siivousalan ammattiosaaja,mitä voisit auttaa jo siivoustyössä vuosikummeniä työskennellyttä?
Entä jos asia pohtii toisin päin,mitä vanhalla siivojalla on vinkitettvänä uudelle siivojalle?Vain voiko "kemiat" kohdata tällä alla lainkaan?Persoona ja asenne kysymyskö?
Entä jos asia pohtii toisin päin,mitä vanhalla siivojalla on vinkitettvänä uudelle siivojalle?Vain voiko "kemiat" kohdata tällä alla lainkaan?Persoona ja asenne kysymyskö?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun kohteessa kuitenkin minä olen vanhin laikkari. Tutkintoni on 8kk vanha. Olen yli 20 vuotta nuorempi kuin kolleegani joka on vastavalmistunut laikkari.
Hän on kuitenkin ollut osastolla töissä muutaman kuukauden pitempään kuin minä tosin muissa tehtävissä ja tietää tavoista enemmän kuin minä, mutta yhdessä aina asioista keskustellaan ja päätökset tehdään yhdessä.
Arvostaa minua joskus mielestäni jopa tarpeettoman korkealle.
Itse tilat mitä huollamme on vain muutaman viikon ikäiset joten kellään ei ole kokemusta siitä miten siellä asiat on toimineet. Asiat tulee kuitenkin toimimaan niin kuin me ne päätetään. Ollaan tiimi ja pidetään toistemme puolia.
kun lukee näitä juttuja niin tulee sellainen olo, että työpaikoilla on kireä tunnelma kun "uusi" ja "vanha" kohtaa.
Olisi hienoa jos löytyisi sellainen yhteinen sävel ja molemmat voisivat "vinkittää" ja sulauttaa omia oppejaan päivittäiseen työhön.
"Vanhat" voisivat avoimin mielin kokeilla uusia menetelmiä ja näyttää kokemuksesta oppimiaan kikkoja joita ei missään koulutuksissa opita.
"Uudet" voisivat avoimin mielin kokeilla hyväksi todettuja vanhoja menetelmiä ja uudistaa niitä nykytasolle.
Taitaa olla monessa paikassa mahdotonta, vanhat tuppaa olemaan kaikkitietäviä, minun siivouspaikka, siivoojia.
Uudet tuppaavat tekemään siivouksen niin kirjaopeilla että muuta mahdollisuutta ei olekkaan.
Voi kun kaikki tajuaisivat että samaa työtä teemme ja kohteen puhtaus on kaikille tärkeä.
välilyönti.
juupajuu