Kumpaa suositte?
Kumpi parempi mielestänne valokuvallisesti?
Kumpi parempi mielestänne valokuvallisesti?
Mustavalko vai väri?
Mielipiteitä?
14554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
MV- kuvilla on omat kannatjansa.
Vanhat mv-kuvat ainakin mulle tekee vaikutuksen. Niissä on jotain mitä ei löydä tämänpäivän niin mv- kuin värikuvista.
Väri, miltähän ruusut näyttäisi mustavalkokuvissa, ja taivas olisi harmaa ym. kyllä täällä pohjolassa näkee kaduilla niin paljon harmaata ja mustaa, että itse pikkupuutarhurina kuvaan kaikki värinä, eri asia sitten oat taidekuvat, joissa vartalo ym, saavat aavistuksen kuviin voimaa.
Mustavalkokuvaus eli oikeastaan harmaasävykuvaus on vaativampaa kuin värikuvaus. Värikuvien väri hämää usean katsojan näkemään kuvasta vain jonkin yksityiskohdan ja näin kuvan laatu kokonaisuudessaan jää toiselle sijalle. Tosin on aiheita joita ei oikein voi tuoda kunnolla esiin ilman värejä.
Talvimaisemat ankeudessaan on sama kuvata mv tai värinä.
.... ne ovat kokonaan eri lajeja. Vaativuudesta en sano mitään. Toisaalta värikuvauksessa on yksi sommitelmallinen elementti lisää hallittavaksi. Toisaalta mustavalkokuvauksessa yksi kerrontaväline puuttuu, mutta toisaalta paino on enemmän sävyjen kanssa puljaamisessa.
Itse en varsinaisesti hallitse kumpaakaan.
Mustavalkokuvat pitää diginä tavallaan kehittää. Valita gamma, kontrasti, kirkkaus ja punaisen, vihreän ja sinisen osuus lopputuloksesta. Samasta värikuvasta saa tuhansia erilaisia mustavalkovariaatioita.
Eikoö noita variaatioita saa saman verran mustavalkokuvastakin, ei kai siihen värejä tarvita?
Vaikeaa on uusi ja outo. Nykyään yleensä kuvataan värikuvia, joten mustavalkoisista on tullut "hienoja". En varmasti ole täällä ainoa, joka on ottanut mustavalkokuvia vain rahan takia (filmi ja kehitys olivat halvempia ja mustavalkokuvia saattaa kehittää edelleen kamerakerhojen laboratorioissa. Digi on tappanut pikemmin kuvaajien yhteishengen kuin valokuvauksen, sillä emme hyödy enää samalla tavalla yhteistyöstä kuin ennen.
Värikuvausta käsiteltiin monessa 50-luvun kirjoituksessa ja kirjassa. Helioksen kustantamassa ja Osmo Lehtovirran kirjassa "Näppää näin..." vuodelta 1951 kerrotaan asiasta otsikolla Huomenna värikuvaamme!
"Värivalokuvauksen suhteen olemme itse asiassa vielä kaikki aloittelijoita. Mutta kun maamme vähitellen pääsee normaaliin kaupankäyntiin ja saa kaikesta viennistään maksun, voimme sitten muun hyvän ohessa entistä enemmän ostaa valokuvausvälineitä ja -tarvikkeita. Ja pian silloin värifilmitkin ovat jokaisen näppäilijän kamerassa.
Siltä varalta, että nämä onnelliset olosuhteet tulisivat jo huomenna, katsomme olevan paikallaan liittää oppaaseemme värivalokuvauksen alkeisohjeet.
Puhutaan värivalokuvaukseen sopivista objektiiveista. Sanonta on oikeastaan vain mainoskieltä, sillä jokainen hyvä objektiivi sopii tähänkin työskentelyyn. Myös teidän, mikä lohdutukseksi heti alkuun mainittakoon.
...
Valotuksen on osuttava ehdottomammin oikeaan kuin mustavalkokuvauksessa. Siksi on valosähköisen mittarin käyttäminen varminta. »Valoisien» aiheiden kohdalta voi mittarin antaman lukeman hyväksyä sellaisenaan, »normaalien» tiimoilta on valotus lisättävä kaksinkertaiseksi, ja »tummat» aiheet vaativat neljä kertaa enemmän valoa kuin mittari osoittaa. Toisaalta, jos aiheessa on jokin voimakas pääväri, on sekin otettava huomioon vaikuttavana tekijänä. Kun tämä väri on valkoinen, keltainen tai vaalean punainen, on mittarin lukema hyväksyttävissä sellaisenaan, tumma vihreä ja musta väri vaativat nelinkertaisen valotuksen, muut tältä väliltä.
Värivalokuvauksen aiheeksi sopii kaikki se, mikä edellä on esitetty, myös esimerkiksi yönäkymät.
Välttäkää yleensä kovin värikkäitä näkymiä. Tällaiseen aihevalintaan aloittelija tosin näyttää aina sortuvan, mutta se on todella sortumista, sillä ne eivät ole hyviä aiheita. E i silti, ettei nykyinen värifilmi pystyisi ylen värikästäkin aihetta jo melko moitteettomasti toistamaan, mutta värien paljous sinänsä ei ole samaa kuin kaunis aihe. Koreutta on maailmassa entuudestaankin, pyrkiköön näppäilijä parempaan.
Mitä kirkkaampia ja voimakkaampia ja mitä useammanlaatuisia puhtaita värejä aiheessa on, sitä parempi tulee valaistuksen olla. Sensijaan lähiotoksia ystävistänne voitte parhaiten näpätä »avoimen varjon» olosuhteissa. Lähikuvissa saattaa värivalokuvauksessakin vastavalo olla paikallaan. Yleisnäkymät, esimerkiksi otokset hiekkarannoista auringonpalvojineen, on edullista ottaa sivumyötäisessä tai suoraan sivulta tulevassa valossa. Silti värivalokuvauksen yleissäännöksi pätenee: kuvatkaa pääasiassa myötävalossa aamu- ja iltapäivällä. Mutta tähdennämme, että tämä on vain yleisohje.
...
Varokaa värillisiä heijastuksia. Kun valoa tulvii kuvausalueelle voimakkaansiniseltä taivaalta, ei suoraan auringosta, voi valkoinen pusero kuvautua sinertävänä. Vihreä pusero saattaa puolestaan heijastaa vihreän sävyn kasvoille. Lähellä oleva punainen pinta muuttaa valtion virkamiehenkin kasvot punakoiksi. Heijastukset voivat aiheuttaa monta kepposta, ellette osaa niitä varoa.
Jos valo, joka valaisee aiheen, on värillistä, aihe saa tietenkin vastaavan yleissävyn. Siksi esimerkiksi rusotuskuvissa kivetkin ovat punertavia. Maallikon silmä saattaa kuvasta oudoksua näitä »vääriä värejä», mutta sen pahempi hänelle!
Rusotusaiheet ovat ohimennen sanoen erinomaisen kiitolliset vasta-alkajalle, ne näet onnistuvat miltei aina. Ylivalotus, runsaskin, samoin alivalotus, ei tässä tapauksessa johda pilallemenneeseen kuvaan. Ne muuttavat vain kuvan yleistä värisävyä.
...
Vaikka valotus .osuu tarkoin oikeaan ja vaikka otos sekä teknillisesti että »taiteellisesti» täyttäisi kaikki edellä mainitsemamme värivalokuvaukselle asetetut ehdot, kuva on täysin epäonnistunut, ellei siinä syvätarkkuus riitä koko kuvausalueelle. Toisin kuin musta-valkokuvauksessa on siis syvätarkkuus esimerkiksi maisema-aiheissa ulotettava kaukaisuuteen asti. Eikä missään nimessä pidä henkilökuvauksissa täsmentää syvätarkkuutta siten, että taustan lehvästö tms, jää sen ulkopuolelle. Syvätarkkuusalueen tuolla puolen olevat värit sekoittuvat laajaksi läikäksi ja kuvasta tulee kehno.
Siis
- ei koreutta!
- oikea valotus!
- riittävä syvätarkkuus!"
Luonnollisesti ensimmäiset digikamerat olivat mustavalkokameroita. Vanhimmat kovalevyltä löytyvät värikuvat on lasten piirroksia 80-luvun ihan lopulta ja valokuvat näyttää olevan vuodelta 1994 ja Kodakin KDC-värikuvat vuodelta 1997. Tähän aikaan muutin värikuvat yleensä mustavalkoisiksi, sillä huonosta värikuvasta saa kehnon mustavalkokuvan, mutta tulosteina ero oli huomattava.
Siihen aikaan vuoden ikäinen kamera oli teknisesti paljon huonompi kuin uusi. Toisaalta oma kirjoitinkin oli kiekkokirjoitin ja meillä oli 5 fonttia :-)
Nykyään muutan yleensä ottamalla Lab -moodin kuvasta valoisuuskanavan. Tuskin on koskaan paras, mutta aina käyttökelpoinen.
on paha valita filtteröintiä jälkikäteen. Katsos, kun värikuvassa on kolme kanavaa, punainen, vihreä ja sininen. Niistä saa jokaisesta mustavalkokuvan itsessään; tai sitten eri tavoin sekoittamalla. Eri kanaville voi valita eri gamman, kirkkauden ja kontrastin ja sitten yhdistetään lopuksi yksikanavaiseksi, eli mustavalkokuvaksi.
on opettanut filtteröimään kuvatessa, ei tarvitse istua koneen ääressä mulkkaamassa muuta kuin pakolliset kuivapimiöhommat.
Mutta jälkikäsittelyssä pääsee ihan toisiin sfääreihin. Epälineaarisia mustavalkokuvaukseen tarkoitettuja värifilttereitä kun ei taida olla olemassa. Eli gammaa ja tietyin varauksin kontrastia ja kirkkautta per pääväri ei pääse muuttamaan.
Tosin ilman fyysisiä filttereitä ei myöskään voi filtteröidä digikameran kolmen päävärin aallonpituuden ulkopuolelta, siinä mielessä oikeat filtterit ovat parempia. Fyysinen filtteri kun voi päästää esim. tietyn osan oranssista spektristä läpi, eikä juuri mitään muuta.
tietokoneella värioriginaalista tarjoaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa lopputulokseen kuin mv-filmin ja suotimien käyttö kuvatessa. Olen vain itse sen verran konservatiivinen, että näen valokuvauksen erityislaadun näkemisenä, ratkaisevan hetken tajuamisena. Jos kuva tehdään virtuaalipimiössä, siitä tulee tekemeisen tulos, teos. Minulle kuvan laadussa tärkeintä on se näkeminen, normaalitekniikkaa käyttämällä kuvasta tulee silloin enemmänkin näös kuin teos.
Jos tutkit esim. Cartier-Bressonin ja Kerteszin kuvia, huomaat, että niiden voima liittyy itse kuvaustilanteessa tapahtuneeseen intuitiiviseen "näkemiseen", ei pimiökikkailuun.
mv-filmit ovat väriherkkiä siinä missä värifilmitkin.Nykyään värintoistopuutteet ovat aika hyvin korjatut.Näyttääpä diginkin väri(aaltojen) vastaanottokyvyssäkin olevan puutteita.Joten:
Kysymys on näkemisessä.Sävykäs,hyvin muotoiltu,rajattu ja sanomallisesti herättävä tai esteettisesti säväyttävä mv-kuva peittoaa aina "tavallisen" värikuvan.Mv-kuvalla on oma tulkinnallinen merkityksensä.Kuvaajan pitäisi sisäistää asia.
Hyvän värikuvan ottaminen vaatii värisilmää.
Molemmissa tapauksissa kuvaajan täytyy "nähdä" mitä on ottamassa tai miten myöhemmällä käsittelyllä kuvasta saa halutun.
Siis mv- ja värikuvaa ei voi asetella paremmuusjärjestykseen millään kriteerillä.