Olisin hieman kysellyt millaista puutarhatalouden opiskelu on? ja onko tällä hetkellä töitä tarjolla?
Ala kiinnostaisi kovasti mutta opiskelu paikka on sen verran kaukana etten viitsi sinne lähteä jos en ole aivan varma onko minusta puutarhuriksi..
Millainen puutarhurin täytyy siis olla?
Ala kiinnostaisi kovasti mutta opiskelu paikka on sen verran kaukana etten viitsi sinne lähteä jos en ole aivan varma onko minusta puutarhuriksi..
Millainen puutarhurin täytyy siis olla?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Alalla puolet on työttömänä. Jos aiot perustaa yrityksen, sinun kannattaakin aloittaa opiskelu. Toinen keino on oppisopimuskoulutus. Avomaan (tuotanto ja puistopuutarhat) puutarhurin kausiluonteinen työ ei ole varma keino työllistyä.
Puutarhurilta vaaditaan uuden oppimista, latinankieliset kasvien nimet, fyysinen kunto, tarkkuus, ei kasviallergiaa, itseohjautuvuus, yritystoiminnan tunteminen, kasvutekijöiden säätely (fysiikka ja kemia), työtä pelkäämätön.
Jos valitset tuotannon, matemaattiset aineet korostuvat. Jos valitset kukka- ja puutarhakaupan, kaupalliset aineet korostuvat. On oppilaitoskohtaista, onko tuotanto geenimuunneltua, tavanomaista vai luomua.
Hei! Nyt alkoi kiinnostamaan. Pistin tänään juuri hakemuksen Haapaveden puutarhalinjalle ja alkoi mietityttämään tuo matematiikka. Itse olen siinä niin surkea, että pelkään koko jutun kaatuvan siihen että siellä olisi jotain matematiikkaa! (mulla meni 3 vuotta suorittaa helpotettu matikka edellisessä koulussa, vaikka siellä oli sitä vain pari opintoviikkoa.. En haluais samaa tuskailua uudestaan).
Hyväksiluetuksi saisin paljon aineita, mutta onkos siellä sitten ammattienglantia? Se ei tulisi mitenkään ongelmaksi, koska olen enkussa sentään hyvä :)
Onko ketään hakenut nyt tuonne Haapavedelle?
Olisin myös kiinnostunut työharjoittelusta ulkomailla, kun kerran semmoinenkin mahis olisi!
Alan opiskelu on mukavaa, mutta sanoisin suoraan ettei kannata, ryhtyä viljely-, tai puisto puutarhuriksi ne eivät työllistä kuin opiskelijoita ja koululaisia. Pitäisi olla floristi ja yksityisyrittäjä. Liian kausiluontoista työtä. Sanon minä.
Ei kannata, liian kausikuontoista, käytännössä kesät töissä ja talvet työttömänä. Opiskeluaikana on ainoastaan 2 vk:n kesäloma, muuten koko kesä koulussa. Ahkera täytyy olla, laiska ei puutarhurina pärjää. Työ on raskasta, lapiontia, painavaa nostelua, kuuma kasvihuoneissa jne..
Puutarhurin täytyy kestää fyysisesti raskastakin työtä, viihtyä ulkoilmassa ja olla aidosti kiinnostunut kasveista.
Töitä on tarjolla kausiluontoisesti eli kesä aikaan kohtalaisen hyvin. Talvella puutarhuri, varsinkin vastavalmistunut, on todennäköisesti työtön. Valitettavasti puuatarhurin ammatti on "etelävetoinen". Töitä siis saa parhaiten Etelä-Suomesta.
Miksi ei kannattaisi lähteä opiskelemaan puutarha-alaa. Alalla on huutava työvoimapula! Tällä hetkellä on työkkärissä 237 työpaikkaa auki puutarha-alalla. Pätevistä puutarhureista on pulaa tällähetkellä. Jos on luonnosta ja kasveista kiinnostunut niin kannattaa ehdottomasti, sillä alalla on hyvät jatkokoulutusmahdollisuudet -> amk, ammattitutkinnot jne. On totta että työ on fyysistä, mutta nykyajan koneilla ei kukaan normaalikuntoinen työstä rasitu. Työ parhaassa tapauksessa on hyvin leppoisaa, alaa voi harrastaa eikä oppiminen ikinä lopu vaan joka päivä oppii jotain mielenkiintoista.
Itse olen ainakin todella tyytyväinen tällä alalla, enkä vaihtaisi mistään hinnasta kuivaan paperinpyörittely duuniin jossa saa lopuksi potkut tai burnoutin. Olen ollut toimistohommissa ja hemmetin kuivaa! Mieluummin olen kukkien parissa raittiissa ilmassa kesällä ja otan aurinkoa, jutustelen mukavien ihmisten kanssa ja katselen kaunista luontoa!
Näillä keskustelupalstoilla jos kuuntelee ihmisten mielipiteitä niin mikään ala ei kannata ja kaikissa on paska palkka!
vielä lisäisin että toki osa lomautetaan kuukaudeksi tai useammaksi talvella, mutta tämän voi hyödyntää niin että elelee sitten tuilla ja matkustelee esimerkiksi! Harvassa duunissa voi ottaa talvella pari kuukautta lomaa ja lähteä vaikka karibialle!
Kerrankin joku, jolla on positiivinen kuva alasta:)! Olen itse hakenut puutarhurikoulutukseen kukka- ja puutarhakaupan suuntautumisvaihtoehtoon ja floristikoulutukseen hämeenlinnan aikuiskoulutukseen. Ja masentavaa on lukea pessimistisiä kommentteja alasta...Luulisi että kuitenkin puutarhakaupoissa on töitä ympärivuotisesti...
Harvassa duunissa voi ottaa talvella pari kuukautta lomaa ja lähteä vaikka karibialle!
Ton alan palkoilla tuskin sinne karibialle mennään.. :) ja kuka haluaa talven oikeasti elää jollain tuilla ja olla työttömänä.