Kiitti vaan muutamasta asiallisesta viestistä kahden viikon takaa. Sain kämpän hoidettua kotimaasta käsin netin kautta ja kohtuuhintaan. Kannattaa ehdottomasti ainaski kerran tehdä yhdistetty biletys ja rantaloma karnevaaliaikaan. Päivällä ei pysty tuohon aikaan paljon muualla oleskelemaan (asteet kolmessakympissä koko päivän. Tällaiselle herätematkalle ei kannata yksin lähteä ellei ole kielitaitoa eikä luottokorttia ommeltuna housunkauluksen sisään. Viikon aikana ryöstetyksi tulemisen riski todella suuri, jos liikkuu yleisillä kulkuneuvoilla varsinkin yöaikaan kuten minä. Maa on todella halpa, cariocat mukavia, ruoka hyvää. Suurin yllättävä menoerä oli lippu dromolle, esitys oli todellakin spektaakkeli kuusi koulua yössä (ilta yhdeksästä oisko viiteen aamulla). Lippujen osto kannattaa hoitaa hyvissä ajoin kotimaasta koska ne myydään todellakin lopuun. Itse masksoin yhdestä illasta 300€ (keskihintainen, kalleimmat tuhansia €,minulla oli virallinen hinnasto ja paikallinen soitti tunnin verran ennenkuin lippu löytyi)ja se tuntui olevan ainoa koko kaupungissa, kaksi tuntia ennen alkamista. Yleensäkin hinta kaikessa riippuu naamastasi, ota selvää mitä joku voi maksaa ja ojenna käsi niin saat vaihtorahat muuten ne menee myyjän taskuun. Copan ja Ipan rannat siistejä ja vesi puhdas (toisin kuin joku väitti)ja kaduilla pääsee sambaamaan parin miljoonan kaverin kanssa ilmaiseksi. Viikon reissun kaikki kulut lentoineen (lisäksi carioca kaksi päivää)maksoi kolme tonnia ei paha. Tässä muutama vinkki mahdollisille menijöille, ensi vuodelle oiskin jo muutama ilmainen kämppä luvattu.
Karnevaaleilla
9
889
Vastaukset
- Brasilzil
Voittajien paraatiin sai lippuja vielä 300:lla realilla 28.2.2009.
- äkkilähtö
Joo...tiesin sen. Keskiviikkona vaan alkoi neljänkymmenen päivän paaston aika. Meikää kiinnostaa enämpi lihan ilot...
- äkkilähtö
Paaston aika alkaa keskivikkona. Sen jälkeen bilettäminen on kiellettyä siinä maassa neljäkymmentä päivää. Kiinnostaa enempi lihan ilot...
- Mies Riosta
äkkilähtö kirjoitti:
Paaston aika alkaa keskivikkona. Sen jälkeen bilettäminen on kiellettyä siinä maassa neljäkymmentä päivää. Kiinnostaa enempi lihan ilot...
ja mista moinen tieto?
Voin taata ja alleviivata etta "lihan ilot" jatkuvat tassa kylassa 24/7/365 maailman tappiin asti.
Vain harvat kiihkouskovaiset paastoavat.
Tosin lihan hinta laski roimasti. PIPARIN hinnasta en tieda. - voi ei
Mies Riosta kirjoitti:
ja mista moinen tieto?
Voin taata ja alleviivata etta "lihan ilot" jatkuvat tassa kylassa 24/7/365 maailman tappiin asti.
Vain harvat kiihkouskovaiset paastoavat.
Tosin lihan hinta laski roimasti. PIPARIN hinnasta en tieda.Siitä puhe mistä puute.
- Mies Riosta
voi ei kirjoitti:
Siitä puhe mistä puute.
vika on siina jos korjaa ihmisten kasityksia? Mita pillun saamiseen tulee, niin ei todellakaan ole puutetta, mutta kiitos huolenpidosta.
- Mies Riosta
Asia tekstia.
Copan ja Ipaneman vesista tosin voidaan olla eri mielta.- äkkilähtö
Josskin keskustelussa ennen matkaa lueskelin molemmilla rannoilla uitavan favelan paskassa. No, kävelin rannat lävitse kengät jalassa, totesin ettei yhtään paskaputkea tullut kaupungin sunnasta ja virtaus jatkuvasti avomereltä. Anoaankaan lasinsirpaleeseen en törmännyt. Tällä kommentilla halusin oikaista käsitystä todella saastuneesta suurkaupungin rannasta ettei kenelläkän jäisi lähtemättä sen vuoksi, kuten meikälle meinasi käydä.
- Mies Riosta
äkkilähtö kirjoitti:
Josskin keskustelussa ennen matkaa lueskelin molemmilla rannoilla uitavan favelan paskassa. No, kävelin rannat lävitse kengät jalassa, totesin ettei yhtään paskaputkea tullut kaupungin sunnasta ja virtaus jatkuvasti avomereltä. Anoaankaan lasinsirpaleeseen en törmännyt. Tällä kommentilla halusin oikaista käsitystä todella saastuneesta suurkaupungin rannasta ettei kenelläkän jäisi lähtemättä sen vuoksi, kuten meikälle meinasi käydä.
Sehan se.
Ne putket menee n. 1 kilometrin paahan rannasta. Jos menit sinne linnakkeen paahan, hieman ennen Arpoadoria, nait varmaan sellaista vaahtoa. Yleensa sita siella on ja se on pelkkaa ihmisten paskaa, joka on aaltojen voimasta syntynyt rantakallioita vasten.
Itse ranta puhdistetaan joka paiva, mutta kylla siella hiekassa on myos lasia, tupakantumppeja, olut tolkkeja yms.
Jos taalla tehtaisiin samanlaisia testeja kuin mita siella Suomessa, kaikki rannat Rion edustalla olisivat suljettuja.
Jos ihan valttamatta haluaa uida, niin parempi on menna hieman kauemmaksi Riosta. Pohjoisessa loytyy Cabo Frio ja Buzios n. 2 - 4 tunnin ajomatkan paassa ja etelassa Angra dos Reis ja Paraty 2 - 4 tunnin ajomatkan paassa. Noissa paikoissa vesi on jo sen verran puhtaampaa etta voi uida ihan huoletta.
Sen vaan on niin etta veden likaisuutta ei silmamaaraisesti nae, ennenkuin se paska lilluu siina nenan edessa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369121Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla828451Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!306463