Piha
Kun pysähdyn
ja katson kaiken, huomaan nähneeni unelmaa:
temppuradan maastopyöriä, Villipäät,
tyttären minivasaran, laastarin
ja mikroskooppisen tarkan ohjeistajan.
On kääritty hihat.
Muumit ympäröidään kodilla.
Tuttisuu kiskoo nimettömän sormusta.
Kuva huojuu.
Hänen partavetensä toin Firenzestä. Samaa saan Stockalta,
jos ei sekin jo ilmaista.
Pappi piti puhuttelun.
Anoppi vaati lohirulliin tilliä.
Joskus he itkivät.
Puistattaa.
Jakoivat siniset viltit ennen nousua.
Olen työntänyt peltikärryjä,
hymyillyt kilahtelevia aikavyöhykkeitä,
maannut sadan miehen alla
mustaksi puristuneena sedimenttinä.
Entä miksi
itseni mentävää reikää paineessa
poraan tärisevillä koneilla:
öljyä.
On synnytettävä viimeisen kerran,
taitettava nurin niskoin kana.
Huulipuna
kiiltää kieroilla huulillasi. Tinnitän.
Näen kaiken läpi, alle ja sisään kokematta, tuntematta, yössä
hiljaa huojuvissa metallitorneissa totuuden niittejä.
Iskuissa vasten olemisen seinää
sydämen autius
on raukea aamu.
Olemassa mustaa jokaisen torin, aukion, toisella laidalla
pitkin seiniä kurkistelee vetona raoista.
Ymmärrän siltojen painon,
uhraukset.
En muista enää missä Jeanne poltettiin. Ja se kulkee jo kannoilla,
kevät.
Haistele intuitiivisesti tietä. Kuori päältä kermat.
Ilman ohjeita elää, vetää sisäänsä tätä pilattua ilmaa
jotta olisi millä nauraa.
Pöydän yli maailman kasvoja – tuttuja ja tuntemattomia,
yhtä ajan kanssa
kaikki on lautasella väärin laskettu lasku.
Kun pysähdyn
ja katson kaiken, huomaan nähneeni unelmaa:
temppuradan maastopyöriä, Villipäät,
tyttären minivasaran, laastarin
ja mikroskooppisen tarkan ohjeistajan.
On kääritty hihat.
Muumit ympäröidään kodilla.
Tuttisuu kiskoo nimettömän sormusta.
Kuva huojuu.
Hänen partavetensä toin Firenzestä. Samaa saan Stockalta,
jos ei sekin jo ilmaista.
Pappi piti puhuttelun.
Anoppi vaati lohirulliin tilliä.
Joskus he itkivät.
Puistattaa.
Jakoivat siniset viltit ennen nousua.
Olen työntänyt peltikärryjä,
hymyillyt kilahtelevia aikavyöhykkeitä,
maannut sadan miehen alla
mustaksi puristuneena sedimenttinä.
Entä miksi
itseni mentävää reikää paineessa
poraan tärisevillä koneilla:
öljyä.
On synnytettävä viimeisen kerran,
taitettava nurin niskoin kana.
Huulipuna
kiiltää kieroilla huulillasi. Tinnitän.
Näen kaiken läpi, alle ja sisään kokematta, tuntematta, yössä
hiljaa huojuvissa metallitorneissa totuuden niittejä.
Iskuissa vasten olemisen seinää
sydämen autius
on raukea aamu.
Olemassa mustaa jokaisen torin, aukion, toisella laidalla
pitkin seiniä kurkistelee vetona raoista.
Ymmärrän siltojen painon,
uhraukset.
En muista enää missä Jeanne poltettiin. Ja se kulkee jo kannoilla,
kevät.
Haistele intuitiivisesti tietä. Kuori päältä kermat.
Ilman ohjeita elää, vetää sisäänsä tätä pilattua ilmaa
jotta olisi millä nauraa.
Pöydän yli maailman kasvoja – tuttuja ja tuntemattomia,
yhtä ajan kanssa
kaikki on lautasella väärin laskettu lasku.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pidin kauheasti joistain kohdista runossasi,
niitä on niin paljon, että tulis pitkä toisinto.
Mutta esim: "muumit ympäröidään kodilla" ja "on synnytettävä viimeisen kerran, taitettava nurin niskoin kana"
huippurunoutta, Flaika !
"kateudesta kameleontinvihreänä"
kerppuli
http://www.youtube.com/watch?v=nxpblnsJEWM&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=szdWPWnnNls&feature=related
en taida tällaista itse, mutta onhan se suuri ilo
lukea Sinun kirjoittamanasi.
Jos poimin jotain, mikä oli ihkuinta, niin soon
sama ainakin mihin Kerppuli takertui
' Muumit ympäröidään kodilla '
' hymyillyt kilahtelevia aikavyöhykkeitä '
Ja ihan koko runo, mitä minä tässä erittelemään
enempiä.
Fantastista !
http://www.youtube.com/watch?v=nxpblnsJEWM&feature=related
:)
http://www.youtube.com/watch?v=szdWPWnnNls&feature=related
Olen imarreltu (halvin tapa olla kohtelias).