Tällaisia

Meinasin pudota tuoliltani, kun satuin katsomaan noin viikko sitten televisiosta ohjelmaa, jossa aikuiset kilpailivat lapsia vastaan jossain tietokilpailussa. Aikuisena sattui olemaan nuori nainen, jota pyydettiin kertomaan, missä kohtaa näytetyssä lauseessa oli "äng"-äänne. Blondi hautasi päänsä käsiinsä ja joutui häpeäkseen tunnustamaan, ettei edes tiedä mikä "äng"-äänne oikein on....
Osoittautui, että oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri!

Opettajat - pitäisikö jo jotain mediakasvatusta (paitsi Harri Ollilta) vnähentää rajusti, ettei näin noloja tilanteita pääsisi jatkossa syntymään.
81858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

:D...Näitä piisaa nykyään....
Teille nuoriso tiedoksi, että "äng-äänne" (ng)löytyy esimerkiksi sanoista "auringon" ja "Peking".

Äänestä
  • tiedoksi, että äng-äänne esiintyy lisäksi esim. sanoissa kenkä, gnu ja magneetti. äng-äänne voidaan siis merkitä muutenkin kuin -ng-.

    Äänestä

  • vanhemmillekin kirjoitti:

    tiedoksi, että äng-äänne esiintyy lisäksi esim. sanoissa kenkä, gnu ja magneetti. äng-äänne voidaan siis merkitä muutenkin kuin -ng-.

    gnu ole. Eikä sanassa magneettikaan...

    Äänestä

  • sanassa kirjoitti:

    gnu ole. Eikä sanassa magneettikaan...

    Gnu-sanassa ei tosiaankan äng-äännettä ole, mutta kyllä magneetti-sanassa se on ennen n-äännettä (sana äännetään mang-neetti).

    Äänestä

  • änkkääjä kirjoitti:

    Gnu-sanassa ei tosiaankan äng-äännettä ole, mutta kyllä magneetti-sanassa se on ennen n-äännettä (sana äännetään mang-neetti).

    änkkääjä! Kiitos korjauksesta. Siis magneetissa äng, gnussa g. Ja gnuussa mieluummin kaksi u:ta, vaikkei se ängään vaikutakaan. Sana emognuu onkin taas eri asia.
    Kuten tästä keskustelusta on käynyt ilmi, ei äng-äänteen kuvaaminen edes esimerkein ole kovin yksinkertaista. Ei siis ihme, että edellä mainittu maisteri ei sitä pystynyt äkkiseltään selittämään.

    Ei emognuussakaan ole äng-äännettä!

    Hauskaa: Juice Leskisen kappale, jossa henkilöllä oli sellainen puhevika, ettei osannut äng-äännettä (levyllä "Haitaribussi")

    Äänestä

  • Vieläkin korjattavaa kirjoitti:

    Ei emognuussakaan ole äng-äännettä!

    Hauskaa: Juice Leskisen kappale, jossa henkilöllä oli sellainen puhevika, ettei osannut äng-äännettä (levyllä "Haitaribussi")

    olekaan. Mutta ellei puhuja tunnista sananrajaa, hän helposti ääntää siihen äng-äänteen. Sitä tarkoitin.

    Äänestä

tosissasi usko, että kyseessä ensinnäkin todella olisi jokin maisteri ja toiseksi, ettei hän asia tietäisi. Tuohan on käsikirjoitettu sarja johon pestataan näyttelijöitä esittämään 'tyhmää' aikuista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"maisterita"' kirjoitti:

Meinasin pudota tuoliltani, kun satuin katsomaan noin viikko sitten televisiosta ohjelmaa, jossa aikuiset kilpailivat lapsia vastaan jossain tietokilpailussa. Aikuisena sattui olemaan nuori nainen, jota pyydettiin kertomaan, missä kohtaa näytetyssä lauseessa oli "äng"-äänne. Blondi hautasi päänsä käsiinsä ja joutui häpeäkseen tunnustamaan, ettei edes tiedä mikä "äng"-äänne oikein on....
Osoittautui, että oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri!

Opettajat - pitäisikö jo jotain mediakasvatusta (paitsi Harri Ollilta) vnähentää rajusti, ettei näin noloja tilanteita pääsisi jatkossa syntymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu