Lohjan palstan

Tähdenlentoromun jatkuvasti närää herättävät asiallisten tekstien poisto on mennyt jo liiallisuuksiin. Palstalla ei voi enää käydä mielipiteidenvaihtoa kaupunkimme asioista ilman että ne tulee poistetuksi aivan mielivaltaisesti ja vailla johdonmukaisuutta. Tämä on ikävää, sillä näin koko Lohjan foorumi näivettyy. Kukaan ei viitsi kohta enää kirjoitella, sillä ei aikaakaan kun saa huomata, että aivan asiallisia mielipiteitä poistetaan jos ne eivät osu yksiin sheriffinä toimivan henkilön omiin mielipiteisiin.
Toivoisinkin,että Suomi24;ssä tultaisiin puuttumaan tähän epäkohtaan.
Yst.terv. Harmistunut lohjalainen monien puolesta
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sheriffin kirjoitti:

Tähdenlentoromun jatkuvasti närää herättävät asiallisten tekstien poisto on mennyt jo liiallisuuksiin. Palstalla ei voi enää käydä mielipiteidenvaihtoa kaupunkimme asioista ilman että ne tulee poistetuksi aivan mielivaltaisesti ja vailla johdonmukaisuutta. Tämä on ikävää, sillä näin koko Lohjan foorumi näivettyy. Kukaan ei viitsi kohta enää kirjoitella, sillä ei aikaakaan kun saa huomata, että aivan asiallisia mielipiteitä poistetaan jos ne eivät osu yksiin sheriffinä toimivan henkilön omiin mielipiteisiin.
Toivoisinkin,että Suomi24;ssä tultaisiin puuttumaan tähän epäkohtaan.
Yst.terv. Harmistunut lohjalainen monien puolesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu