Lex Nokian tiimoilta on jyllännyt melkoinen julkinen keskustelu tai sanoisinko vyörytys. Se tosin ihmetyttää, ettei Nokian uusi päälobbari Esko Aho ole saanut puheenvuoroa aiheen tiimoilta ollenkaan?
1990-luvun pankkikriisin hoidossa Suomessa viimeisteltiin länsimaihin luettavissa maissa pisimmälle viety korporatismi. Korporaatiot istutettiin tiukasti mukaan lainsäädäntötyöhön sekä integroitiin osaksi toimeenpano- ja tuomiovaltaa.
Onneksi Koiviston konklaavina tunnetusta konsultaatiotilaisuudesta on jäänyt merkkejä arkistoihin, jotka tosin on TP Halosen antamilla päätöksillä julistettu salaisiksi.
Kolmikantaisen konsensukseen otettiin 1990-luvulla mukaan pankki- ja vakuutusala. Valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen palkittiin tuolloin Pohjolan pääjohtajuudella. Eräänlainen varmistussinetti nykypäiviin jatkuneella nelikantaiselle toimintamallille.
Pääministerinä Esko Ahon jälkeen toiminut Paavo Lipponen ja valtiovarainministerinä toiminut Sauli Niinistö lisäsivät pökköä pesään.
Joten ihmetyttää miksi Nokian on nyt saanut tällaisen mekkalan niskaansa?
Tsekatkaapa netin kautta löytyvää tietoa sanoilla:
kahden lääkärin loukku
Suomen ihmisoikeustilanteesta
Vakuutusala ja nk. vakuutusoikeudellinen tuomioistuinjärjestelmä on täynnä paljon härskimpiä perustuslaillisten oikeuksien loukkauksia. Kuitenkin niistä tietoiset kotimaiset tiedotusvälineet ovat kiltisti vaienneet.
Samoin kuin sattumalta eduskunta ja hallitus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.