3G -kusetus !

nopeaa_dataa !

3G -kusetus !

Kaikki ovat jo kuulleetkin 3G:stä (toiselta nimeltään UMTS, mutta Suomessa tuota UMTS -nimeä harvemmin käytetään, johtuneeko asian saamasta kielteisestä julkisuudesta, kun 2000 -luvun alkupuolella Sonera osti miljardeilla euroilla luvat UMTS -verkon rakentamiseen Saksaan).

Mutta tässä asia, mistä julkisuudessa on oltu oudon hiljaa:

Ensin Suomessa säädettiin laki, joka aiemmasta poiketen salli liittymän ja laitteen kytkykauppaamisen, rajoittuen vain 3G -päätelaitteisiin.

MUTTA:

Suurin osa myydyistä 3G -puhelimista toimii 3G -tekniikalla vain 2100 MHz taajuusalueella (ja mahdollisesti myös esim. 850/1900 MHz taajuuksilla, joita Suomessa ei ole käytössä, vaan niitä käytetään lähinnä USA:ssa).

Nyt kuitenkin operaattorit Suomessa aikovat ilmeisesti laajentaa 3G -verkkonsa koko maan laajuiseksi, mutta kuluttajan kannalta asiassa on ikävää se, että tuota laajennusta ei tehdäkään 2100 MHz taajuusalueella, vaan 900 MHz taajuusalueella.

Tämä tarkoittaa sitä, että 90% myydyistä 3G -puhelimista kykenevät nopeaan 3G -datayhteyteen vain isoissa kaupungeissa, joihin operaattorit ovat jo ehtineet rakentaa 3G -verkon 2100 MHz taajuusalueella.

Muualla Suomessa nuo myydyt puhelimet toimivat vaina hitaalla GPRS -datayhteydellä, ja mallista riippuen myös keskinopealla EDGE -yhteydellä (EDGE on GPRS:ää nopeampi, mutta 3G:tä hitaampi).

Saadakseen hyödyn lähes koko maan kattavasta 3G -verkosta kuluttaja joutuu siis ostamaan uuden 3G -puhelimen, ja ostaessaan varmistamaan, että siitä löytyy 3G -toiminto sekä 2100 että 900 MHz taajuusalueilla.

Tällaisen uudemman 3G -puhelimen pakkauksessa pitäisi siis lukea esim:

UMTS 900/2100 MHz.

Jos siinä sen sijaan lukee vaikkapa:
UMTS 850/1900/2100 MHz

niin tällainen laite toimii nopealla 3G -yhteydellä Suomessa vain isoissa kaupungeissa, muualla ei, koska tarvittava 900 MHz UMTS eli 900 MHz 3G -toiminto puuttuu.

Nuo muut taajuudet (=850/1900 MHz) eivät Suomessa hyödytä ketään, sensijaan niistä on hyötyä, jos matkustat USA:aan, ja sielläkin on syytä hankkia paikallinen liittymä, koska suomalainen liittymä USA:ssa käytettynä toimii kyllä teknisesti, mutta käyttö johtaa huomattavan suuriin roaming -maksuihin, julkisuudessahan on ollut esimerkkejä kymmenien tuhansien dollarien puhelinlakuista !

Onkin käsittämätöntä, että ensin sallitaan 3G/2100 MHz -laitteiden kytkykauppa "jotta saataisiin 3G -tekniikka yleistymään", ja sitten vasta selviäkin, että koko maan kattavaan toimintaan ei riitäkään pelkkä 3G/2100 MHz, vaan pitäisi olla 3G 900/2100 MHz -yhdistelmälaite.

Miten 3G/2100 MHz -laitteiden yleistymisen edistäminen sallimalla kytkykauppa palvelee kuluttajien etuja? - Käsittääkseni ei mitenkään, jollet sitten käytä laitetta vain isoissa kaupungeissa !

12

4591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • operaattoreita!

      Tuo UMTS900:n tulo on ollut tiedossa jo pitkään! Ei se ole operaattoreiden vika jos maahantuojat tuo Suomeen kelpaamattomia kännyköitä. Tai ehkä ne markkinoi niitä maailmankännyköinä, toimiihan tuo 850 alue esim. jenkeissä...tai sitten se oli tuo 1900 alue, jompi kumpi kumminkin.

      Sitäpaitsi se ei ole operaattoreiden päätettävissä yksinomaan mitä alueita käytetään vaan maailmassa on yhteisesti sovittu se mitä alueita missäkin käytetään, ei operaattorit voi niitä huiskasta tosta noin vaan että "juu me käytetäänkin nyt tätä aluetta". Sitäpaitsi mikä sen passelimpaa kun taajuudet on valmiina, nyt ne on vaan GSM:n käytössä vielä mutta GSM:ää aletaan lähivuosina ajaa hiljalleen alas, GSM-verkkojen tekniikka alkaa rapistua eikä ole järkevää ylläpitää kahta rinnakkaista verkkoa.

      Eli sinuna miettisin ensin ennen noita vuodatuksia keneen syyttävä sormi osoittaa!

      PS. niitä yhdistelmälaitteita ei tarvi silloin jos ei reissaa ympäri Suomea. UMTS2100 on tarkoitettu isoihin kaupunkeihin, UMTS900 maaseudulle, tosin maaseudulla voidaan ehkä tarvita yhdistelmälaitetta mikäli on uhka että verkko tukkeutuu koska UMTS900 verkkoa voidaan täydentää laittamalla jokunen UMTS2100 mastokin..joku on sanonut että UMTS900 verkossa voi verkko tukkeutua helpommin kun käyttäjiä ei mahdu niin paljoa kuin UMTS2100 verkkoon, toisaalta UMTS900 verkko kantaa pidemmälle matalampien taajuuksiensa vuoksi ja siksi se on maaseudulla parempi vaihtoehto kuin UMTS2100 ja koska maaseudulla jokatapauksessa tarvitaan uusi kännykkä niin se on automaattisesti yhdistelmälaite joka sisältää molemmat alueet.

      Isoissa kaupungeissa olevat ei tosiaan tarvii yhdistelmäkapulaa jos eivät reissaa maaseudulla. Isoihin kaupunkeihin ei tietääkseni aiota rakentaa UMTS900 verkkoa vaan pärjätään UMTS2100 verkolla.

      • kytkypuhelimet

        OPERAATTORI päättää mitä laitteita myydään heidän liittymiensä kytkyinä, varsinkin OPERAATTORIEN omien ketjujen kaupoissa. Viranomaiset ovat myöntäneet operaattoreille valtakunnalliset kanavaniput, OPERAATTORI päättää mille taajuudelle verkon rakentaa kullakin alueella. Poikkeuksena Suomen rajojen lähialueet, niiden taajuuksista sopivat valtioiden viranomaiset.

        Jos kuluttajalle myydään kytkynä UMTS2100-puhelin ja kerrotaan alueella olevan UMTS-verkko, joka sitten paljastukin UMTS900-verkoksi, niin alueella ei todellisuudessa ole kuluttajalle myytyä UMTS-verkkoa eli kuluttajalla on oikeus kaupan purkuun. Ainakin DNA:aan kytkysopimuksen allekirjoittavat asiakas ja DNA:aan valtuuttama myyjä, operaattorin valtuuttama henkilö on operaattorin edustaja ja hänen siinä roolissaan tekemänsä sopimus sitoo operaattoria. Jos OPERAATTORI ilmoittaa ettei tietyn valmistajan tietyt mallit toimi heidän verkossaan, niin kuluttajat eivät osta niitä malleja, eivätkä maahantuojat tuo.

        Navigaattorin mukaan olen Turussa ja DNA Mokkula kertoo verkon olevan UMTS900, 2 kilometrin päässä verkkona on UMTS2100. Olen lähempänä Turun keskustaa kuin kehä 3 Helsingin keskustaa. Viestintäviraston nopeustesti antaa DNA:lle 1,6 megan nopeuden, Soneralla ja Elisalla ei edes löydy UMTS verkkoa alueelta. DNA:lta saa kahdeksi päiväksi lainan testimokkulan, jolla saa testattua toimivuuden itselleen tärkeimmissä paikoissa ennen kytkysopimuksen tekoa.

        Tukiaseman kuuluvuusalueen koko pyritään mitoittamaan, niin että kaikissa soluissa on suunnilleen yhtä paljon liikennettä/ihmisiä/laiteita, joten suurkaupungissa solun halkaisija on vain sadassa metrissä, kun maaseudulla solun halkaisija on kymmenisen kilometriä. GSM puhelu toimii 30 kilometri etäisyydellä lähimmästä tukiasemasta.

      • mitä voi
        kytkypuhelimet kirjoitti:

        Jos ei UMTS900-puhelimia kertakaikkiaan ole kunnolla saatavilla, niin paha myydä sellasta jota ei myymälään saa.

        Operaattorit toki päättää, määräysten sisällä, ne käyttämänsä taajuudet mutta ei siis täysin villisti ja vapaasti. Suomessa 850 MHz aluetta ei varmasti tulla ottamaankaan käyttöön, se lienee jo varattu muuhun käyttöön joten jos luulette että kun noita 850 MHz taajuuksilla olevia kännyjä on Suomessakin myynnissä että tuon taajuuden voisi surutta ottaa käyttöön niin ei se mene niin. Meillä on muutenkin taajuuksista pulaa. Ja juuri etsin tietoa ja kuten epäilin niin tuo 850 MHz alue on Suomessa jo käytössä (sotilaskäytössä).

      • mitä myy
        mitä voi kirjoitti:

        Operaattori päättää mitä malleja liikkeissään myy. Jos valmistajalta ei ole saatavana operaattorin verkossa toimivaa mallia, niin operaattorin ei pidä ottaa sellaista myyntiin. Kuluttaja katsoo mitä malleja operaattorin kaupassa myydään ja katsoo niiden hinnat myös muualta. Operaattorilla isona välittäjänä / kumppaniensa ohjaajana kyky vaatia laitevalmistajilta haluamiaan ominaisuuksia.

        Viranomaiset jakavat operaattoreille taajuusalueet eli kanavaniput, Suomessa UMTS taajuudet ovat 900 MHz ja 2100 MHz alueilla. Kanavien määritelmät sisältävät niiden keskitaajuudet, kaistaleveydet, lähetelajit yms. eli on helpompi kirjoittaa numerot esim. 1-100 kuin koko määrittely.

        Operaattori päättää oman verkkonsa rakenteen omien tarpeidensa mukaisesti, mukaan lukien mitä saamaansa kanavaa missäkin käyttää. Pois lukien rajaseudut, koska ulkomaalaisten viranomaisten kanssa taajuuksien käytöt sopii Suomen viranomaiset. Viranomaiset puuttuvat yksittäisissä tukiasemissa käytettäviin taajuuksiin/kanaviin vain jos aiheutuu paikallisia häiriöitä.

        Eli operaattori päättää, varsin vapaasti.

      • siis..
        mitä myy kirjoitti:

        "Jos valmistajalta ei ole saatavana operaattorin verkossa toimivaa mallia, niin operaattorin ei pidä ottaa sellaista myyntiin. "

        Siis sun mielestä operaattorin ei pidä sitten ottaa lainkaan 3G-puhelimia kun niistä puuttuu toi alempi taajuusalue?? Mitäs sitten luulet operaattoreiden myyvän? Ja toimiihan noikin puhelimet, jopa valtakunnallisesti, ei tosin valtakunnallisesti 3G-verkossa vaan GSM-verkossa!

        "Operaattori päättää oman verkkonsa rakenteen omien tarpeidensa mukaisesti, mukaan lukien mitä saamaansa kanavaa missäkin käyttää. Pois lukien rajaseudut, koska ulkomaalaisten viranomaisten kanssa taajuuksien käytöt sopii Suomen viranomaiset. Viranomaiset puuttuvat yksittäisissä tukiasemissa käytettäviin taajuuksiin/kanaviin vain jos aiheutuu paikallisia häiriöitä.

        Eli operaattori päättää, varsin vapaasti."

        Siis alunperin keskustelussahan oli kyse siitä miksi operaattorit ottivat 900:n 850:n sijasta ja syy on juuri se että 850 alue on jo käytössä, toisekseen sitä ei ole määriteltykään UMTS-alueeksi, kolmanneksi koska 900 on jo käytössä niin ne on helpompi korvata UMTS-tukiasemilla (en tiedä tarkkaan noita tukiasema juttuja mutta noin minä kuulin ja ihan erään suuren telefirman alan ammattilaiselta joka vuosikymmeniä ollut telealalla)!

      • koordinointi
        siis.. kirjoitti:

        Kansainvälinen taajuuksien koordinointi tapahtuu Kansainvälisen teleliiton www.itu.int konferensseissa. Nykyään YK:n alainen erityisjärjestö ITU on perustettu 1865, silloin oli jo huomattu lähes mahdottomaksi lähettää sähkösanoma maasta toiseen varsinkin jos välissä oli vielä useampia maita. Maailma on jaettu viiteen alueeseen, Suomi kuuluu Länsi-Eurooppaan, muut ovat Itä-Eurooppa – Pohjois-Aasia, Afrikka, Aasia-Oseania ja Amerikat. ITU:n kokouksissa ovat mukana mm. viranomaiset, teollisuus ja teleoperaattorit.

        UMTS900-tukiasema voidaan määritellä ohjelmallisesti toimimaan GSM900-tukiasemana ja sitten GSM-tarpeen vähentyessä käskeä toimimaan taas UMTS-tukiasemana, vaikka kuormituksen muuttuessa montakin kertaa päivässä. Elektroniikka ratkaisut viritetään tietylle taajuusalueelle, nykyään toiminnallinen hienosäätö tehdään ohjelmallisesti. GSM1800 – taajuuksien muuttaminen UMTS-taajuuksiksi ei toisi merkittävästi laajempia kuuluvuusalueita, joten sitä ei olla (vielä) tekemässä.

        Jos kuluttaja ostaa puhelimen DNA-kaupasta, Elisa-shopitista tai Sonera-pisteestä, niin kuluttajalla on oikeus olettaa puhelimen toimivan ko. operaattorin verkossa, varsinkin jos myydään datapaketin kanssa kytkynä. Tästähän operaattorit ovat saaneet turpiinsa kuluttajaviranomaisilta ja tuomioistuimilta, kun ovat myyneet UMTS-kytkypuhelimia alueille, jossa ei ole UMTS-verkkoa.

    • ja taajuuksista

      850 MHz taajuusalue on Suomessa sotilaskäytössä joten siksi sitä ei voida käyttää UMTS-käyttöön.

      Sitten se kytkykauppajuttu, se kytkykauppalaki ei erottele taajuuksia vaan kytky on sallittu kaikille 3G-puhelimille. Ja mitä olen lukenut, niin kytky sallittua myös seuraavan sukupolven kännyköille (4G/LTE-kännykät).

    • luppalippu

      sen takia kannattaa marssia luuriliikkeeseen ja hankkia sellanen ihan peruskapula jonka saa muutamilla kympeillä ni ei tarvis tollastakaa murehtii..

    • Quak69

      juu en tiedä kenenkä vika ja muuta mutta tilasin äskettäin soneralta uuden iphone 3gs:än ja huomasin juuri että se ei tue 900mhz:n tekniikkaa joka on tulossa käyttöön asuinalueellani joten kun puhelin postiin saapuu niin taidan laittaa applen takaisin ja jatkaa edelleen nokian asiakkaana kun ei auta operaattorin vaihtokaan kun ei ole iphone muilla tarjolla eikä heilläkään toimi 2100mhz verkko muualla kuin kaupunkien keskustoissa, eipä ole siitä apua täällä maaseutupijässä perkele...

    • Lumppu

      Nokia Lumia toimii hienosti 3G 900Mhz

      • Age of mobiles

        Lähes jokainen nykypuhelin tukee 900Mhz taajuutta. Niin ei ollut tämän viestiketjun aloitusvuonna, 2009.

      • eat my noksu

        Pakkohan oli ajasta jääneen nokia horon päästä leveilee, vaikkakin tuolloin 2009 vuonna nokia vielä viritteli gprs:ää muovi päreisiinsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      Vedonlyönti ja rahapelit
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1781
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1466
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      169
      1308
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      157
      1268
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1039
    Aihe