Olin

vuoden 1995 keväällä Uudessa Seelannissa. Eräänä aamuna, kuten niin monena aamuna sitä ennen, lueskelin paikallista sanomalehteä samalla, kun nautin aamiaistani. Huomasin yhden palstan pikku uutisen, jossa kerrottiin Suomen voittaneen jotkut jääkiekon maailmamestaruuskisat. Ei se minua yhtään sykähdyttänyt ja vielä vähemmän kiivejä. Kukaan ei tullut olalle taputtelemaan, että hjuva soomi. Jos olisi tullut, niin turpaan olisin vedellyt.
Eräänä keväänä olin taas kerran siellä kiiveissä ja Melbournen formula ykköset olivat muutaman viikon päässä. Kaikki kyselivät olenko menossa kisoja katsomaan ja varmaankin kannatat Räikköstä. Minulla ei ollut harmainta aavistusta, kuka tuo Räikkönen mahtaa olla. Totta kai sanoin meneväni katsomaan kisoja ja kehuin tuota Räikköstä kannattavani.
Kisaviikko oli uskomaton kokemus, mutta itse kisapäivä äärimmäisen tylsä tapahtuma, mutta taatusti hauskempi kuin jotkut hiihtelijöiden tapaamiset jossain Tsekeissä.
6333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suhtaudut niin moneen asiaan negatiivisesti, niin kerro mistä Sinä pidät?
Eihän vaan ole niin, että "kasvinkumppanisi" olisi ainut ystäväsi ;-).

Äänestä
  • että en minäkään ymmärrä että jostain formulasta tai lätkäottelusta pitää olla kiinnostunut.
    Mulle herttasen yhdentekevää kuka sitä rinkiä autolla nopeimmin ajaa tai kuka sen lätkän sinne verkkoon laittaa,ei sitten hitusen vertaa kiinnosta moinen leikkiminen.

    Äänestä

  • keskustelusta kirjoitti:

    että en minäkään ymmärrä että jostain formulasta tai lätkäottelusta pitää olla kiinnostunut.
    Mulle herttasen yhdentekevää kuka sitä rinkiä autolla nopeimmin ajaa tai kuka sen lätkän sinne verkkoon laittaa,ei sitten hitusen vertaa kiinnosta moinen leikkiminen.

    voi sietää formuloita, mutta tämä kysymykseni aloittajalle nyt sattui tämän viestin matkaan.
    Kas meikäläinen lueskellut tätä palstaa muutaman viikon ;-).

    Äänestä

Kimi Räikkönen täytti 16 vuotta syksyllä 1995.
Taisi ajella mikroautolla.

Äänestä

maailmasta paikkaa missä sinä et olisi ollut? Kukaan ei kuitenkaan varmaankaan satujasi usko.
Minun puolestani voit kyllä hyvin elää siinä fiktiomaailmassasi ja pysyä siellä ja mieluummin hiljaa shhh.

Äänestä

ne kauniit ja rohkeat voittaa, jos valittava oisi.

Ja, eikös ed.mainitsemasi tapahtumat olisi käyneet "smooltookiksi"? Eikös ne noteeraa siellä mualimalla semmoisia taitoja..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Unreg. kirjoitti:

vuoden 1995 keväällä Uudessa Seelannissa. Eräänä aamuna, kuten niin monena aamuna sitä ennen, lueskelin paikallista sanomalehteä samalla, kun nautin aamiaistani. Huomasin yhden palstan pikku uutisen, jossa kerrottiin Suomen voittaneen jotkut jääkiekon maailmamestaruuskisat. Ei se minua yhtään sykähdyttänyt ja vielä vähemmän kiivejä. Kukaan ei tullut olalle taputtelemaan, että hjuva soomi. Jos olisi tullut, niin turpaan olisin vedellyt.
Eräänä keväänä olin taas kerran siellä kiiveissä ja Melbournen formula ykköset olivat muutaman viikon päässä. Kaikki kyselivät olenko menossa kisoja katsomaan ja varmaankin kannatat Räikköstä. Minulla ei ollut harmainta aavistusta, kuka tuo Räikkönen mahtaa olla. Totta kai sanoin meneväni katsomaan kisoja ja kehuin tuota Räikköstä kannattavani.
Kisaviikko oli uskomaton kokemus, mutta itse kisapäivä äärimmäisen tylsä tapahtuma, mutta taatusti hauskempi kuin jotkut hiihtelijöiden tapaamiset jossain Tsekeissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu