vieläkö

sitä tässä iässä,uskaltaa tehdä muutoksen?Olen mummi ja asun lastenlapsien lähellä.Vaikka lapset on rakkaita,haluaisin muuttaa maisemaa eli kauemmaksi.
Olenko huono mummi,kun haluan elää siellä missä paremmin on tilaa.
Vai,onko aina oltava kaikenvaralle oman lapsen perheelle?
Onhan se omakin elämä,mutta miten sen sais kerrottua,etteivät luule hylkäämiseksi?
Eikä tässä iässä ole niin vanha,etteikö voisi tehdä muutosta,sitähän tämä elämä on kuitenkin koko ajan.
16538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tuntuu oudolta kun nimittelet itseäsi mummiksi.Jotenkin tuntuu kuin mummi on jotain todella vanhaa ja tuskin kuulostaa viisikymppisen suussa uskottavana.
Itseäni en pidä vaarina vaan keski-ikäisenä pärinäpoikana.

Äänestä
  • "tuskin kuulostaa viisikymppisen suussa uskottavana."

    meillä oli jo kaikila 4 lapsella jälkeläisiä ennen viiskymmenvuotispäiviämme.

    meilä on erilaisia suuntautumisia,
    minä etsin häntä jo 13v saakka ja kolme tenavaa oli ennen kuin äiti oli 18v.

    Äänestä

  • Minä tulin mummiksi 44v, siitä saakka olen ollut mummi, ei se nimitys ole minua vanhaksi tehnyt.
    Enkä todellakaan tunne itseäni vanhaksi vieläkään tässä "korkeassa" 52 vuoden iässä.
    Kyllä sitä ihminen sen jälkeen kun lapsenlapsia saa on mummi, mummo, nonna, vaari, ukki, pappa, miksi missäkin päin isovanhempia kutsutaankaan.
    En ole kuullut isoisää kenenkään pärinäpojaksi sanovan ;))
    Niin ja toinen mummi on ollut mummi 39v lähtien, tuskinpa häntäkään mummi nimitys vanhensi.

    Äänestä

meidän suurimat ilot kyllä tulevat lasten ja lastenlasten kautta,

heidät on ilo omistaa, heistä ei tarvis koskaan puhua, kun kaikki tietävät jo muuta tietä kaiken.

meillä kun on matkaa 200n ja pari tonttia välissä,
lapset vievät reput kotiin ja pitävät meitä turvanaan,
kun vanhemmat lähtevät johonkin , menemme sinne, ei tarvis lapsille selittää mitään saavat jatkaa leikejään.

Kerran oli huvittavaa, nuorin kysyi joulunakin mihin äiti ja iskä lähtee kun me isovanhemmat tulimme,

"Onhan se omakin elämä"

vähän kulunut sanonta,
minusta tuossa on aina jotain vialla kun tuolla tavoin pitää selittää.

Äänestä
  • käyttävät hyväkseen teitä, eivät piittaa lapsistaan kun kerran te hoidatte ja itte lepattelevat ties missä!

    Äänestä

  • aivan ideaalitilanne, molempien kannalta ajatellen, noin mieki haluaisin asua..lähellä, mutta omissa oloissamme.

    Kuitenkin ymmärrän heitäkin jotka haluaa välimatkaa perillisiinsä - etenkin jos kokee tulevansa hyväksikäytetyksi, tai muuten on jo väsynyt olemaan tapahtumien keskipisteessä, - onhan tosiaan hyvin nuorena solmittuja liittoja, niinkuin aloittaja, ilm. hän, tuolla sanoikin..jos on jäänyt ns. oma elämä elämättä, tai ainakin kokee niin..

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    aivan ideaalitilanne, molempien kannalta ajatellen, noin mieki haluaisin asua..lähellä, mutta omissa oloissamme.

    Kuitenkin ymmärrän heitäkin jotka haluaa välimatkaa perillisiinsä - etenkin jos kokee tulevansa hyväksikäytetyksi, tai muuten on jo väsynyt olemaan tapahtumien keskipisteessä, - onhan tosiaan hyvin nuorena solmittuja liittoja, niinkuin aloittaja, ilm. hän, tuolla sanoikin..jos on jäänyt ns. oma elämä elämättä, tai ainakin kokee niin..

    asuu yli 150 km päässä,
    hänen yksinäisyyttä säälimme usein, kun ei saa mitään apuja, ketään sukulaisia ei ole lähellä.

    Äänestä

vähän keskustelua,ja todellakin onhan lapsenlapset tärkeitä ihan kun omatkin lapset.
Hyvä saada erilaisia mielipiteitä ja kyllä ne muuttohommat unohtuu aina,kun on lasten kanssa.
Mutta,eihän mikään estä keskustelua,olen kyllä miettinyt myös että lapsuus on todellakin lyhyt aika,joten enköhän laita taas sen "mietintämysyyn päähän" ja rauhotu.
Voihan sitä matkustella jos paikkaa pitää vaihtaa :)

Äänestä
  • että muutan kauemmaksi ja sen myös teen. Lasteni lapset ei ole minun lapsiani, vaikka niitä rakastankin ja nykyisin autot kulkee eli tulkoon luokseni kylään. On aika elää jo omaa elämääni.

    Äänestä

  • sama ajatus kirjoitti:

    että muutan kauemmaksi ja sen myös teen. Lasteni lapset ei ole minun lapsiani, vaikka niitä rakastankin ja nykyisin autot kulkee eli tulkoon luokseni kylään. On aika elää jo omaa elämääni.

    olen ajatellut ja siksi keskustelun aloitin,lapset ei ole minun lapsiani.Voisi olla heillekkin parempi kun omat vanhemmat jättää muut menot ja on lasten kanssa.
    On aika raskasta olla vastuussa pienistä lapsista ja kun ei ole omia,olla kuin lastenhoitaja jolle annetaan ohjeet,jos jotain sattuu?,siksi olen välillä todellakin ihan loppu.Ei se tarkoita etteikö välitä jos kauemmaksi muuttaa,jos asuu lähellä,herkästi tuodaan lapset ja monta kertaa saa omat menot olla,kun on tuo ikuinen syyllisyydetunne,jos ei ole auttamassa.
    Mummikin voi palaa loppuun eli haluaa elää omaakin elämää ja myös antaa omien lasten perheiden elää omaa elämää.
    Mukavaa on käydä kylässä,mutta kun usein lapsia hoitaa,se ei ole kyläilyä vaan alkaa käyttäytyä kuin olisi lasten vanhempi?Ei kuitenkaan saa kieltää eikä rikkoa rajoja jotka lapsilla on omien vanhempien kanssa,siitä tulee nuhteita.Eli ollakko vai ei olla,siinäpä pulma.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Et ole huono mummi, vaikka kauempana asustakin.
    Lapsillakin on kiva matkustaa kauemmaksi lomallaan Sinua katsomaan.
    Minunkin lapsillani toinen mummu asui lähellä ja toinen kauempana. Tästä kaeumpana asuvasta tuli kuitenkin heille läheisempi.
    Pitää muistaa myös se sanonta: Isovanhemmat ovat huonoja lastenhoitajia. Liian lepsuja useinmiten.

    tuli hyvä fiilis,eli ei se välimatka vaan muu läheisyys.
    En halua olla riippuvainen,eikä minusta tarvitse olla huolissaan läheisten,olen vasta viiskymppinen.
    Vapaus elämässä on sitä rakkautta!

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    olen ajatellut ja siksi keskustelun aloitin,lapset ei ole minun lapsiani.Voisi olla heillekkin parempi kun omat vanhemmat jättää muut menot ja on lasten kanssa.
    On aika raskasta olla vastuussa pienistä lapsista ja kun ei ole omia,olla kuin lastenhoitaja jolle annetaan ohjeet,jos jotain sattuu?,siksi olen välillä todellakin ihan loppu.Ei se tarkoita etteikö välitä jos kauemmaksi muuttaa,jos asuu lähellä,herkästi tuodaan lapset ja monta kertaa saa omat menot olla,kun on tuo ikuinen syyllisyydetunne,jos ei ole auttamassa.
    Mummikin voi palaa loppuun eli haluaa elää omaakin elämää ja myös antaa omien lasten perheiden elää omaa elämää.
    Mukavaa on käydä kylässä,mutta kun usein lapsia hoitaa,se ei ole kyläilyä vaan alkaa käyttäytyä kuin olisi lasten vanhempi?Ei kuitenkaan saa kieltää eikä rikkoa rajoja jotka lapsilla on omien vanhempien kanssa,siitä tulee nuhteita.Eli ollakko vai ei olla,siinäpä pulma.

    Oma äitini ei koskaan ole ollut kovin innokas lastenhoitaja. Hän ei osottanut äitiyttään kovin aktiivisesti silloinkaan, kun olin itse lapsi. Ja niinpä minä, olin kaikki kesät aina mummolassa. Noin 3 kk vuodesta.

    Noiden lapsuudenkesien myötä, olen saanut todella hyvän ja ihanan *kesä* -lapsuuden. Isovanhempia minulla ei nyt enää ole. Mutta on paljon ihania muistoja ja sellaisia ystäviä, joiden ystävyys on kestänyt läpi koko minun elämäni.

    Oma äitini, joka on nyt mummo lapsilleni. Ei ole kuitenkaan tuota samaa *perinnettä* jatkanut minun lapsilleni. Eli, olisi ottanut lapseni luokseen kesiksi. Vaikka se olisi ollut mahdollista. Hän oli aikoinaan sitä mieltä, että hoitakoon jokainen itse omat lapsensa.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    tuli hyvä fiilis,eli ei se välimatka vaan muu läheisyys.
    En halua olla riippuvainen,eikä minusta tarvitse olla huolissaan läheisten,olen vasta viiskymppinen.
    Vapaus elämässä on sitä rakkautta!

    huono mummi, jos haluat elää omaakin elämää.
    Meidän lapsemme eivät vain oikein tahdo ymmärtää, että yli 50 v. voisi olla mitään elämää enää.
    Herkästi monet käyttävät hyväkseen. Eihän meillä heidän mielestään ole muutakaan tekemistä.
    Totuus on sekin, että mitä pidempi välimatka, sen parempi.
    Ne lapset ja mummitkin, jotka ovat kaukana, ovat aina niitä parhaita.
    Minäkin olin anoppini ehdoton suosikki, kun ei puhuttu edes samaa kieltä ja välimatkaa oli todella riittävästi.
    Kun menin vierailulle, niin olin aivan super hyvä miniä.
    Sinusta tulee vain parempi mummi, kun otat etäisyyttä. Ei ole hyvä olla liikaa lastensa arjessa mukana.
    Hyvä on olla taustalla tukena ja apuna tarvittaessa, mutta ei jatkuvasti.
    Mulla on pojan taloon etäisyyttä n. kaksi kilometriä. Sekin on ihan riittävä etäisyys.
    He eivät tiedä mitä meillä touhutaan, emmekä me heidän asioistaan.
    Ainoastaan se tiedetään, mitä kumpikin haluaa elämästään kertoa.
    Silti olemme hyvin lähellä, kun jotain tarvitsevat. Harvemmin me heidän apuaan tarvitsemme, mutta esim. nyt kun mieheni on matkoilla ja mulla ei ole autoa, eikä ajokorttiakaan ja kaupat kaukana, niin miniä lupasi tuoda mulle mitä tarviin ja varmasti käyttää myös kaupassakin jos on tarvis.
    Lapsista on ihanaa tulla meille yökylään.
    Tämä on selkeesti meidän koti, eli ei asuta samassa huushollissa, niin pääsevät aina välillä "mummolaan".
    Mulla kun on noita omia projekteja, niin silloin en voi ottaa ja kerron sen aina pojalleni selkeästi, et mulla on nyt muuta.
    Suunnittele vaan oma elämäsi siten, kuin sinä haluat. Hetken päästä, kun lapset kasvavat ja niille on omat kaverit tärkeämmät, niin sitten olet kuitenkin yksin.
    Ei lapset, sen enempää kuin lastenlapsetkaan ajattele, et pitäis käydä kylässä tervehtimässä, kun heillä on omat intressinsä. Sitten sinua kaduttaa, ettet aikasemmin osannut ajatella enemmän itseäsi.

    Äänestä

jotkut eivät uskalla yrittää mitään koko elämässään.

Kyllä täysi-ikäinen ja täysijärkinen ihminen voi tehdä jotakin ihan oman halunsa mukaan, muilta kysymättä. Useimmat tekevätkin.

Äänestä

tämän saman asian kanssa minäkin pähkäilen,lapsenlapset ovat rakkaita kaikki mutta silti tuntuu että ehkä vähän enemmän välimatkaa sais olla,oma kuntokin vaihtelee,nämä on aika kinkkisiä asioita mutta niin kuin sanoit on omakin elämä jota nyt pitäis elää, jos ei nyt niin koska sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

................ kirjoitti:

sitä tässä iässä,uskaltaa tehdä muutoksen?Olen mummi ja asun lastenlapsien lähellä.Vaikka lapset on rakkaita,haluaisin muuttaa maisemaa eli kauemmaksi.
Olenko huono mummi,kun haluan elää siellä missä paremmin on tilaa.
Vai,onko aina oltava kaikenvaralle oman lapsen perheelle?
Onhan se omakin elämä,mutta miten sen sais kerrottua,etteivät luule hylkäämiseksi?
Eikä tässä iässä ole niin vanha,etteikö voisi tehdä muutosta,sitähän tämä elämä on kuitenkin koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu