Palstan

On tämä kummallinen palsta.
Tälle palstalle tulee varmaan 60-70% kaikista Suomi24 aloituksista. Pistää pakosti miettimään, että on pakko olla semmonen 10-15 teinin joukko, jotka niitä aloituksia tehtailee. He ilmeisesti pitävät tätä palstaa omana "keskustelu fooruminaan". Järkeviä juttujahan tältä palstalta on turha etsiä.
Kummastusta herättää myös se, että palstalle kirjoittavista n. 90% asuu hulppeassa omakotitalossa, josta ei ole velkaa, tai sitten se saadaan juuri maksettua, koska kaupat tehtiin "juuri oikeaan aikaan". Myös "ekonomistien" suuri määrä epäilyttää, tai sitten toinen vaihtoehto on, että Suomen todellisten ekonomistien ajatusmaailma on "hieman" omituinen.
"Rikkaiden" osuus palstalle kirjoittavista on myös todella vääristynyt, jos sitä verrataan Suomen väestöön. Ei ole oikein todennäköistä, että todella hyvätuloiset olisivat oikeasti löytäneet tämän palstan omakseen.
Loppupäätelmä on, että tämä palsta on kaikkien provoilujen äiti ja että palstalle kirjoittavista vähintään 90% on joko edelleen kotona asuvia koululaisia tai sitten juuri vuokra-asumisensa aloittaneita nuoria, joilla on suuret haaveet tulevaisuudestaan / elävät niin vahvasti kuvitelmissaan, että niitä kuvitelmia pitää jakaa tämmöiselle palstalle.
4139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

T:velaton rikas okt-asukki.

Äänestä

Ai 90% omakotitaloissa? Nekö ne odottaa romahdusta ja tekee aiheesta neljä uutta avausta vartissa?

Äänestä
  • Kannattaisiko sinun hakeutua luetun ymmärtämisen kursseille.
    Tuossa kirjoituksessa tarkoitettiin sitä, että tälle palstalle kirjoittavista 90% ANTAA YMMÄRTÄÄ asuvansa siinä velattomassa omakotitalossa, vaikka tosiasiassa asuvat vielä kotona tai siinä ensimmäisessä vuokra-asunnossa.

    Äänestä

Tällä palstalla näyttää oleva myös monia kirjoittajia, jotka arvuuttelevat mitä ihmisiä muut oikein ovat. Sitten tehdään metsään meneviä arvauksia omien päätelmien tueksi. Saattaa kuitenkin olla että monet kirjoittajat vaihtelevat näkökulmiaan ja esiintyvät erilaisina henkilöinä tarpeen mukaan. Jotkut saattavat jopa esiintyä eri henkilönä samassa ketjussa ja esittävät sapekkaita vasta-argumentteja itselleen tuhnuna, tuularina, muulina, isäntänä tms. Ainakin itse olen tehnyt niin.

Miksi? Koska se on mahdollista? Koska se on hauskaa? Koska elämä ei koskaan ole niin yksinkertaista? Koska kaiken voi nähdä aina monesta näkökulmasta? Kuka tietää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kummallisuuksia kirjoitti:

On tämä kummallinen palsta.
Tälle palstalle tulee varmaan 60-70% kaikista Suomi24 aloituksista. Pistää pakosti miettimään, että on pakko olla semmonen 10-15 teinin joukko, jotka niitä aloituksia tehtailee. He ilmeisesti pitävät tätä palstaa omana "keskustelu fooruminaan". Järkeviä juttujahan tältä palstalta on turha etsiä.
Kummastusta herättää myös se, että palstalle kirjoittavista n. 90% asuu hulppeassa omakotitalossa, josta ei ole velkaa, tai sitten se saadaan juuri maksettua, koska kaupat tehtiin "juuri oikeaan aikaan". Myös "ekonomistien" suuri määrä epäilyttää, tai sitten toinen vaihtoehto on, että Suomen todellisten ekonomistien ajatusmaailma on "hieman" omituinen.
"Rikkaiden" osuus palstalle kirjoittavista on myös todella vääristynyt, jos sitä verrataan Suomen väestöön. Ei ole oikein todennäköistä, että todella hyvätuloiset olisivat oikeasti löytäneet tämän palstan omakseen.
Loppupäätelmä on, että tämä palsta on kaikkien provoilujen äiti ja että palstalle kirjoittavista vähintään 90% on joko edelleen kotona asuvia koululaisia tai sitten juuri vuokra-asumisensa aloittaneita nuoria, joilla on suuret haaveet tulevaisuudestaan / elävät niin vahvasti kuvitelmissaan, että niitä kuvitelmia pitää jakaa tämmöiselle palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu