Jopa puolet ruuasta haaskataan.
"Ympäristöfoorumin yhteydessä on julkaistu myös "The Environmental Food crises: Environment's role in averting future food crises" -raportti, jossa etsitään ratkaisuja syvenevään ruokakriisin.
Unepin arvion mukaan sata vuotta jatkunut trendi, ruuan hinnan aleneminen, saattaa olla pysyvästi kääntymässä. Jos ei ryhdytä rivaksti toimeen, hinnat voivat nousta 30-50 prosenttia lähivuosikymmenten aikana. Kaikkein köyhimpien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että yli 90 prosenttia tuloista kuluu ravintoon.
Yksi raportin keskeisistä huomiosta on se, että tänä päivänä yli puolet tuotetusta ruuasta haaskataan tavalla tai toisella.
Länsimaissa ruoka päätyy yleensä jätteeksi, kun sitä hamstrataan liian kanssa: esimerkiksi Britanniassa haaskuun menee jopa kolmannes hankitusta ruuasta. Kehitysmaissa ruokaa tärväytyy pääosin pilaantumisen ja tuholaisten takia. Afrikassa menetykset kylvetyn ja korjatun sadon välillä ovat keskimäärin 30 prosentin luokkaa."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.