Thaimaassa tuli käytyä, eikä ollut minun paikkani. Liian pistävän polttava aurinko ja liian kosteaa.Ihmiset polttavat itseään rannalla aamusta iltaan. Itse komensin perheeni pois rannalta klo.11 ja takaisin sai mennä iltapäivällä.
Kuulin että matka on kallis, mutta muu halpaa. No halpaa ja halpaa, en yleensä kotimaassakaan osta tiimarista,halpahallista,seppälästä enkä anttilasta mitään. Kulkukoirat olivat hirveetä katseltavaa. Inhotti myös katsella niitä maksullisia naisia, jotka olivat niiden maailman omistavan oloisten miesten seurassa, jotka olivat maksaneet seurasta.
Katukauppiaat oli ärsyttäviä ja kun kysyi vaikka bikinien hintaa oli se yleensä 1000bht, en edes ruvennut tinkimään kun tavaran laatu oli mitä oli.
Onneksi en huomannut yhtään naista, joka olisi ostanut poika seuraa. Ystäväni kertoi nähneessä 80v mummun, joka oli ostanut pari alaikäistä poikaa ja kehoitti kokeilemaan. Hyi helv. ja kotiin päästyään mummuttaa niin lastenlapsiaan.
Hotellissa aamiaisella lapset keräsivät astioita jo aamu seitsämältä ja illalla kuudelta istuivat koulutuksessa.
Kiva oli nähdä muuta maailmaa ja todeta että meillä täällä on asiat aika hyvin, ehkä välillä liiankin hyvin.
Onneksi on paljon kohteita ja jokainen kaiketi löytää oman mieli lomakohteen. Minun taitaa olla oma kotimaa.
Jos joskus tahtoo kosteeta ja epämiellyttävää, voi lähteä telttailemaan vesisateella$
huonoilla varusteilla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
perustuu. Sieltä ostetaan mistä "halvimmalla" saadaan. Köyhässä maassa kaikki on kaupan.
On Thaimaassakin erilaisia paikkoja,riippuu missä olit? Ei kannata mennä minnekkään rotan koloon asumaan. Ottaa hienon hotellin ja paikan esim. Karonilta,niin jo kuluu aika, Olit tietenkin jossain Hua Hinissä, tai Krabilla. . . jne. Hyvässä hotellissa päivä kuluu allas alueellakin, ei tarvi lähteä hiekan pölyyn rannalle. Siellä voi kyllä käydä,mutta ei tarvi jäädä asumaan. Hotellin altaalla saa uida ja olla myös varjon alla auringossa,niin ei pala.
tunne että väärä paikka ja edullinen matka. Veikkaan että olit Patongilla tai Pattaylla?
On kuule sellaisia paikkoja Thaimaassa jossa noita ei tapahdu ja voin kertoa kun olen 18. kertaa siellä käynnyt. Ja lyhyesti näkee joka reissulla teitä valittajia joille ei kelpaa mikään niin miksi ette pysy kotona?
menee Thaimaahan ja säikähtää kun siellä on kuumaa ja kosteaa? Miksi et mennyt Kanarille sillä siellä ei ole. Yleensä tropiikissa on kuumaa ja kosteaa ja siksi siellä yleensä käydään ...minä ainakin.