Olipa taas hyvä idea Vanhaselta. Olen ollut työelämässä yli 30 vuotta ja antaisin mieluusti paikkani nuoremille työttömille.
Eläkeiän nosto
nuoret töihin
3646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt odottelen kuolemaani sairaana,kun jäin työkyvyttömyyseläkkeelle.Kyllä saatana ihmisten elämään pitää kuulua muutakin kun joka helvetin päivä lähteä huonopiiriseen työpaikkaan masentumaan.Vanhanen ei ole vissiin ikinä ollut väsynyt tai muuten vain kipeä.Tyyppi on niin pokkaa ettei nais sekoilutkaan heilauttaneet häntä mihinkään.Poliitikoilla on ihan toisenlainen käsitys työstä kun meillä huonopalkkaisilla raatajilla.
Ei se Vanhanen, sen paremmin kuin kukaan muukaan niistä ns päättäjistä ole tehnyt päivääkään raskasta ruumiillista työtä pienellä palkalla.
Näille herroille voisi sen eläkeiän nostaa vaikka 80-ikävuoteen, mutta on todella kohtuutonta edes ajatella, että duunarin pitäisi jaksaa painaa 18-vuotiaasta 65 saakka, eli 47 vuotta.
Itse menin töihin 15-vuotiaana ja olin täysin loppuunpalanut, niin ruumiillisesti kuin henkisesti 54-vuotiaana.
Siinä vaiheessa oli onneksi vielä niin paljon voimia, että jaksoin tehdä päätöksen: Minun osaltani riittää raataminen. Pari vuotta vielä juoksuttivat minua päätökseni jälkeen kaikenmaailman kotkotuksissa, mutta luojan kiitos jaksoin senkin ruljanssin. Nyt olen ollut kolme vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä ja elämä on ollut todella ihanaa.
työssäoloni loppuaikoina etten oikein muista miten siitä paperiruljanssista oikein selvisin.Nyt kun jälkikäteen noita papruja luen,niin on siinä sellaiset parin vuoden taistelut käyty.Onneksi minulla oli 2 todella pätevää lääkäriä tekemässä B lausunnot,ja muutenkin ohjasivat minua sen rumban ajan.Kiitos heille.