Kielitasotestit?

Onko kielitasotesti AINA pakollinen ennen kuin lähtee vaihtoon esim. USA:han tai Iso-Britanniaan? Milloin se on pakollinen ja koska taas ei? Itse olisin tuolloin lähdön aikaan lukiolainen ja haluaisin lähteä petraamaan nimenomaan kielitaitoani.
72331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voisitko tarkentaa, mitä testejä tarkoitat?

Jos nyt tarkoitat kaupallisten järjestöjen lukiovaihtoja (EF, STS, AFS, YFU, Asse), niin jotkut koulut USA:ssa vaativat suoritetun SLEP-testin, joka on suomalaiselle nuorelle helppo ja sen saa tarvittaessa uusia. Kenenkään vuosi ei kaadu siihen testiin, eikä sitä pidä pelätä etukäteen, sillä testin tarkoitus on vain tarkistaa, että osaat edes hieman englantia. SLEP:iä ei aina tarvitse tehdä, mutta se riippuu tosiaan koulusta ja järjetöstäkin (YFU taitaa vaatia sen kaikilta USA-vaihtareita ja joillain se on kaikille maasta riippumatta).

En ole kuullut, että Isoon-Britanniaan olisi mitään erityisiä kielitestejä, ainakaan sellaisia ei ole Suomessa ennen vaihtoonlähtöä, mutta koulu Briteissä saattaa ehkä tehdä sellaisen ihan vain tarkistaakseen tasosi (tai sitten ei, en ole koskaan kuullut, että sellaisia olisi), eikä sellainen ole vaihtareiden kiusantekoa :) Haastatteluissa Suomessa saattaa olla jokin englanninkielinen osuus ja/tai ainekirjoitus englanniksi, eikä niissäkään voida vaatia sinulta enempää, kuin osaat.

Äänestä
  • Näillä näkymin olisin lähdössä rotareiden kautta vaihtoon. Onko siis tuota kautta pakollinen kielitasotesti, jos menisin Texasiin tai Arizonaan? Olisiko se sitten tuo SLEP tässäkin tapauksessa tehtävä?

    Äänestä

  • kirsikka-angel kirjoitti:

    Näillä näkymin olisin lähdössä rotareiden kautta vaihtoon. Onko siis tuota kautta pakollinen kielitasotesti, jos menisin Texasiin tai Arizonaan? Olisiko se sitten tuo SLEP tässäkin tapauksessa tehtävä?

    Eli siis nyt olisinkin lähdössä YFU:n kautta. Tämä taitaakin tarkoittaa, että testi on pakollinen (SLEP). Toivottavasti sen kanssa ei tule suurempia ongelmia ja sen tosiaankin saa uusia tarvittaessa. Omalla kohdallani en todellakaan voi kehuskella kielitaidollani. Siksihän tässä ollaan nyt vaihtoa suunnitelemassa.

    Äänestä

  • Ainakin Exploriuksen hakupapereissa on täydennettävä SLEPin tulos, vaikka en ole tehnyt sitä ja paperit tulisi palauttaa 20 päivän sisällä. Se kai myös maksaa..
    Voisi vaikka soittaa toimistoon :D

    Äänestä

pakollinen kaikkien järjestöjen kautta (ainakin Asse, Explorius)jenkkilään meneville. Itse pääsin testistä hyvin läpi lukioarvosanalla 7.

Äänestä

En oikein tajua miks on kielivaatimuksia... Tietty ihan alkeita alkeita on hyvä hallita vähän, mut mitä väliä kielitaidol on lähtiessä? Siellähän sitä on tarkotus oppia..! :D

1 3 ei ole 4..? O__o

Äänestä
  • Ei sillä kielitaidolla olekaan väliä, tarkoitus on testata hakijan kyky oppia kieltä ja myös motivaatiota vaihtariksi. Kyllä järjestöt jo tietävät, että kieli opitaan siellä maassa.

    Vaihtoon pääsee ilman testauksiakin, jos valitsee sellaisen maan. Esim. AFS ei vaadi kielen osaamista, peruskouluenkku riittää enkunkielisiin maihin ja muihin ei ole vaatimuksia. Esim. Euroopan maihin ja Latinalaiseen Amerikkaan ei vaadita kielen osaamista, paitsi Ranskaan, koska koulu Ranskassa on vaativa. Saksaan on usein vaatimuksena kahden vuoden saksan opiskelu, mutta YFU:n kautta pääsee ilman sitäkin, osallistumalla kielileirille ennen vuotta. Suurimpaan osaan Euroopan maista ei kuitenkaan tarvita maan kielen osaamista.

    Älä ota liian vakavasti kielitestejä- tai vaatimuksia, niiden tarkoitus ei ole rankaista tai arvostella ketään ihmisenä, vaan ne ovat mahdollisuus näyttää, että motivaatiota vaihtoonlähtöön riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirsikka-angel kirjoitti:

Onko kielitasotesti AINA pakollinen ennen kuin lähtee vaihtoon esim. USA:han tai Iso-Britanniaan? Milloin se on pakollinen ja koska taas ei? Itse olisin tuolloin lähdön aikaan lukiolainen ja haluaisin lähteä petraamaan nimenomaan kielitaitoani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu