Pari kertaa osanut, miten jotkut hehkuttavat että lukiolaisista tulee amiksien pomoja. Mutta mitä sitten, jos lukiolaisella on kirjaviisautta, mutta ei sitä tärkeämpää eli käytäntöä!
Lukion on turhaa! Moni ei osaa yksinkertaisesti
käytännön työtä!
3569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuosta virheestä.
Kyllähän sitä älykyyttä ja kirjanoppineisuutta tarvitaan, aivan yhtä paljon kuin käytännön työosaamistakin! Pitäähän jonkun osata tutkia ja suunnitella erilaisia prosesseja, laitteistoja, menetelmiä, luonnostelmia, kaavioita, pohjapiirrokisa, sujuvaa työn jakamista, energian kulutusta, korkean hyötysuhteen saamista ymsyms. Näitähän olisi vaikka mitä ja yksinkertaisesti yhteiskunta ei pyörisi ilman molmepia osapuolia, oppineita ja käytännön työntekijöitä. Länsimainen yhteiskunta on vain aina arvostanut älykyyttä ja oppineisuutta enemmän kuin käytännön työntekoa, joten siitä johtuen kannustetaan opiskelemaan ja parhaimmin palkatutu työt vaativat sitä koulutusta. Useimmiten korkeasti koulutetut henkilöt (yleensä lukion pohjakoulutuksenaan käyneet) päätyvät johtotehtäviin, eli kuten itse sanoit, amisten pomoiksi. Mutta eihän korkeasti kouluttautuminen lukiota vaadi, voithan sinäkin lähteä ammattikorkeakouluun ja kouluttautua, jolloin sinäkin saatat päästä korkeampiin työtehtäviin. Lyhyesti tiivistettynä korkeapalkkaisiin työtehtäviin ei vaadita lukiota, vaan KOULUTUSTA ylipäätänsä!
Ainakin meiän lukioon tulee paljon laiskoja oppilaita, jotka ei pääse amikseen, sillä meiän lukioon ei oo keskiarvorajaa, toisin kuin amikseen. Ja sitten ne lopettaa 1. vuosikurssin jälkeen, kun kaikista aineista on etenemiseste.