja Varsinais-Suomen valloittaja, ei hänen legendaansa olisi tarvinnut harsia kokoon toisten henkilöiden, kuten Olavi Pyhän ja Knut Pyhän elämäkertatietojen pohjalta (Weibull).

Koska Varsinais-Suomi, Kalannin seutu ja Ala-Satakunta oli jo kristittyä, niin kansanperinne liittääkin lähetyssaarnaaja tai -piispa Henrikin toiminnan lähinnä Ylä-Satakuntaan ja Hämeeseen (kansanruno puhuu Hämeen Heinärikistä). Martti Linnan mukaan Henrikin surma ei tapahtunut Köyliössä, vaan jossain Vesilahden - Pirkkalan alueella. Lallin vaimon Kertun koti- ja hautapaikka tiedetään Vesilahdella. Lalli taas saattoi olla Pirkkalan Lalloilasta, jossa on Lallin lahti Pyhäjärvessä (Messenius, s. 114-115).
Eikä hän ollut ilmeisesti mikään tavallinen talonpoika, niinkuin aina esitetään. Ruotsalaiset 1600-luvun historioitsijat Joh. Loccenius ja Joh. Messenius esittävät, että Lalli oli suomalainen ylimys eli aatelismies, frälseman. On aivan selvää, ettei Lalli ollut ainakaan ruotsalaisten aateloima, vaan Suomessa oli ennen Ruotsin valtaan joutumista omat ruhtinaansa ja ylimyssukunsa, joihin Lallikin ilmeisesti kuului.

Paavillisista kirjeistä ilmenee vastaansanomattomasti, että Suomea ei ole liitetty Ruotsiin eivätkä Suomen piispa ja hänen johtamansa Suomen hiippakunta ole olleet Upsalan arkkipiispan alaisia, ennenkuin vasta jaarli Birgerin valloitusretken (1249-50) jälkeen!
Yrittipä paavi Innocentius IV Lyonissa 27.8.1249 antamallaan suojakirjeellä suojata Suomea odotettavissa olleelta Ruotsin hyökkäys- ja valloitusretkeltä, mutta liian myöhään. Birgerin retki ei ollut siis paavin valtuuttama ristiretki, vaan raaka Suomen valtausretki. Kuitenkin sitä opetetaan kouluissamme edelleen kristinuskon tuontiretkenä Hämeeseen, vaikka näihin liittyivät paavilliset ym. asiakirjat ovat v. 1989 lähtien olleet kaikkien luettavissa suomeksi teoksessa Martti Linna, toim.: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, sivut 68, 75-78, 79, 81, 85. Niistä ilmenee, että vasta v. 1253 Suomen piispa ensi kerran mainitaan Ruotsin ylimysten joukossa.

Myöskin Lyypekin kaupungin kronikka toteaa 1340-luvulla: "Tämä Birger pakotti Suomen Ruotsin kruunulle" (Messenius, s. 115). Ei siis vain Hämettä, vaan koko Suomen, johon jo tuohon aikaan katsottiin kuuluvan myös Hämeen. Suomi ei siis ollut enää vain heimoihin jakautunut heimoyhteiskunta päälliköineen, niinkuin monet tutkijatkin yhä ajattelevat, vaan päällikkökuntatasoinen yhteisö, joka ylitti heimorajat ja jolla oli (ainakin ajoittain) yhteisiä ruhtinaita/ "kuninkaita", jotka vallitsivat Varsinais-Suomea, Hämettä, johon kuului myös Satakunta ja Uusimaa (= sagojen Balagardas sida, joka ei suinkaan ollut asumaton) sekä Kainuu eli Pohjanmaa ja Länsipohja, vieläpä Al Idrisin (v. 1154) mukaan myös Suomen ja Kainuun nautintamaa Ruija.

Linnan mukaan alkuperäisissä (1250-lukua ja Suomen valtausta edeltävissä) saagoissa ei lainkaan mainita Hämettä, vaan niiden käsitteeseen Suomi (Finland) sisältyy Varsinais-Suomen lisäksi myös Muinais-Häme. Saagat tuntevat Suomen ja Kainuun erillisinä, mutta väliin niillä mainitaan yhteisiä kuninkaita, väliin taas kummallakin erikseen olevia, kun taas Karjala ja karjalaiset esiintyvät näistä riippumattomina, liittyen ilmeisesti Bjarmiaan, jolla myös mainitaan olleen kuninkaita (Messenius, s. 109, 168-169).

Myöskään Karjalaan v. 1293 tehty retki ei ollut oikea ristiretki, sillä kristinusko bysanttilaisortodoksisessa muodossaan oli jo suurin piirtein vakiintunut Karjalassa 1100-1200 -luvuilla. Olihan Valamon luostarikin perustettu ilmeisesti jo 1100-luvun puolivälissä. Niinpä ruotsalaisten retki oli todellisuudessa valta- ja kirkkopoliittinen, vaikka se puettiinkin hurskaaseen ristiretki(propagandan) kaapuun: motiivi oli Karjalan liittäminen muun Suomen ja Ruotsin sekä Rooman kirkon yhteyteen. Sitä kuvastaa Kantelettaren runossa oleva vanha Viipurin linnan nimi Suomenlinna: se oli roomalaiskatolisen Ruotsi-Suomen linna ortodoksista Käkisalmen Karjalaa ja Novgorodia (= Kalevalan Uusilinna!) vastaan (Dillström, s. 46-52).

Ruotsalaisten Suomen valtauksen oikeuttamiseksi kauan sitten kehittelemä (ja valheellinen) ristiretkipropaganda, että he toivat noiden retkien kautta kristinuskon Suomeen, on edelleen vallalla kouluissamme ja oppikirjoissamme.

Miksi historian tutkijamme eivät herää itsenäisesti tutkimaan ja opettamaan muinaisuuttamme, vaan toistelevat vain sitä, mitä valloittajat ovat propagandassaan aikain saatossa meille ja meistä opettaneet?
13440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ja olet oikealla asialla. tämä vaan tuppaa unohtumaan näiltä kiihkosvennomaaneilta, jotka kuvittelevat kaiken sivistyksen olevan peäsisin ruotsista

Äänestä
  • "svennomaani". En ole ikinä kuullut, fennomaaneista kylläkin. Taas todiste palstan "korkeasta" sivistystasosta. Lienee vaasalaista, ja vain vaasalaista (kielirasismi)sivistystä!!

    Äänestä

  • poju lähti, älähän yritä muuta !

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    "svennomaani". En ole ikinä kuullut, fennomaaneista kylläkin. Taas todiste palstan "korkeasta" sivistystasosta. Lienee vaasalaista, ja vain vaasalaista (kielirasismi)sivistystä!!

    jos et tiedä mikä svennomaani (tai svenkomaani) on, älä syytä siitä muita, vaan käy koulusi loppuun.

    Äänestä

  • se kuule kirjoitti:

    poju lähti, älähän yritä muuta !

    ..ei saa mitään selvää. jäikö koulut pahastikin kesken?

    Äänestä

  • riehu.. kirjoitti:

    jos et tiedä mikä svennomaani (tai svenkomaani) on, älä syytä siitä muita, vaan käy koulusi loppuun.

    ilmaisu, jos sallitaan! Kenen pitäisi käydä sitä koulua loppuun???

    Äänestä

  • Vieläkin tyhmempi kirjoitti:

    ilmaisu, jos sallitaan! Kenen pitäisi käydä sitä koulua loppuun???

    koulussa enemmän kuin ne pari tuntia, ennekuin lensit ulos sieltä.

    ei ole muiden vika, ettet ymmärrä sivistysanoja.

    Äänestä

joka täällä hakee huomiota itselleen, elää sukellusvene-harhoissaan, ja on, kuten hänen lempiaiheestaan voi päätellä, homo.
siis tämä kuuluisa valoa nopeampi närpiöläinen joka väittää asuvansa miloin losa anglesissa, milloin isossa omenassa, milloin sidneyssä....

voi kun sivistys saapuisi joskus närpiöönkin....

Äänestä
  • of Finland, maailmankuuluisa, eikä taatusti Närpiöstä. Ole nyt ylpeä itsestäsi!!

    Äänestä

  • oli se Tom kirjoitti:

    of Finland, maailmankuuluisa, eikä taatusti Närpiöstä. Ole nyt ylpeä itsestäsi!!

    sinua kiinnostavat, miksiköhän.

    Äänestä

suomea miehettänyt ruotsi kirjoitti historian mieleisekseen.
Totuus alkaa ryömiä valheiden ja propagandan seasta pikkuhiljaa...

Äänestä
  • on kansanhuvi!!!

    Äänestä

  • sinun totuutesi kirjoitti:

    on kansanhuvi!!!

    ainakin se on totta, ei satua.

    kerro nyt vielä lisää juttuja närpiön "suuresta" menneisyydestä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rehellisyyttä kirjoitti:

(Ote omilla aivoillaan ajattelevan tutkijan tutkimuksesta, ja tämä on vain pienenpieni ote. Ruotsinmieleiset älkööt lukeko/kommentoiko koska tämähän on tietenkin täyttä sont.., tack)

--> Ruotsin "ristiretket". -->Itsenäisinä ollessaan suomalaiset omaksuivat myöskin kristinuskon. Kristillinen hautaustapa vakiintui Varsinais-Suomessa jo 1000-luvun puolivälissä, siis kauan ennen ns. Eerikin ristiretkeä. Ruotsalaiset eivät siis ole tuoneet kristinuskoa Suomeen, vaikka juuri sen varjolla on yritetty sitoa suomalaiset ikuiseen kiitollisuuden velkaan heille. Eerikin retken aikana (n. v. 1155) Suomea ei myöskään liitetty Ruotsiin, vaan retki lienee ollut Varsinais-Suomen kristittyjen ja Eerikin joukon yhteinen, liittolaisina tekemä kurinpitoretki sisämaan (Hämeen tai Karjalan) pakanoita vastaan. Eerikiä ei oltu edes yleisesti tunnustettu Ruotsin kuninkaaksi, eikä hänestä noin 100 vuotta myöhemmin, P. Eerikin legendan sepittelyn aikaan tiedetty enää juuri mitään (Lauritz Weibull: Historiallinen Aikakauskirja, 1919). Jos hän todella olisi ollut kristinuskon tuoja Suomeen ja Varsinais-Suomen valloittaja, ei hänen legendaansa olisi tarvinnut harsia kokoon toisten henkilöiden, kuten Olavi Pyhän ja Knut Pyhän elämäkertatietojen pohjalta (Weibull).

Koska Varsinais-Suomi, Kalannin seutu ja Ala-Satakunta oli jo kristittyä, niin kansanperinne liittääkin lähetyssaarnaaja tai -piispa Henrikin toiminnan lähinnä Ylä-Satakuntaan ja Hämeeseen (kansanruno puhuu Hämeen Heinärikistä). Martti Linnan mukaan Henrikin surma ei tapahtunut Köyliössä, vaan jossain Vesilahden - Pirkkalan alueella. Lallin vaimon Kertun koti- ja hautapaikka tiedetään Vesilahdella. Lalli taas saattoi olla Pirkkalan Lalloilasta, jossa on Lallin lahti Pyhäjärvessä (Messenius, s. 114-115).
Eikä hän ollut ilmeisesti mikään tavallinen talonpoika, niinkuin aina esitetään. Ruotsalaiset 1600-luvun historioitsijat Joh. Loccenius ja Joh. Messenius esittävät, että Lalli oli suomalainen ylimys eli aatelismies, frälseman. On aivan selvää, ettei Lalli ollut ainakaan ruotsalaisten aateloima, vaan Suomessa oli ennen Ruotsin valtaan joutumista omat ruhtinaansa ja ylimyssukunsa, joihin Lallikin ilmeisesti kuului.

Paavillisista kirjeistä ilmenee vastaansanomattomasti, että Suomea ei ole liitetty Ruotsiin eivätkä Suomen piispa ja hänen johtamansa Suomen hiippakunta ole olleet Upsalan arkkipiispan alaisia, ennenkuin vasta jaarli Birgerin valloitusretken (1249-50) jälkeen!
Yrittipä paavi Innocentius IV Lyonissa 27.8.1249 antamallaan suojakirjeellä suojata Suomea odotettavissa olleelta Ruotsin hyökkäys- ja valloitusretkeltä, mutta liian myöhään. Birgerin retki ei ollut siis paavin valtuuttama ristiretki, vaan raaka Suomen valtausretki. Kuitenkin sitä opetetaan kouluissamme edelleen kristinuskon tuontiretkenä Hämeeseen, vaikka näihin liittyivät paavilliset ym. asiakirjat ovat v. 1989 lähtien olleet kaikkien luettavissa suomeksi teoksessa Martti Linna, toim.: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, sivut 68, 75-78, 79, 81, 85. Niistä ilmenee, että vasta v. 1253 Suomen piispa ensi kerran mainitaan Ruotsin ylimysten joukossa.

Myöskin Lyypekin kaupungin kronikka toteaa 1340-luvulla: "Tämä Birger pakotti Suomen Ruotsin kruunulle" (Messenius, s. 115). Ei siis vain Hämettä, vaan koko Suomen, johon jo tuohon aikaan katsottiin kuuluvan myös Hämeen. Suomi ei siis ollut enää vain heimoihin jakautunut heimoyhteiskunta päälliköineen, niinkuin monet tutkijatkin yhä ajattelevat, vaan päällikkökuntatasoinen yhteisö, joka ylitti heimorajat ja jolla oli (ainakin ajoittain) yhteisiä ruhtinaita/ "kuninkaita", jotka vallitsivat Varsinais-Suomea, Hämettä, johon kuului myös Satakunta ja Uusimaa (= sagojen Balagardas sida, joka ei suinkaan ollut asumaton) sekä Kainuu eli Pohjanmaa ja Länsipohja, vieläpä Al Idrisin (v. 1154) mukaan myös Suomen ja Kainuun nautintamaa Ruija.

Linnan mukaan alkuperäisissä (1250-lukua ja Suomen valtausta edeltävissä) saagoissa ei lainkaan mainita Hämettä, vaan niiden käsitteeseen Suomi (Finland) sisältyy Varsinais-Suomen lisäksi myös Muinais-Häme. Saagat tuntevat Suomen ja Kainuun erillisinä, mutta väliin niillä mainitaan yhteisiä kuninkaita, väliin taas kummallakin erikseen olevia, kun taas Karjala ja karjalaiset esiintyvät näistä riippumattomina, liittyen ilmeisesti Bjarmiaan, jolla myös mainitaan olleen kuninkaita (Messenius, s. 109, 168-169).

Myöskään Karjalaan v. 1293 tehty retki ei ollut oikea ristiretki, sillä kristinusko bysanttilaisortodoksisessa muodossaan oli jo suurin piirtein vakiintunut Karjalassa 1100-1200 -luvuilla. Olihan Valamon luostarikin perustettu ilmeisesti jo 1100-luvun puolivälissä. Niinpä ruotsalaisten retki oli todellisuudessa valta- ja kirkkopoliittinen, vaikka se puettiinkin hurskaaseen ristiretki(propagandan) kaapuun: motiivi oli Karjalan liittäminen muun Suomen ja Ruotsin sekä Rooman kirkon yhteyteen. Sitä kuvastaa Kantelettaren runossa oleva vanha Viipurin linnan nimi Suomenlinna: se oli roomalaiskatolisen Ruotsi-Suomen linna ortodoksista Käkisalmen Karjalaa ja Novgorodia (= Kalevalan Uusilinna!) vastaan (Dillström, s. 46-52).

Ruotsalaisten Suomen valtauksen oikeuttamiseksi kauan sitten kehittelemä (ja valheellinen) ristiretkipropaganda, että he toivat noiden retkien kautta kristinuskon Suomeen, on edelleen vallalla kouluissamme ja oppikirjoissamme.

Miksi historian tutkijamme eivät herää itsenäisesti tutkimaan ja opettamaan muinaisuuttamme, vaan toistelevat vain sitä, mitä valloittajat ovat propagandassaan aikain saatossa meille ja meistä opettaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu