Jännää seurata, miten sekaisin ihmiset voivat mennä, kun markkinoille on tullut kilpaileva kännykkäoperaattori. Tuskin mitään yhtä yliluonnollista on koettu miesmuistiin. Sankoin laumoin esitetään tarkkoja laskelmia ja syvällisiä ajatuksia tämän yhtiön toiminnasta. Huoli operaattorin selviämisestä piskuisessa Suomessa on suorastaan liikuttavaa.
ACN on ymmärretty täysin väärin tai ei mitenkään. Kysymyshän on yhdestä kännykkäoperaattorista muiden joukossa. Kiinteä myymälä korvataan tässä ns. itsenäisillä edustajilla. Miten tämä vaikuttaa asiakkaaseen tai hänen kännykän käyttämiseensä? Onko ACN liittymällä jotain sivuvaikutuksia? Miksei mitä tahansa muuta liittymää osata pelätä tällä tavoin?
Kulkevatko tämän vastarintaliikkeen edustajat näiden "tavallistenkin" operaattoreiden myymälöissä hokemassa iskulauseitaan "ei kannata, kohta on kauppas nurin?".
Itselläni on ollut Sonera, Radiolinja, DNA. Kaikki ovat olleet jossain suhteessa muita parempia ja yhtä lailla kaikissa on ollut omat puutteensa. Tuskinpa milloinkaan kännykkäoperaattorikaan voi olla 100-prosenttisen täydellinen kaikkia käyttäjiä ajatellen.
Nyt minulla on ACN. Kymmenet ystäväni odottavat että hekin pikapuoliin saavat SIM-korttinsa ja päästään soittelemaan. Olemme sopineet, että jos tämä uusi operaattori tuo mukanaan jotain hirveää, hävitämme liittymämme pois.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tuo juttusi. Volvo Markkanenkin kävi 70-luvulla pankissa ja se oli vaan yks käynti muiden joukossa. Kyllähän on selvästi osoitettu, että tämä vm-hulluttelu käy mahdottomaksi kahdella tavalla. 1. Itse operaattoritoiminta ei kestä hirvittävää kasvua koska ilmaisten puheluiden osuus ei voi olla kovin suuri koko puhelukakusta ja 2. Verkostopyramidi taas luhistuu heti kohta sen jälkeen, kun se ei enää kasva. Ja sehän ei kasva enää sitten, kun kaikki halukkaat ovat liittymänsä saaneet ja pyramidin alalinja alkaa nurisemaan oloistaan. On vielä kolmaskin uhkakuva: Kilpailija, joka lyö hetken kuluttua paremman tarjouksen, joka taas johtaa siihen, että tämä "halvimman perässä juoksijoiden lauma" vaihtaa taas operaattoria, kuten se tekee nytkin. Täytyy ottaa huomioon, että tällaiset pyramidi- operaattorit voivat keksiä aivan uskomattomiakin tarjouksia ja myyntikikkoja, kun tuloutus tapahtuu myyjäpolojen starttirahoista. Tämä on mielenkiintoinen tilanne, koska voi käydä niin, että kukaan ei edes huomaa pyramidin luhistumisen hetkeä. Firma vaan menettää asiakkaansa ja luopuu uskollisimmista myymällä ne jollekin toiselle. Kaikki kusetetuiksi tulleet eivät älyä mitään ja pitävät kurjana kun eivät päässeetkään tilintekoon.
ACN on "varman tiedon mukaan" CIA:n alaisuudessa ja Soneralla on sopivasti kokemusta teleurkinnasta. CIA saa ACN:ltä tietoja puheluista ja edustajat urkkii kodeissa. Hauskinta että teleurkinnoista yms. sotkuista tuohtunut porukka vaihtoi Soneran liittymiä muihin, ja jotkut on nyt taas menossa Soneran asiakkaaksi, tosin välikätenä ACN:n liittymäkortti. Kehua retostellaan kuinka hyvä ACN on "operaattorina", vaikka se ei olisi ilman Soneran järjestelmiä yhtään mitään. Tulisi varmaan pitkän päälle edullisemmaksi maksaa puhelinlaskuissaan vain Soneralle, eikä Soneralle plus ACN:lle. Toisaalta verkoston veikeät edustajat peittää vajetta "sijoittamalla" rahojaan ACN:lle uudelleen jaettavaksi, Soneraa myöten. Telia-Soneralla Ruotsissa hekotellaan, kun Suomi - Ruotsi ottelua käydään muuallakin kuin urheilukentällä. Suomalaisten kun antaa voittaa maaottelussa, bisneksissä voi taas vuoden verran vedättää. Osa suomalaisistahan toimii parhaiten ja nöyrimmiällä mielellä juuri ruotsalaisessa komennossa. Vielä kun siihen lisää ripauksen kuviteltua jenkkimeininkiä, niin ACN-fanin mielessä velatkin muuttuu saataviksi, jenkkirassin kun vielä saisi ja kimuleita viereen -unelmineen.
Olet vissiin tutustunut tarkastikin ACNän rakenteeseen kun olet niin perillä asioista?
Halvimman perässä juokseva lauma saa vapaasti juosta mihin lystäävät,suurin osa kuitenkin ovat tyytyväisiä asiakkaita jotka jää ACN asiakkaiksi.
Millä muuten luulet että yritys olisi edelleen pystyssä ja kasvaisi räjähdysmäisesti vuodesta 93 lähtien??
että, yritys on toiminut vuodesta 93 ja kasvanut räjähdysmäisesti. uskon kyllä sen perustamisvuodeksi, mutta ilman lukuja, historiikkiä tai muuta sellaista en usko mitään, tai ketään. Laita luvut, historiikki tai muu tietolähde.
Eikö sitten suurin osa RL, Sonera ja muiden asiakkaista ole tyytyväisiä? Kyllä se tämä ACNkin vie juuri näitä asiakkaita, jotka haluavat halvimman. Ja halvimpaan he sitten myöskin siirtyvät. Sinäkin siirryt kaupittelemaan muita tuotteita, kun tämä ACN-hässäkkä laantuu.