Puolangalla

samat henkilöt johtaa kuntaa ja seurakuntaa?

Vaikuttaa niin samanlaiselta, kun seurailee lehtijuttuja ja muistelee asioita viimeiseltä 10 - 15 vuodelta.

Eikö sieltä löydy yhtään talousasioista perillä olevaa henkilöä valvomaan yhteiskunnan rahakirstujen rippeiden käyttöä?

Tältä se näin vähä etäämmältä katsoen näyttää.

P.S.
Pappilanmyyntirahat voitte sitten laittaa yhteisvastuukeräykseen, niin saamme ihastella jälleen puolankalaisten ......ttä.
71282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

!
Kumma, että nämä suunnitellut ja tehdyt typeryydet pääsevät joskus väkisinkin lipsahtelemaan julkisuuteen, vaikka niitä ankarassa hiljaisuudessa koetetaan varjella ihmisten arvostelulta.
Harmi, että kirkko opetti ihmiset aikoinaan lukemaan ja kirjoittamaan, nyt ne tulee tällä lailla päättäjien silmille - olemaan eri mieltä menettelytavoista, se on niin häiritsevää ja ikävää.
Pitkän aikavälin suunnitelmille ja seurakuntatoiminnan kehittämiselle on nyt jo ihan liian myöhäistä, loppu on alkanut - arvokkaita kiinteistöjähän olisi pitänyt vuosikymmenet huoltaa, mutta niiden on annettu rapistua kun ei ole ollut em. näkemystä omaisuuden hyvästä hoidosta.
Niinpä seurakuntalaisten diakonia-avun tarve (esim. yhteisvastuuvaroista) ei poistu näilläkään talokaupoilla, jos kauppoja edes syntyy - mahdolliset myyntitulot taitavat tuhrautua mainoskuluihin.

Äänestä
  • näyttää olevan ihan hyväkuntoinen päällepäin...vai valehteleeko yksi kuva enemmän kuin..........?

    http://213.214.145.189/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KSA_newssite/AMLayout&cid=1194614087498&p=1194596104243&pagename=KSAWrapper

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    näyttää olevan ihan hyväkuntoinen päällepäin...vai valehteleeko yksi kuva enemmän kuin..........?

    http://213.214.145.189/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KSA_newssite/AMLayout&cid=1194614087498&p=1194596104243&pagename=KSAWrapper

    !!!

    Äänestä

kirkon saesi?

Äänestä

Aina rannalle jäänyt anna on muistaakseni wannabe-luottamushenkilö seurkunnassa. Sinne on ilmeisesti vielä helpompaa päästä läpi, kuin kuntavaaleissa, missä puolangalla on rajana n. 25 ääntä (kepu).

Äänestä

sulikka on homo!!

Äänestä

on löytynyt, mielenkiinnolla tässä hyväveliverkoston tekemisiä odotellaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taitavat kirjoitti:

samat henkilöt johtaa kuntaa ja seurakuntaa?

Vaikuttaa niin samanlaiselta, kun seurailee lehtijuttuja ja muistelee asioita viimeiseltä 10 - 15 vuodelta.

Eikö sieltä löydy yhtään talousasioista perillä olevaa henkilöä valvomaan yhteiskunnan rahakirstujen rippeiden käyttöä?

Tältä se näin vähä etäämmältä katsoen näyttää.

P.S.
Pappilanmyyntirahat voitte sitten laittaa yhteisvastuukeräykseen, niin saamme ihastella jälleen puolankalaisten ......ttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu