tunne toisiaan? Korkeintaan päivää sanotaan, ja sitten kova kiire omille teilleen. Usein vain taloyhtiön kokouksissa tavataan toisiaan.
Olemmeko siksi niin yksinäisiä?
Miksi meille kelpaa vaan virtuaali ystävät?
Mikä meitä suomalaisia on alkanut vaivaamaan?
Miksi niin usein vanhukset (mummi ja pappa) unohdetaan omiin oloihinsa?
Yksinäinen vanhus jos kuolee kotiin, miksi kukaan ei kaipaa häntä ennenkuin haju tulee porras käytävään?
Kuinka voisimme muuttaa yhteiskuntaa ihmis läheisemmäksi, inhimillisemmäksi?
Voikso koulut tehdä jotain, mielestäni voi, sillä pienet lapset on todella hyviä oppimaan ja se muisti on valtava, he muistavat vielä vanhana lapsena opetut asiat, ja lapset ottaa kaiken tosissaan.
Myöhemmin opetetut asiat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Lapsissa on toivo paremmasta tulevaisuudesta, tarvitaan vaan älykkäitä opettajia se oivaltamaan.
Olemmeko siksi niin yksinäisiä?
Miksi meille kelpaa vaan virtuaali ystävät?
Mikä meitä suomalaisia on alkanut vaivaamaan?
Miksi niin usein vanhukset (mummi ja pappa) unohdetaan omiin oloihinsa?
Yksinäinen vanhus jos kuolee kotiin, miksi kukaan ei kaipaa häntä ennenkuin haju tulee porras käytävään?
Kuinka voisimme muuttaa yhteiskuntaa ihmis läheisemmäksi, inhimillisemmäksi?
Voikso koulut tehdä jotain, mielestäni voi, sillä pienet lapset on todella hyviä oppimaan ja se muisti on valtava, he muistavat vielä vanhana lapsena opetut asiat, ja lapset ottaa kaiken tosissaan.
Myöhemmin opetetut asiat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Lapsissa on toivo paremmasta tulevaisuudesta, tarvitaan vaan älykkäitä opettajia se oivaltamaan.
Vastaukset 91
Vanhimmat
En ole onnistunut koskaan asumaan kerrostalossa, missä naapurit eivät olisi muutakin, kuin yhtiökokokus.
Ikäni hesassa asunut, eripuolilla kaupunkia. Jokaisessa taloyhtiössä, olen tutustunut ihmisiin, saanut jopa erittäin hyviä ystäviä.
Nykyisessä yhtiössä tunnen oikein hyvin noin kolmasosan asukkaista. Kahvittelemme, kastelemme lomien aikana toistemme kukkia. Lehdet kierrätämme, ja aina pihalla, rapussa, autohallissa rupattelemme keskenämme.
Olisiko itsestä kiinni, koska en todellakaan ole ilman apua, saan sitä, ja annan tarvittaessa. Aina ollut mukavat naapurit.
kyllä monesti on ihan itsestä kiinni,millä tavalla tulee juttuun naapureidensa kanssa.
Olen asunut Helsingissä ja muuallakin Suomea kerrostalossa ja ystäviä olen saanut aina.
SAnonta :"Niin metsä vastaa,kuin sinne huudetaan!" JA sen kyllä huomaa,jos joku ei halua huomiota,on sitten paras ohittaa hyvällä huomenella vaan.
Selvästikin meitä viihtyviä on enemmistö ;)
Äskenkin seinänaapuri toi tuoreita maalaismunia, ja päivän iltalehden. Ihan vain halusi ilahduttaa.
Olen se jolle vastasit ;D
alkoholia vastaan.
Lapsi oppii ja muistaa.
yhtä kamalia kuin yksinlaulu kokeet????
Eka ALKOssa käynti otti koville,
enkä ole riippuvuuksia kehitellyt.
Tarttis ottaa uudelleen käyttöön.
Tässä ikäluokassa on tissuttelijoita ja juoppoja paljon.
Ei ole kirjoitukset auttaneet.
Luuletko nykylasten niistä hyötyvän, alkoholin juojia nähneet, niin vanhempiensa kuin isovanhempiensa kotona. Ja muualla ympäristössä. Lomilla, puistoissa, terasseilla.
Me näimme harvemmin, ja siitä huolimatta märkä sukupolvi tuli.
Kirjoitettu ja kilpailtu on noissa kisoissa ja voittojakin tuli. Kotona ei alkoholia ollut, mutta silti pubeissa käyn ja olusia otan eli näin tämä tyttölapsi muistaa.(juoppo en kuitenkaan ole ;-))
ollenkaan alkkoholia, työ elämä tenyt noin neljäkymmentä vuotta. Kunnon kansalainen , ei velka , verot maksettu, puliso sairastunut, hoidossa,
silti toinen jää yksinäiseksi.Kukaan ei viikkoihin ties vaikka kuukausiin ei ottais yhteyttä, jos yksin jäänyt vanhus ei itse pidä yhteyttä sukulaisiin.
Kuinka sitten käy jos sairaus kohtaus yllättää yksinäisen vanhuksen eikä enään itse voi ottaa yhteyksiä, kuinka pitkään hän joutuu virumaan kotonaan ilman että kukaan tulee apuun? Luultavasti kuolee ilman apua ja vasta sitten kun haju tulee porras käytävään kenties joku kiinnittää huomiota!
Mielestäni täytyy jokin organisaatio olla joka pitää vanhuksista hieman paremmin huolta.
Vanha ihminen masentuu yksipuoliseen yhteydenpitoon, ei vanhukset tyhmiä ole, he alkavat kokea itsensä hyljätyiksi, eivät enään tahdo pitää yhteyksiä yksipuolisesti.
Jotain tulis tehdä vanhusten hyväksi, ei varmasti rahaa tarvita, tarvitaan vain jokin instanssi jolle kuuluu huolehtia myös vanhuksista.
Vanhukset pysyisi paljon kauemin omatoimisina ja pärjäisivät yksin koton.
Jokavuotinen juttu tosiaan ne raittiuskilpakirjoitukset. Vaan ah niin naiiveja oli ohjausvihkon jutut, sen ymmärsi jo silloin noin 10-kesäisenä. Vihkonen luettiin kuitenkin tarkkaan ja sitten kirjoitettiin kilpaa, ja palkintoja tuli muistaakseni aina; jos ei eka niin toka.
Mieleeni on jäänyt, että kerran jäin tokaksi ja ensimmäisen palkinnon sai poika, joka ei muuten ollut mikään sanaseppo. Ihmettelin kovasti, mutta ymmärsin että hänellä oli jokin laajempi ymmärrys asiasta. Minä vaan kirjoittelin halitulijallaa - ilman mitään omakohtaista tuntumaa alkoholiin; ei meillä juotu, mitä nyt päiväläismiehet eivät aina töihin jaksaneet.
Tarinan loppu: tämä "voittajapoika" alkoholisoitui pahasti, ja loppujen lopuksi teki itsemurhan.
Minä taas en ole absolutisti mutta en juoppokaan. Toisen otsikon alla yhdessä muutaman muun palstalaisen kanssa pidetään maistitonta maaliskuuta. Enemmänkin teitä ikätovereita ja miks'ei muitakin saa tulla mukaan. Olisi mukavaa matkan varrella "turista" suuremmallakin joukolla.
ei mun mielestä ne olleet kamalia :)voitin aina MOLEMMISSA .
eli t.s. luit ja ymmärsit.
Kaikki eivät...
vähän yli 10 vuotiaana.
Muutama alpakkalusikka minullakin on niistä, jossain.
kulki aina mukana juoppo, joka puhui ja jankutti
aina.Joku työtön juoppo.
Sietämätön hölmö ei vaiennut,
"istu tuohon syliin koko tussulla vaan",
voi että tehokasta raittiuskasvatusta!
muistaakseni kolmannella ja neljännellä osallistuin. Sain molempina vuosina kirjapalkinnon. Meillä oli täysin raitis koti, koska isäni tuli raivohulluksi melko pienestä alkoholimäärästä. Hän ymmärsi, että aine ei sovi. Työelämässä tutustuin nuoreen naiseen, joka kertoi kuinka hirveää oli, kun isä oli alkoholisti. Koulusta tullessa ryyppykavereita saattoi olla tupa täynnä. Halusi päästä kotoaan niin kauaksi kuin mahdollista heti vartuttuaan. Itse käytän alkoholia hyvin maltillisesti, en tarvitse erityisiä tipattomia kausia, koska niitä on muutenkin.
Voitin ko. kisat peräkkäisinä vuosina.
Muuta muistikuvaa ei ole kuin samat palkinnot.
H. Valtosen Kinkku joka kerta.
Tuskin kirjoituksilla on mitään tekemistä alkoholisoitumiseni välttelyn kanssa!
Takana on vaihtelevia elämänvaiheita joista maksani, lähipiirini ihmeeksi, on selvinnyt vaurioitta.
Hermosoluistahan ei tiedä.
Enemmän ovat saattaneet vaikuttaa talviset hankeen juoksut kun isäni humalapäissään ärsyyntyi muorin rätkytykseen ja sai puukon käteensä.
Ainakin se on vaikuttanut humalakäyttäytymiseeni!
Lapsi on EHKÄ oppinut ja ainakin muistaa!!
Tosiaan taisi olla niitä raittiuskilpakirjoituksia aikoinaan joka vuosi. Tunnen syvää kiitollisuutta Jumalalle siitä että sain käydä kouluni sellaisina aikoina jolloin ei barbarisoitumiseen rapauttavat suuntaukset (esim. tupakointitilavaatimukset oppilaille) yleisen syyntakeettomuuden kehittämisvaatimuksineen olleet vielä päässeet vallalle. Murheellisen syvä on nykyinen alennustila.
tunnemme kaikki toisemme koko talonväki.
Harrastus tilat, matonkudontaa, puuverstasta ym, löytyy meidän alakerrasta ja kaikki olemme tuttuja toisillemme.
Pihalla touhutaan yhdessä, nyt ensimmäisen kerran lumityöt ollut ulkopuolisella, (traktori).
Hyvin pyyhkii on muutakin elämää kuin tietokoneet ja telkkarit.
tiloja muuta kuin roskapöntöt. Uusi kerrostalo yhtiö. Säästö syistäkö nykyään rakennetaan vain asuntoja, saunoineen, pyykin kuivaus huone on yhteinen.Ei muita yhteisiä tiloja, ai niin porraskäytävät ja hissi tietenkin yhteistä.
Ei ainakaan meidän kerros talossa ole yhteydenpitoa asukkaitten kesken, muuta kuin satunaisesti jos käytävässä tai roskia viedessä tavataan.Asukkaat on kyllä muuten mukavia, ei valittamista.
kun kohtaat naapurisi. Oli sitten hissi, roskis, tai piha.
Niinhän sitä tutustuu, ja voi tulla hyviksikin ystäviksi.
Itse kun sairastuin, soitin naapurin ovikelloa, ja veivät minut lääkäriin. (olimme jo tutustuneet aiemmin).
Useampikin ihminen kysyi tarvitsenko apua, kun sitten kotona sairastin. Sain kauppaostokset, ja apteekkiapua, samalla kun itselleen hakivat, toimittivat minullekin.
Meillä on tässä rapussa sopimus, koska vain apua tarvitseva voi soittaa ovikelloa.
Monesti viemme, saamme, leipomuksia toisiltamme.
Pihalla kesäisin kokoontuu pihaparlamentti.
kerrostaloon ja kyllä tässä taloyhtiössä tunnetaan ja puhutaan. Toki minä en nyt ihan kaikkia tunne, mutta ainakin kolsmasosan.
Tässä kun asuntoja on yli 70.
uskalla kirjoitellakkaan. Ei kehtaa tunnustaa olevansa yksin, yksinäinen. Se on jotenkin häpeä meidän yhteiskunnassa, joten ei kehata tunnustautua yksinäiseksi. Ne joilla on jo entuudestaan ihmis suhteita, he uskaltavat ottaa kantaa ja jopa kehua omalla sosiaalisuudellaan, mikä tietenkin on ihana ja hyvä asia.
Minä uskallan tunnustautua yksinäiseksi.
Minulla on kyllä puhelimella yhteyksiä ympäri suomea, mutta välimatkat pitkiä, satoja kilometrejä, joten olen enimmäkseen yksin.Varmaankin jos olis noita yhteisiä tiloja, kuten kunto sali, pyykkitupa,,yht. saunat, yhteiset kangaspuut, ym, olis ratkaisu meidänkin taloyhtiön yksinäisille asukkaille, mutta ku ei oo. Joten lähden usein kaupungille.
Ei nämä minun naapurinikaan sellaisia ole, joita asunnossani kahvittelesin, heh, mutta esim roskien vienti saattaa kestää mulla yli tunninkin, kun jään suustani kiinni naapureiden kera.
Kaupunkiin lähdet, sinnehän tämäkin täti usein.
Mihis kaupunkiin menet?
uimahallit, kauppakeskukset, ravintolat, niissä on paljon muitakin ihmisiä, mutta valitettavasti, siellä juttutuokit jää sille tuttavuuden tasolle.
Sitten taas kotiin yksin, tämmönen on suomalainen näin vanhana.Ainakaan minä en osaa oikeita ystävyys suhteita enään muodostaa.
Se kuului nuoruuteen, silloin se oli niin helppoa ja itsestään selvää.
Mutta mitä nyt, kuinka nyt yksin ja vanhus, kaukana entiset ystävät ja sukulaiset.
En kuitenkaan toivoani oo täysin menettänyt, käännyn sosiaali viranomaisten puoleen kun en enään yksin selviydy, silti vanhuus pelotta, se on jotenkin tuntematon alue, ja niin paljon on lehtijuttuja yksin eläneistä, kuolleista joita kukaan ei oo kaivannut.
Miksi pitäisikään naapurijuntteja oppia tuntemaan? Varsinkin jos he ovat jotain köyhälistöä, vuokralaisia jne? Ja jos isekin olet pelkästään vuokralla, niin älä kuvittelekaan, että muilla olisi mitään mielenliintoa sellaisten tuntemiseen.
Stadissa asutaan niinkuin on asuttu ennenkin ja heinähattujuntit ovat aina olleet ja tulevat olemaankin aina erikseen.
on yksinäisiä ihmisiä. Ei niin köyhiäkään.
Mitäs siihen sanot?
liian herkästi yksinäisyyteen, ei omaisetkaan pidä yhteyttä vanhoihin ihmisiin.
Tietenkin työ kiireet , ja työstä ja perheestä aiheutuva väsymys on usein syy miksi vanhukset unohdetaan.
Vanhuus pelottaa meidän yhteiskunnassa.
Olen helsinkiläinen ja sellainen tunne on ettei juurikaan tunneta naapuria, keskustelut ovat harvinaisia, tuskin tervehditään ja on sellaisiakin naapureita jotka eivät tervehtimiseen vastaa, mutta sitkeästi toivotan Hyvää Huomenta jos joku tukee portaikkoon samaan aikaan!
Muksuna olis koivuniemenherra laulanut, korvatillikka ainakin, jos ei naapureita olis tervehtinyt, pitänyt ovea auki, kun kantamuksineen tulivat.
Myös naapuriapu, kunniassaan. Lainaitiin milloin mitäkin.
Ja niin on edelleen!
Olen budjannut suokis, kaltsis, tölikäs, ullikses, kampis, hakikses ja mummola oli valtsikas ja suokis.
Joka paikassa olen tuntenut talossa asuvia ihmisiä, paljon. Niin on edelleen, kyllä taitaa sitten olla ihmisestä kiinni tuokin. Jos ei kukaan puhu sinulle, aloita itse, vaikka ilmasta, tai talon asioista. Puheenaiheitahan on vaikka kuinka. Tervehtiminen on aina kuulunut stadiin, ja edellenkin kuuluu.
että kerrostalossa on melko vaikeaa valita naapureitaan. Omat ystäväni ja tuttavani kuitenkin käyvät läpi melkoisen tiukan seulan.
Olin poikani luona kylässä tuolla "pääkaupungissa". Nousimme bussiin aamulla ja minä "maalaisena" huomenia kuskille toivottelin. Vastauksena muljahti vain silmävalkuaiset. Poikani valistikin heti että ei täällä tervehdi muut kun hoidosta päässeet. :)))
mitä suurempi kaupunki, sen enemmän on yksinäisiä ihmisiä. Jokin organisaatio pitäis keksiä varsinkin yksinäisten vanhojen ihmisten avuksi.
Kyllä siinä kuski olisi työvuoron jälkeen käheänä, kun kaikille joutuisi huomenta sanomaan.
Itse asun Espoossa ja täällä tervehditään ja kiitetään ja mielestäni se on ihan ok, mutta turha on Helsingin bussikuskeja moittia töykeydestä. Useinmiten he ovat muualta Suomesta tulleita tai sitten näitä maahanmuuttajia.
äänihuulet kestää vastauksen niille harvoille matkustajille, jotka toivottavat hyvät huomenet.
Mikä vika on muualta tulleissa?
oli kyse ja niiden kuskeista.
Muualta tulleissa ei ole mitään vikaan, paitsi se, etteivät näytä tervihtävän.
Helsingissä on yli 500000 asukasta, joista vain 100000 on kuulemma kantaväestöä eli miksi ihmiset muuttuvat töykeiksi, jos synnyinseuduillaan ei sitä ole ollut.
Minä itse olen maalainen ja en asu Helsingissä.
Onhan montakin organisaatiota mistä saa apua yksinäisyyteen. Esim. SPR:n ystäväpalvelu, samaa toimintaa harjoittaa seurakunnat ja täälläpäin Suomea on myös Vanhustyön tuki niminen järjestö.
Vaikeinta on, että siihen yksinäisyyteen voi niin jumiutua, ettei enää uskaltaudu asunnostaan ulos, ja tunnetusti sieltä ei juuri kukaan tule hakemaan.
Siinä tilanteessa tuskin jaksaa hakea apua ja jos joku läheinen tai kotiapu yrittää järjestää sitä syntyy usein riita.
Vai espoolaisenko se oli? Mutta mitäs siitä, onhan me jo totuttu.
Mutta kuskien äänihuuliasiaan; jos edes hymyilisivät ja nyökkäisivät kyytiin kiipeävän hyvän huomenen tai hyvän päivän toivotukseen. Edes silloin kun eivät ole vielä sivupeilistä tutkimassa mihin rakoon saa bussin seuraavaksi työnnettyä. Ei siinä äänihuulet ravistu, hymy vain vahvistaa poski- ja muitakin kasvolihaksia.
Ei tarvise mennä pääkaupunkiseudun hienostonaisten suosimaan kasvojumppaan...
Olosuhteiden pakosta asun Espoossa nykyisin, mutta en tule koskaan itseäni Espoolaiseksi sanomaan. Olen ihan putipuhdas hämäläinen.
Mitä sitten tulee itserakkauteen, niin paljon Suomea kiertäneenä voin todeta, että sitä löytyy joka kolkasta.
Huoh, en olisi kuvitellut 60 palstalla, lukevani tuollaista.
Mikähän siinä on, muualla asuvat saavat mollata ja arvostella hesaa mielin määrin, aivan kun me stadilaiset emme saisi rakastaa omaa synnyinkaupunkiamme.
Hienostorouvat, heh, tässä kaupungissa lienevät vähemmistönä, ja en usko että juurikaan bussia, ratikkaa, metroa käyttävät. Tänne sopii, erilaiset ihmiset, niin muualta tulleet suomalaiset, joita lienee enemmistö, kuin maahanmuuttajatkin.
Miten itserakkaus muka oli tuossa esillä?
Etkö sinä rakasta synnyin,-asuinseutuasi?
Tuollaisia hätäsiä vastauksia tahtoo näillä palstoilla olla. Ei lueta, vaan vastataan.
Minäkin maalaisena sain itserakkaan Helsinkiläisen leimaan tuosta noin vaan, heh.
Onneksi on tuota huumoria suotu, joten nauruksihan se täällä päässä meni.
Hauskaa päivänjatkoa Sinulle.
Hyvää päivänjatkoa.
Usein tuntuu saavan olla kaiken aikaa puolustusasemissa ;D
En juurikaan enää käy Hki saitilla, saa vaan turhaan päänsäryn.
Tuntuu kaikilla olevan niin varmoja mielipiteitä tästä stadista, vaikkei oltais käyty kun kouluretkettä vuonna yks ja kaks ;D.
Ei hesalaisetkaan käy panettelemassa muiden kuntien, kaupunkien sivuilla.
Kuvittelin tämän ikäisten jo antavan arvon toisilleen, asuinpaikasta riippumatta. Olemmehan kaikki suomalaisia, tämän maan asukkaita, kansalaisia.
Itselläni on ystäviä, tuttavia, useissa suomen kunnissa, ja pidämme paljon yhteyttä.
Osa oli nuorena opiskelemassa, ja palasi kotiseudulleen. Osa entisiä työkavereita, jotka nyt eläkeiässä vaihtoivat maisemaa.
Monet yöpyvät luonani, matkoille mennessään, tullessaan.
Ei mitään ongelmia ole ollut siksi, että joku pohjoisesta, idästä, lännestä.
Täällähän lippua näytetään lukijalaitteelle, ei kuljettajalle, pieni osa ostaa kuskilta lipun. Jonohan siitä syntyisi, jos jokainen vielä vaatisi kuskin huomion, ja taas valitettaisiin kun aikataulut ei pidä.
Päivisin, kun on hiljaisempaa, monet moikkaavat, ja kuskikin vastaa, ei siinä mitään, teen silloin niin itsekin.
Varsinkin, jos olen ainoa kyytiin nouseva.
myös,eli asuin isossa kaupungissa,jossa oli niin yksinäinen olo kun olla voi.Oli kyllä elämää ympärilla ja ihmisiä ruuhkaksi asti,myös naapureita paljon.
Muutin pois ja nyt on vähempi naapureita,eikä paljoa ihmisiäkää,mutta luontoa sitäkin enempi.
Eikö yhtään muistu mieleen tämä repliikki tämän "oksaston" alussa?
"turha on Helsingin bussikuskeja moittia töykeydestä. Useinmiten he ovat muualta Suomesta tulleita tai sitten näitä maahanmuuttajia."
Siellä se on edelleen, jos joku muistin virkistystä kaipaa.
Siis KETÄ tässä mollattiin?
- Muualta tulleita ja maahanmuuttajia.
Ja KUKA mollasi?
- muualta Espooseen muuttanut
Ja koko loppuketju itketään sitä kuinka hesalaisia (joihin voidaan myös Espoon, Vantaan ja Kauniaisten asukit lukea) muka mollataan.
Onpa vaikeaa nähdä lähelle?
Ole tarkkana ennen vastauksiasi eli tämä osio alkoi tästä viestistä ja siellä se yhä on, mutta tässä muistutus sulle:
Olin poikani luona kylässä tuolla "pääkaupungissa". Nousimme bussiin aamulla ja minä "maalaisena" huomenia kuskille toivottelin. Vastauksena muljahti vain silmävalkuaiset. Poikani valistikin heti että ei täällä tervehdi muut kun hoidosta päässeet. :)))
Asuessani Helsingissä oli mukavaa, kun kukaan ei alkanut udella kuulumisia. Kun jäin eläkkeelle, muutin Savoon pikkukaupunkiin. Jokaiselle naapurille pitäisi kertoa kaikki asiat, utelevat kaikki asiat. Sitten suuttuvat kun en kerro. Helsingissä sai olla ihan omissa oloissaan, korkeintaan juttelin koiraihmisten kanssa ulkona. Minullakin kun oli koira. Mutta kukaan ei ängennyt kylään. Täällä pikkukaupungissa ovat kovasti tulossa kylään, vaan en ole huomaavinanikaan vihjailuja siihen suuntaan. En minä halua tehdä tuttavuutta kenen tahansa kanssa. Jo Helsingissä huomasin, että jos kyselee vaikkapa lapsista, kyselijää pidetään ihan kahjona. Olenkin saanut kyselijöistä tarpeekseni ja olen muuttamassa isompaan kaupunkiin täällä Savossa. Ehkä saan olla rauhassa. En minä kaipaa mitään "yhteiseloa" naapureiden kanssa. Siihen opin asuessani 20 vuotta Helsingissä. Savosta kuitenkin olen kotoisin.
vehätys on siinä, että voi olla anonyymi, omassa rauhassaan. Tervehtiä voi, mutta minua ei häiritse, jos ei ole muuta kanssakäymistä. Yksinäiset ovat usein tyylinsä valinneet. Ei minulle olisi katastrofi, jos viruisin kuolleena jonkin aikaa. Luultavasti en tietäisi asiasta mitään. Tuolla hetkellä ei auta, vaikka olisi keitä ympärillä, yksin on lähdettävä. Yksinolossa on omat hyvätkin puolensa.
Halutaan olla niin hienotunteisia, että se menee jo yli "ihmisyyden"; vaikka oisi halujakin jutella, ei tahdota häiritä ehkä sitä ittekseen haluavaa naapuria..
Yhteisöllisyys on kai jo vahanaikaista.., mutta kuitenkin ihmiset kärsivät yksinäisyydestä..on tämä elämä menny mallilleen..mitähän meistä on tulossa..luola eläimiäkö..sokeita ja kuuroja netin naputtajia..
Totta turiset, netti vie monen ihmisen ja se ei oikein ole hyvä asia :-).
Mitä sitten tulee tähän puhumiseen/puhumattomuuteen naapureille? Pitäisi olla pieniä lapsia tai koira. Nämähän yhdistää.
Esim. lasten hiekkalaatikko on hyvä ihmisten kohtauspaikka :)
Harrastukset tietenkin yhdistäsivät, mutta kerrostaloissa pitäisi olla harrastustiloja ja -vetäjiä..
koko rapussa, silti tunnemme toisemme.
15 asuntoa rapussa.
Viereisestäkin rapusta moikkailemme, ja pihalla, autohallissa rupattelemme.
Rapussa vain kolmessa asunnossa nuoria, hekin kyllä juttelevat kanssamme.
Lainaavat välillä joitain tarvikkeita, ok.
Tiedämme saavamme apua, ja vaikkapa munia lainaksi, jos tekee su jotain mieli tehdä, ja puuttuu sitten jotain.
Tuolla Helsingin kantakaupungissa ei vain noita hiekkalaatikoita taida olla pienillä asfalttipihoilla :-).
Itse asustan täällä ruuhkaisessa Suomessa, mutta kaiketi sitä "maalaisuutta" sitten vielä jäljellä, koska saatan jopa bussipysäkillä alkaa puhumaan ventovieraalle.
(asustanut näillä seuduilla jo yli 40v)
Ikäisistäni olen huomannut, että juttukavereita tulee mistä vain. Me mummot olemme aika sosiaalista väkeä. Rupattelua syntyy bussissa, marketissa ja koirakävelyllä. Lapsenlapseni 6 v tokaisi viikonloppuna, että onpa sinulla mummi paljon kavereita. Huomio syntyi kauppareissulla koiran kanssa, tuli vaihdettua kuulumisia yhden jos toisen kanssa.
Nuorempana, tunnustan, katsoin pitkin nenänvartta ja pysyttelin omissa oloissa jos joku vieras puhutteli.
asutteko pienkerrostalossa, ja pienessä kaupungissa..?
vastakaikuakin jutteluusi, etteivät jää katsomaan kuin omituista otusta ? :))
Murteella voisi olla sävähdyttävä vaikutus noissa aloittamissani juttuhetkissä, - joutuisikohan sitä johonkin hoitoon..:))
eikä ole vielä piipaa-autoa kukaan kutsunut paikalle. :-)
Ei tuo puheeni niin kirjakieltä ole, mutta ei kovin murrettakaan, jotain sekakieltä varmaankin.
Kyllähän se niin on, et moni asia on ihan itsestä kiinni, eikös vaan?
ps. perhana, kun nuo seinät oppisi vastaamaan, joskus näet niillekin kerron, kuin laiska ja pöllö olen. :-)
Viimeisen rapun ihmisiä en tunne kuin ulkonäöltä, moikkaamme tosin, mutta ei muuta.
Siinäkin rapussa ihmiset kyllä keskenään käsittääkseni enemmänkin ovat toisiinsa tutustuneet.
Siinä jopa lapsiperheitä, vaan pihalla ei heitä näy. Varmaan hoidossa ja sitten harrastuksissaan.
se nyt on turhaa, mutta onneksi niitä ei kukaan kuule, - onneksi ja onneksi..
Kysymykseesi täytyy vastata myöntävästi, itestä se on kiinni, - jos jään tuppisuuksi ja sinne seinien sisään, saa varmana siellä ollakin....ellei ole ystäviäkään :(
Olen jutellut aina, ja minulle on juteltu.
Samoin kauppareissuilla, pankin ja kelan tuntien jonoissa, saanut kahvilaan kutsujakin herramiehiltä. ;). Viimeksi perjantaina.
Kaupassakin hedelmä-vihannes altailla, usein tulee juttua, ja se saattaa jatkua sitten kupposella.
Kävelyreitilläni olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin.
Nuorena ex mieheni sanoikin, jos matka kestää yli puol tuntia, sä tiedät jo vieruskaverin elämäkerran. No, liioittelua tietty, ei siinä ajassa elämänkertaa ehditä jakaa, mutta monta mukavaa juttua silti.
Minua on lähestytty aina, ja myös itse otan ihmisiin kontaktia.
Silloinkin kun elämä murjoo, ja haluaisi vain mököttää ratikassa, joku kun puhuu, vastaan ystävällisesti, ja siinähän taas murheet jäi matkalle.
naapureita,jotka vaan levittelee ikäviä juttuja muista.Kierrän kaukaa sellaiset.En myöskään tyrkytä seuraani,sillä sen kyllä huomaa haluaako jutella vai ei.
Oma rauhakin pitää olla kerrostalossa,ettei tule liian stressaavaksi elämä.
Katsoivat kuin kylässä kävijää ennen kuin esittäydyin itse kertoen muuttaneeni taloon.
Tunnen kaikki 45:n asunnon asukit.
Tervehdin kaikkia muita paitsi niitä muutamaa letkukorvajätkää jotka eivät, rasittavan laahustamisensa ohella jaksa vastata.
Silmiin katsomisesta puhumattakaan.
Tavatessamme juttelen kaikkien oman rapun, ja useiden muidenkin mummeleiden kanssa.
Erilaisia ihmisiä, erilaista kanssakäymistä.
Eikös ole aivan tavallista?
Tuo juuri. Ei asukkaat voi tietää uudesta, jos ei itse kerro asuvansa nyt talossa.
Samoin kättäpäivää ekan kerran tavatessa, itse toimin.
Kerron nimeni, ja että olen uusi asukas.
Nykyisin asun talossa jossa muutimme aikoinaan kaikki lähes samaan aikaan. Uusi talo.
Silloinkin käsipäivää heitettiin, kun tulin hieman jälkijunassa.
Nyt jo muutamat asukkaat vaihtuneet. Heti kun tapaan, kysyn asutko siinä ja siinä? Kun saan vastauksen, ojennan käteni, kerron kuka olen ja missä asun ja toivotan tervetulleeksi.
Kaikki uudetkin ovat tutuksi tulleet. Emme me toistemme ovikelloja soittele, jos ei tärkeää asiaa, yleensä silloinkin lyhyt pirautus, oletko kotona, voinko piipahtaa.
Mutta jo tieto, avunsaannista, auttaa kummasti, yksineläjää.
Samoin meillä on tapana ilmoittaa, kun olemme pidempään poissa, seinänaapurille ainakin, ettei turhaan huoletuta, jos ei näy vähään aikaan.
Ja vaikka on turvalukot, nauramme aina, ettei olla muuttamassa, eli jos sellaista tavaran siirtoa näkyy, niin virkavallalle soitto.
Kun kerroit tavoistasi, sait hymyn huulilleni, kun muistin vuoden 1983 ja muuttomme uuteen kotiimme täällä Espoossa. Talossa on yhdeksän kerrosta ja lähes sata asuntoa.
Mieheni innoissaan muutosta uuteen kotiimme heti hissiin astuessaan ensimmäiselle kanssamatkustajalle käsipäivää ja oikein esittäytyi. Kertoi vielä riemurinnoin, että muutamme juuri tuonne kahdeksanteen kerrokseen.
Kaveri ojensi kyllä kätensä ja sanoi päivää, mutta samalla hymyillen totesi käyneensä vain vierailulla talossa kaverinsa luona.
En ymmärrä,miksi vain opettajille sysätään vastuu lapsista. Vastuu on yhteinen. Me kaikki olemme paitsi omien lastemme ja lastenlastemme niin myös muiden lasten silmissä niitä, joita seurataan ja joilta opit imetään hyvässä ja pahassa. Niin myös netissä. Mitä ja miten me kirjoitamme ja miltä meidän käytöksemme näyttää täälläkin, se kertoo, miten pitää käyttäytyä.
Kun puhutaan joidenkin nuorten vihasta vanhenevia kohtaan, katsotaanpa itseämme. Onko meissä arvostamista - olemmeko esimerkiksi kelpaavia? En sanoisi suoralta kädeltä, että olemme.
Kun tivaat, miksi naapureita ei tunneta ja miksi sitä ja tätä: turvattomuus on eräs syy kaupungeissa ja kerrostaloissa siihen, että naapureita ei yksinkertaisesti uskalleta päästää lähemmäksi. Kerrostaloasukkeja on kaupungeisa moneksi, yhtä moneksi kuin suomalaisia siellä ja täällä. Kaikki eivät ole enkeleitä eivätkä hyviä ihmisiä.
Kerrostalossamme ovat muutamat naapurit sanoneet(kun tästä on pihalla keskusteltu) suoraan, että he eivät halua tuntea naapureita liian hyvin, jotta ei jouduta liian likeisiin tilanteisiin. Kaikki eivät siis haluakaan olla tuttavia keskenään. Kaipa se pitää sallia. Vanhenevista naapureista huolehtiminen - täytyisi olla poikkeuksellinen henkilö, joka vieraasta ihmisestä tänäpäivänä viitsii omien puuhiensa ohella huolehtia ja kysellä. Sen voi kokea myös vahtimisena ja urkkimisena - ja se voi olla sitä oikeasti eli vähemmän hyväntahtoista...
Yksinäisyys on monimutkainen juttu. Erakoituminen voi olla omakin valinta. Ei kai me voida pakottaa ketään muiden ihmisten pariin, jos henkilö ei kerta kaikkiaan halua. Näitä on olemassa vanhainkodeissakin eli palvelutaloissa. Jotkut haluavat olla vain omassa huoneessaan.
Vapaaehtoistoimintaan kutsutaan nyt meitä eli kuusikymppisiä. Mukaan mahtuu.
Miksei mummun tai ukin luona käydä - syyt voivat olla huonoissa väleissä jo alunperin. Myös puhtaassa itsekkyydessä ja muka työkiireissä. Ei tähänkään ketään voi pakottaa. Surullista se on, mutta jollei aikuinen "lapsi" tunne itse vastuutaan tai jollei myönteisiä tunteita ole vanhusta kohtaan - eikö silloin ole parempi pysyäkin poissa kuin tulla paikalle suupielet alaspäin ja kiukutellen.
Kaikki mummut ja ukit eivät ole mukavia ja seesteisiä vanhuksia lainkaan, heissä on äkäpusseja ja hyvinkin pahansisuisia, jopa väkivaltaisia. Tapaamisen kynnys on myös omaisen kannalta korkea, jos on poistuttava aina itkien tai muuten mielensä pahoittaneena. Dementoitunutta tai muuten pahasti sairasta lähiomaista ei ehkä haluta nähdä, koska rappeutuminen, vanheneminen ja sairastaminen eivät ole kaunista katsottavaa. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Tämä on kova maa ja sen kansalaiset ovat tunneköyhiä. Siihen olen päätynyt. Jos yli puolet tuntee yksinäisyyttä ja kolmasosalla on mielenterveyshäiriöitä, onhan tämä outoa ja sairasta monella tapaa. Odotamme, että muut tekevät velvollisuutensa ja että meille tarjotaan seuraa yms. mutta emme näytä tajuavan, että aloitteet lähtevät itsestämme - tai emme halua tajuta. Mikään muu ei estä puhumasta eikä varsinkaan nauramasta paitsi omat aivoituksemme.
Iloa ei voi pakottaa ketään tuntemaan. Surullisinta tässä on se, että meillä olisi niin paljon syytä olla varsin tyytyväisiä ja välittää toisistamme, mutta onko kansanluonteessamme pysyvä negatiivinen piirre eli haluamme rypeä kielteisissä tuntemuksissa ja olla yksinäisiä, jotta voimme valittaa?
suomalaisia. Kaiken tuon olen itsekkin pohdikellut noin. Omakohtaisesti olen tullut niin usein tyrmätyksi läheisteni osalta että olen ajatellut luovutta kokonaan yhteyden pidon. Jos he eivät muista tai tahdo muistaa sairaat vanhemmatkin on olemassa vielä, niin antaa olla. Olen jopa ajatellut tehdä testamentin seurakunnalle, kun aika jättä , niin se hoitais hautaamisen ja kun kaikki on ohi, sitten vaan ilmoittaisivat jäjkeen jääville läheisille haudan paikan.Että näinkin voi vanhus alkaa pohtia viimeisiä päiviään.Silloin kun olin lapsi, silloin koulussa meille pienille , opetettiin käytöstapoja suhteessa vanhuksiin, ei minua kotona opetettu.Itse pidin omista vanhemmistani huolta vaikka olin työelämässä, kavin jokapäivä katsomassa , ja hankin heille kaikenlaista koti apua, siihen aikaan sai pientä maksua vastaan, sairaan hoitaja kävi kerran viikossa , heitä katsomassa , siivooja kävi tarvittaessa.Ihmettelen onko meidän yhteiskunta mennyt taka pakkia kehityksessä, niin paljon että vanhat sairaat kuolee kotiinsa ilman hoititoa ja huolen pitoa.Kunnes haju porras käytävässä paljastaa karmean totuuden .
äärimmäisen harvinaista.
Tavallisesti kuivuvat ja muumioituvat. Ei haise käytävässä.
Erakoituvat omasta tahdostaan. Eivät halua apua miltään taholta.
petosta, olen jokseenkin varma, että jokainen oikein lähestyttäessä ottaa apua vastaan. Jos toisin väittää , niin onkin tarkoitus "muka" loukkaantua ja syyllistää apua tarvitseva erakoituvaksi. Ei mene selistys täydestä. Jos joku on samaa miesltä kanssasi, silloin onkin tarkoitus nimenomaan vetäytyä vastuusta ja syyllitää yksinäinen avuntarpeessa oleva sairas ihminen.
Tuo juuri kertoo kuinka kylmä, piittaamaton on meidän yhteiskunta. Syyllinen on se heikko , avuntarpeessa oleva ihmis raukka, joka on luultavasti tehnyt hyvänkin ammatin omaavana pitkän työ elämän. Nyt kun on sairas " erakoitunut " vanhus syyyyyyyllinen omaan elämän tilaansa ken ties ollut kymmeniä vuosia merillä tai maailmalla töissä verot maksanu kotimaahan, kaikki ihmis suhteet katkennet, alkoholisoitunut, HÄNET ON NIIN HELPPO syyyyyylistää kaikkeen.Helppo jättää täysin omaan oloihin, "on syyllinen koska ei itse enään jaksa hakea apua ja jos joku tarjoaa, on jo niin sairas ettei ymmärrä ottaa sitä vastaan!!! IHmettelen kuinka me kehtaamme jättää ihmiset avun ulkopuolelle niin helposti, kuinka niin helposti syyyyyyylistetään avun tarvitseva.
Olen kiukkunen yhteiskunnalle PIITTAAMATTOMUUDESTA, suorastaan tunuu, että yhteiskunta on juuri tarkoittanutkin, että sairas vanhus kieltäytyy avusta, että yhteiskunta näin pääsee kuin "koira veräjästä" ei tarvi ottaa vastuuta sairaista yksinäisistä vanhuksista !
Hävettää olla suomalainen!!
On syytäkin kun syyllistät. Kenenkään kotiin ei mennä väkisin. Puoliväkisin yritetään aika sinnikkäästi. Siihen loppuu keinot, käytetään vielä konstit ja enempää ei voi.
Sillä omasta tahdostaan yksinäisellä on oikeutensa.
Täysjärkisen pakkohoito ei onnistu.
Olemme vakavaa kansaa. Nyt nuoremmat vielä itsekeskeisiä. On meissäkin niitä.
Ilo on tosiaan ominaisuus, jota ei voi kaataa, ellei sitä luonnostaan ole.
Tuo masentuneisuus on myös yleistä. Kuuluuhan se normaaliin elämään nuo tunnekirjot. Vanhempi voi tavallaan surra lähestyvää pois lähtöään.
Ei se niin helppoa ole, kun tietää aikansa olevan vähissä. Ainakin, ellei ole mitään erityistä ideologiaa, mikä kantaisi. Sitä tässä seuraan läheiseni kanssa. Tahtoo omakin vireys mennä romukoppaan. Ei vaan jaksa yhteyksiä paljon ylläpitää.
Voimien mukaan vaan mennään jokainen.
Vanhemmuus on nykyisin hukassa. Lapset melkein määräävät mitä ja milloin tehdään. Ja heitä viedään paikasta toiseen. Laatu jää sittenkin saavuttamatta. Levoton meno ei ole hyväksi.
Vaikka ei liika rauhoittuminenkaan;)
On edes virtuaalituttuja...
talossa ystävystytä naapurien kanssa on se, että koetaan naapurit vastenmielisiksi.
Jos vaikka on ollut pakko muuttaa omakotitalosta kerrostaloon, ja koetaan naapurit häiriöksi, ei liene ihme, jos ei heitä ystäviksi tunneta.
Silti, jos tutustuttaisiin, olisi häiriötkin helpompi hyväksyä.
Jo kerrostalojen äänieristyksessä on suuria eroavuuksia.
Hakeuduimme itse ennen elementtiaikaa rakennettuun kerrostaloon.
Ylimmässä kerroksessa meillä on kaksi seinänaapuria.
Kun puhe ja yksityiskohtainen listani häiriöistä ei tehonnut, kutsuin poliisit.
Nyt asettui toinenkin naapurini.
Parin kuukauden jurotuksen jälkeen ovat välimme olleet hyvät.
Muuten asukkaat edustavat melko hyvin ikärakenteiden keskiarvoa paitsi pienten lasten puuttumisen suhteen.
Ensimmäisillä kerroilla, palatessani salilta kaupan kautta, sattui niitä mummeleita samaan suuntaan kauppamatkallen.
Ensin pari mummelia epäluuloisina kieltäytyi tarjoamastani kantoavusta mutta sen jälkeen apu on kelvannut.
Tulkitsin epäluulon johtuvan tilanteen outoudesta.
Tuskin pelkäsivät sukupuolista ahdistelua tai kassivarkautta.
Pelkästään outo, uusi tilanne.
Syy siihen, että en halua tutustua seinäntakaisiin vaihtuviin asukkaisiin on, että kyseinen asunto on ns. tukiasunto.
Asukas vaihtuu aina, kun edellinen kuolee - joko väkivaltaisesti tai ns. oman käden kautta.
Eräs säätiö nimittäin ostelee tukiasunnoiksi yksiöitä ns. tavallisista kerrostaloista. Yksiöihin sijoitetaan mm. vankilasta vapautuneita, mielenterveysongelmista kärsiviä ja maahanmuuttajia.
Ajatus on toki kristillinen ja hyvä, mutta useimmat näistä tuettavista ovat pahasti päihdeongelmaisia. Siitä seuraa jatkuvaa häiriköintiä, koska asukkaan kaveripiiri lähes poikkeuksetta muodostuu päihdeongelmaisista. (Paitsi maahanmuuttajat eivät ole koskaan olleet häiriöksi.)Siinä elämänmelskeessä sitten kaverit soittelevat naapurin ovikelloa, jos tukiasutettu ei avaa oveaan.
Monet "tuetut" yrittävät kai aloittaa kunnon elämän, mutta häiritsevät "ystävät" eivät jätä rauhaan.
Yksi nuori asukas ei häiriköinyt. Arvelen hänen muuttaneen tukiasunnon lastenkodista. No, kokeili kaveri tosin aluksi päihteitä, mutta oli kohtelias poika käytökseltään. Sitten reipastui ja hankki työpaikan ja tyttöystävän ja minun harmikseni muutti pois tyttönsä kanssa.
Kolme vanhempaa asukasta on sen jälkeen kuollut asuntoonsa. Hajun vuoksi on sitten täytynyt sen verran sekaantua asiaan, että huoltomies paikalle.
Ja huoltomies on ollut pakotettu näkemään ikäviä asioita. Yksikin näistä kalpeana kertoi minulle, että mustaksi muumioitunut ruumis oli sohvalla.
Miksihän niitä asuntoja kutsutaan tukiasunnoiksi, kun kuitenkin heidän tukeminensa on vain näennäistä?
Olen kerran asunut sellaisessa yhtiössä, missä myös häiriköivä asukas.
Varoitukset eivät auttaneet, joten yhtiö otti haltuunsa määräajaksi ko asunnon.
Ei kannata kärsiä, kun keinoja on.
Varoituksia on kokeiltu monesti, mutta isännöitsijä sanoi minulle suoraan, että hän ei noiden asuntojen ovikelloja soittele, kun voi tulla puukkoa ensimmäiseksi, jos ovi avataan...
Me naapurit olemme soitelleet tarpeen mukaan avuksi poliisia tai palokuntaa, joille nämä "nakit ja muusi" -keikat ovat arkipäivää.
Tällaisia Y-säätiön omistamia yksiöitä, joihin kaupungin sosiaalitoimi asukkaat valitsee ja sijoittaa, on meidän sadan huoneiston talossa kymmenkunta kpl.
"Salakavalat" asuntojen ostot tukiasunnoiksi onnistuvat mainiosti, koska as.osakeyhtiön säännöissä ei ole lunastuslauseketta.
Olen ollut monesti yhteydessä vaikeasti asutettavien tukitoimista vastaaviin kaupungin toimihenkilöihin ja ylimpään johtoon asti, kun olen saanut tarpeekseni päihtyneiden riehumisesta.
Asunnottomat päihdekaverit tunkevat nimittäin tukiasuntoihin sisään monesti puoliväkisin eivätkä kaikki asukkaat kykene estämään ns. kavereiden invaasiota.
Saamme jatkuvasti pelätä tulipaloa. Ja murtoa estääkseni lukitsen tietenkin joka yöksi turvalukon sisäpuolelta.
Muutama vuosi sitten nämä huumeveikot murtautuivat kellarikomerooni, jossa en tietenkään enää voi säilyttää mitään muuta kuin vanhoja kirjoja tms. mikä heitä ei kiinnosta.
Murtokeikaltaan saivat ja veivät huumeluukkuihinsa kaksi patjaani, vieraspeitot ja tyynyt, monta mattoa ym. ym... Vakuutus korvasi rahallisesti, mutta mistäs saisin takaisin äitini kansallispuvun vuodelta 1940? Sen varmaan ovat heittäneet jo roskikseen.
Kaupungin tukihenkilöt ovat yrittäneet joka kerta sijoittaa seinäni taakse potentiaalisen ei-häirikön. Vain kaksi-kolme kertaa ovat yrityksessään onnistuneet.
Yksi näistä asukkaista ei häiriköinyt, koska otti hengen itseltään heti pari päivää muuttonsa jälkeen.
Eräs vanha patu ei varsinaisesti häiriköinyt, mutta raahasimme tämän joka päivä humaltuneena ulkoilevan herran naapurini kanssa monesti asuntoon sisälle. Häneltä ei avaimen käyttö humalan vuoksi onnistunut.
Hänelle kävi lopuksi sitten tosi ikävästi. Rupesi seurustelemaan vankilassa miehensä taposta istuneen naisen kanssa. No - nainen veti sitten eräänä päivänä tämänkin miesressukan kurkun auki, joten se elämä loppui siihen.
Nykyistä edellinen asukas (jostakin Kaukaasian suunnalta lähtöisin) oli erittäin hiljainen. Voi miten olinkaan häneen naapurina tyytyväinen, mutta hän taisi hipsiä hiljaksiin pakoon vielä lännemmäksi eli naapurimaahan, jossa hänen sisarensa asuu. Sitä ihanaa rauhaa kesti pari vuotta.
Nyt on ovessa taas uusi nimi. Vielä vallitsee hämmästyttävä hiljaisuus. Toivottavasti ei ole vain tyyntä myrskyn edellä. Tämä asukas on asunut kolmisen viikkoa. En ole häntä nähnyt, mitään meteliä ei kuulu, mikä tietysti on mukavaa. Kunhan nyt ei taas löytyisi ruumista vähän ajan kuluttua...
kun ollaan yksin kämpillään. Tänään osui huono päivä. Yleinen harmitus.
Huomenna kierrokselle ihmisten ilmoille, ettei sammaloidu. No täällä maalla kyllä tervehditään, mutta harvoin noita naapureita täällä pellon keskellä näkyy... Paremminkin kylillä tulevat vastaan. Se siitä. Huomenna on parempi päivä.
Tää meikäläisen elämä, kun nyt olisi kiva olla keltä pyytäsi apua... Eilen pyyhki viel mukavasti, huushollia siivotes, mut aamul herätes ja liikkeelle lähties, huomasin et selkä sanonut taas yhteistyön irti;) Ja tänään olin juuri sit aikonut lähteä kaupoille, jääkaapis ei nää oo ku valo... Se on aivan varmaa et minkäänlainen avustus järjästö ei miulle apua järjästä... Enköhä mie jotain keksi;) Ei ole uutta tämä, ennekin polvilleen vient;)
Muistan et asut omakotitalossa, mutta etkö voi soittaa lähimmälle naapurillesi, ja pyytää häntä toimittamaan kauppa-asiasi samalla kun omansa tekee?
Puuroaineita nyt yleensä aina löytynee, ja onko pakastinkin aivan tyhjä?
Yksineläjällä varsinkin, pitäisi aina olla varmuusvarasto kaapissa, koskaanhan ei tiedä mitä sattuu. Maitoa ilman pärjää hyvin, ja maitojauhe kaapissa auttaa, jos sitä ruoanlaitossa tarvitsee.
Toivotan paranemista, ja reippaasti vain naapuriavun pyyntiin.
Kiitos kannaotosta. Ei ole puh numeroita antaneet;) Ja kuka nyt sit sattuisi lähtee kaupoille menee. Eivät käy hyökää jokapäivä, sen verran jutellu... Ei nyt ihan tyhjät ole varastot, mut ei paljo muutakaan;) Tos anoos lähikaupas ei palvella meit lähiasukkaita! Esim: Toissa päivänä menin wc-paperia hakee ja olisin ottanut leipää ja maitookin et olisin pastanut vaik sämpylöitä, kuinka ollakaan siel oli ei oota!? ps. maalta on hyvä huudella ku merel on hätä;))
kauppa kilometrin päässä. Pitäisi käydä mahdollisimman harvoin, koska mukaan tuppaa tarttumaan ylimääräistä joka kerralla. Pakastin on oiva apu, samoin riittävä määrä puuroaineksia. Olen nyt hautautunut kotiini ja yritän syventyä kirjoitustehtävääni. Eilen en käynyt kuin postilaatikolla ja tehtävä edistyi. Tänään olen päättänyt kävellä postittamaan kirjeen, jonka juuri kirjoitin. Toivottavasti selkäsi pian paranee. Olen ollut vähän sairas, mutta joskus selkä on ollut niin kipeä, että nelinkontin on ollut liikuttava.Sympatiaa.
eikös sieltä voi pyytää apua kaikelaisiin tarpeisiin. tietääkseni sieltä yhdisttään puheluita esm. poliisi. ambulanssi, luulis että myös sosiaali apua.
Hätäkeskukseen soitetaan vain kun on kyseessä todellinen hätä, ei mikään sosiaalitston alanumero.
Jos tulipalo, sairauskohtaus, loukkaantuminen, ryöstö, raiskaus, pahoinpitely, tai sitä vakavampi henkilöön kohdistuva uhka.
Olisiko sinusta mukava jonottaa hätäkeskusnumeroon tarvitessasi todellista apua, siksi että joku henkilö kyselee kunnan kodinhoitopalveluista.
Netti edessä, mistä löytää oikeat numerot, ei todellakaan 112 ole sitä varten.
On kuule kynnys apua mistään kysellä, en soittanut sillonkaan ku meni rytmit sekasin...Omalla autolla ajoin 20km et pääsin läkäriin. Siitä järjästivät ampumalanssi kyyvin sit, ei panneet jatkaa matkaa;)Tyttäreni toi apua.
mieltä, jos ihmiseltä selkä pettää, eikä voi itse liikkua, niin hänkö ei ole oikeutettu soittamaan
112.een. ? Kyllä varmasti on oikeutettu, sieltä saa neuvojakin jos ei tiedä mistä apua saa. Olen ihmeissäni sinun ylimielisyytesi johdosta!!
Mieti vähän, vanhempi ihminen YKSIN kaukana naapureistaki, selkä niksahtanut , ei voi liikkua,
koitappa itte tulla yksinäsi silloin toimeen, ET VARMAAN TULIS, EIKÖ TULIS MIELEEN 112, jos muuta apua ei ole saatavana. Vastaa jos kehtaat, mielestäni olit todella törkeä ja ylimielinen, ihminen se on selkävikanenkin, ja sydän kohtauksen saanutkin. HÄPEÄ ITSEÄSI, ainakin minä häpeän sinua jos vielä oot suomalainen!!Sinua en kehtais sukulaiseksenikaan sanoa jos oisit, käytöksesi oli niin törkeä avuntarpeessa olevaa kohtaan.
Kysehän ei ollut liikuntakyvyttömästä henkilöstä"
"Reetta" aivan omin avuin on päässyt nettiin kirjoittamaan, kuten huomasit.
Jos selkä on niin kipeä, ettei kykene liikkumaan, on tietysti soitettava ambulanssi.
Siitähän tässä ei suinkaan ollut kysymys, vaan avun saannista kauppaan. Pahassa selkäkivussa, missä liikuntakyky on pois, ei istahdeta, eikä edes seisten kirjoiteta suinkaan 60 palstalle, vaan hankitaan apua.
Sitäkin saa netin välityksellä, ainakin numeron mihin soittaa, jos ei puhelimella numeropalvelusta kysy sitäkin, he jopa yhdistävät.
Turhat puhelut kuormittavat hatäkeskusta, siinä joku infarktin saanut voi sillä aikaa vaikka menehtyä.
Eiköhän suurin osa 60 osaa itse päätellä avuntarpeen kiireellisyyden, toki kaltaisiasi poikkeuksia löytyy.
Luuletko huutamisellasi =isot kirjaimet, saavasi sanomisillesi enemmän painoarvoa? Käy kylläkin toisinpäin, surullista kyllä.
Olemme samaa mieltä sukulaisuussuhteesta, hyvää illan jatkoa.
ole ensiapu ihmisiä, etkä palvelu ammatissa, missä joutuu auttamaan ihmisiä.
Ihmisiä saatais kuolla pilvin pimein ja jäädä ilman apua sinun ylimielisyytesi ja piittaamattomuutesi tähden.
Ilmeisesti arvostelukykysi on puutteellinen.
jonkinlaista itsensä suojelemista.Pelätään jotenkin naapurin tuppautuvan liian lähelle omaa yksityisyyttä.Tähän voi olla syynä oma sulkeutuneisuus ja suorastaan keskustelukyvyn puute.Saattaa myös olla pelkoa konflikteista ja niiden hoidossa voi olla puutteita.Yleensä me olemme liian itsekeskeisiä ja omillamme toimeen tulevia, ettemme näe aihetta edes naapuria tervehtiä.Valitettavasti näin on liian monessa tapauksessa, varsinkin kuntien vuokra-asunnoissa, joissa muuttoliike on vilkasta .
vuosi sitten suunniteltiin koululaisten käyntiä kroonikko-osostolla.
Siitä luovuttiin, etteivät lapset vain järkyty.
Vanha aloitus, kohta 2v sitte tehty !
on sama nyt ja silloin.
halua olla naapurien tuttava ja ystävä, siitä jopa nauttii kun saa elää omissa oloissa. Onhan sitä täälläkin maininta järjestys-säännöissä, et ei saa jäädä juttelemaan yhteisiin tiloihin, joten on kaikenlaisia kerrostaloja.
Päivää, iltaa tai huomenta, se riittää minulle myös, alussa kyllä yritin jutella, mutta kiire oli kaikilla?