Mikähän olisi hyvä sormivaha? Olen käyttänyt punaista soikeaa palaa, mutta sitä saa hieroa sormiin ikuisuuksia että saa jonkinlaista otetta. Sormien kostuttaminen kielellä ei toimi. Saisi olla pehmeämpi ja tahmeampi vaha. Otteeni on vielä tikan takaosasta, osittain alumiinivarren päältä joka on liukas. Karhennettuja varsia ei taida olla. Oteongelmaa on etenkin näin talvisin kuivan ilman aikaan.
Sormivaha
8
8444
Vastaukset
- Bullhitter
Olen huomannut saman ongelman pakkaspäivinä. Sormet lipsuu tikoista. Minulla on tullut tuollainen Whitlock touhu tavaksi, eli puhaltelen käsiini vähän väliä. Hengitys kostuttaa sormia, mutta eihän se pitkä apu ole. Siksi sitä joutuukin toistamaan koko ajan.
- Varattu nimimerkki
Kokeileppa limen mehua sormiin...
- itselläni
oli joskus aikoinaan myös punaista vahaa,oli kyllä pyöreä kyllä se toimi mutta tosiaan sai hieroa aika kauan sormiin,kohta laitan darts tilauksen englantiin niin tilaan samalla vahaa
- Nalle
Koitapa ihan perinteistä luontaistuotekaupan kovaa mehiläisvahaa, sitä itse käytän sormien hikoiluun. Ainakin on niitä punaisia ja sinisiä vahoja parempaa ja halvempaa. Jos pito ei riitä, niin käsipalloilijoiden ja keihäänheittäjien käyttämällä pihkalla (spray tai tahna, urheilukaupat myy) varmasti riittää. Taitaa vaan olla aika vaikeaa annostella sopiva määrä, eli joskus luistaa, joskus tarttuu liikaa.
Järkevin vaihtoehto on varmasti vaihtaa toisen mallisiin, paremman gripin omaaviin tikkoihin ja kyllä niitä pitäviä shaftejakin saa.
Joku tikkamyyjä kiertelee eteläsuomessa esittelemässä tavaroita kisoissa ja kerhojen tilaisuuksia, kävi meillä eilen viikkokisoissa. Hinnat oli kalliimmat kuin englannista tilaamalla, mutta tikkoja sai koittaa kerhon tauluun ja sillä oli ihan oudon näkösiä tikkoja kaupan. Mainoksessa on osoite [email protected], en tiedä onko sillä nettisivuja.- The Powerless
Tikan shaftissa pitäisi olla karhennusta sentin verran heti kierteestä taaksepäin, en ole nähnyt sellaisia. Yleensä uritus on liian takana ja pelkät koristeet. No, ilma lämpenee eikä sormet enää kuiva niin helposti. Kesällä en tarvitse vahaa ollenkaan. Mutta voisi urheilukaupoissa katsella noita pitoaineita.
The Powerless kirjoitti:
Tikan shaftissa pitäisi olla karhennusta sentin verran heti kierteestä taaksepäin, en ole nähnyt sellaisia. Yleensä uritus on liian takana ja pelkät koristeet. No, ilma lämpenee eikä sormet enää kuiva niin helposti. Kesällä en tarvitse vahaa ollenkaan. Mutta voisi urheilukaupoissa katsella noita pitoaineita.
Olen oikeakätinen ja heittovuoron tullessa otan vasemman käden selkämykseen pienen nokareen kosteusvoidetta, josta välillä hipaisen vähän heittosormiin. Vahat ei minulla toimi.
- OTD
Moi! Tässä vähän asian sivusta,,,tietääkö kukaan kuinka usein dartstaulu kannattaa kostuttaa että pysyy hyvänä? Sumutinpullolla olen vettä suihkuttanut taulun pinnalle mutta en tiedä kuinka usein se tulisi tehdä. Pitääkö veteen sekoittaa jotain? Kiitos etukäteen jos joku tietää. =)
- JJJJYGRHJ
Ei pidä kostuttaa millään. Taulu vaan kovettuu vedestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi1774313Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo724180Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks582318Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä582271- 582174
- 531836
- 281477
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101298Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151233- 601159