Enpä muista, milloin Suomen mäkihypyn tila on ollut näin keskinkertaista. MM-kisat ja ei ainuttakaan mitalia, parhaat sijoilla 6-20. Ihan hyvä, mutta jotain puuttuu. Sen viisaammat kertokoot.
Janne Väätäistä en syyttäisi, tuntuu olevan "hyvä jätkä", ehkäpä vähän liiankin (?)
Jannen liian joviaali asenne kannattaisi kitkeä pois ja lisätä auktoriteettia.
Jonkun Ollin hyyssääminen tuntuu jo liian kauaskantoiselta. Mutta mutta, ensi vuonna homma paranee, jahka Väätäisjanne asettuu kunnolla kuosiin.
Suomen mäkihypyn tila
Eino Karkinen
2
234
Vastaukset
- Jotenkin on
Suomalaiset kotkanpoikaset "eturauhasvaivaisia",
"kaaret" jäävät vähän lyhyiksi.
Jotenkin toivon KuningasKotkan paluuta ensitalven lumille.
Nyt aloitettu harjoittelu toisi varmasti KuningasKotkan lyömättömässä kunnossa ensitalven lumille.
KuningasKotka voisi ensitalvena ottaa yksinvaltiaan aseman mäkiviikkojen voitoissa.
Ja sen puuttuvan kultaisen olympiamitalin.
Ja samalla kouluttaisi niksit Suomalaisille kotkanpoikasille, miten "pissitään" pitkiä kaaria.- pissileikit
Ahosta kiinnostaa.
Pissittele vain ihan itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä21011961- 298228
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.596363Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1785299- 585000
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai514533Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1194451- 1193956
- 833462
- 562010