Nykyajan

Meinasin pudota tuoliltani, kun satuin katsomaan noin viikko sitten televisiosta ohjelmaa, jossa aikuiset kilpailivat lapsia vastaan jossain tietokilpailussa. Aikuisena sattui olemaan nuori nainen, jota pyydettiin kertomaan, missä kohtaa näytetyssä lauseessa oli "äng"-äänne. Blondi hautasi päänsä käsiinsä ja joutui häpeäkseen tunnustamaan, ettei edes tiedä mikä "äng"-äänne edes on....
Osoittautui, että oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri!

Opettajat - pitäisikö jo jotain mediakasvatusta (paitsi Harri Ollilta) vnähentää rajusti, ettei näin noloja tilanteita pääsisi jatkossa syntymään.
3724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, tuttua juttua. Tälläkin palstalla joku tuplamaisteri puhuu "karuttomasta kertomasta" ;-).

Äänestä

Eiköhän elämässä ole enemmän hyötyä esim. kriittisestä medialukuytaidosta ja tiedonhankintakyvyistä kuin eri äänteiden nimistä.

Äänestä

Minäpä työskentelen sellaisen opettajan kanssa, joka ei osaa suomeksi päivämäärää merkitä. Lisäksi hän on sitä mieltä, että englannin sana three on puu eikä kolme. Myöskin my car on minun auto eikä minun autoni. Että tällä tasolla mennään :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"maisterit" kirjoitti:

Meinasin pudota tuoliltani, kun satuin katsomaan noin viikko sitten televisiosta ohjelmaa, jossa aikuiset kilpailivat lapsia vastaan jossain tietokilpailussa. Aikuisena sattui olemaan nuori nainen, jota pyydettiin kertomaan, missä kohtaa näytetyssä lauseessa oli "äng"-äänne. Blondi hautasi päänsä käsiinsä ja joutui häpeäkseen tunnustamaan, ettei edes tiedä mikä "äng"-äänne edes on....
Osoittautui, että oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri!

Opettajat - pitäisikö jo jotain mediakasvatusta (paitsi Harri Ollilta) vnähentää rajusti, ettei näin noloja tilanteita pääsisi jatkossa syntymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu