Olen äitinä joutunut mielestäni hyvin ja hankalaan ja epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Nimitäin meillä on perinteiset äiti/isäroolit olleet toisin päin. Olen korkeammin koulutettu kuin mieheni, ja palkkani on aina ollut huomattavasti suurempi. Kun neljä vuotta sitten synnytin kaksoset, tytön ja pojan, sovimme mieheni kanssa että äitiyslomani jälkeen hän jäisi kotiin lasten kanssa ja minä palaisin mahdollisimman pian työelämään. Taloudellisesti tämä ei ole ollut meille ongelma, koska palkkani on riittänyt hyvin koko perheen elatukseen.
Yli kolme vuotta minulla on ollut aivan ihana puoliso. Hän on hoitanut todella esimerkillisesti kodin ja lapset. Itse olen ollut vastuullisessa asemassa keskisuuren vientiyrityksen palveluksessa, joten töitä ja matkustelua on ollut todella paljon. Joskus olen kantanut huonoa omatuntoa siitä, että aikaa perheelle on jäänyt kovin vähän mutta toisaalta olen luottanut mieheni kykyyn hoitaa lapset ja koti.
Todellinen pommi mieheltäni tuli viikko sitten kun hän ilmoitti haluavansa avioeron. Kun keskustelimme lapsien asemasta, hän myös ilmoitti pitävänsä lapset. Minusta tämä on aivan huutava vääryys. Minä olen kuitenkin heidän äitinsä ja pystyn varmasti järjestämään elämäni niin, että minulla todella olisi aikaa lapsille, tarvitsen vain näihin järjestelyihin aikaa. On aivan kohtuutonta vaatia, että yhtäkkiä luopuisin nykyisestä asemastani lasteni takia ja tämän ilmoitin myös miehelleni. Hän kuitenkin on järkähtämätön kannassaan. Hän on jo hankkinut itselleen asunnon ja aikoo muuttaa lasten kanssa sinne heti vuoden vaihteessa. Aion taistella lapsistani viimeiseen saakka mutta olen hyvin huolissani asemastani, koska juuri nyt en todellakaan voi ryhtyä yksinhuoltajaksi. Jos lapset ovat mieheni luona asumuseron ajan pelkään, että heidät määrätään miehelleni varsinkin kun mieheni on kolmen vuoden ajan hoitanut heitä lähes yksin. Pidän kovasti työstäni, mutta lapsiani rakastan. Nyt en ole nukkunut moneen yöhön pelätessäni menettäväni heidät.
Yli kolme vuotta minulla on ollut aivan ihana puoliso. Hän on hoitanut todella esimerkillisesti kodin ja lapset. Itse olen ollut vastuullisessa asemassa keskisuuren vientiyrityksen palveluksessa, joten töitä ja matkustelua on ollut todella paljon. Joskus olen kantanut huonoa omatuntoa siitä, että aikaa perheelle on jäänyt kovin vähän mutta toisaalta olen luottanut mieheni kykyyn hoitaa lapset ja koti.
Todellinen pommi mieheltäni tuli viikko sitten kun hän ilmoitti haluavansa avioeron. Kun keskustelimme lapsien asemasta, hän myös ilmoitti pitävänsä lapset. Minusta tämä on aivan huutava vääryys. Minä olen kuitenkin heidän äitinsä ja pystyn varmasti järjestämään elämäni niin, että minulla todella olisi aikaa lapsille, tarvitsen vain näihin järjestelyihin aikaa. On aivan kohtuutonta vaatia, että yhtäkkiä luopuisin nykyisestä asemastani lasteni takia ja tämän ilmoitin myös miehelleni. Hän kuitenkin on järkähtämätön kannassaan. Hän on jo hankkinut itselleen asunnon ja aikoo muuttaa lasten kanssa sinne heti vuoden vaihteessa. Aion taistella lapsistani viimeiseen saakka mutta olen hyvin huolissani asemastani, koska juuri nyt en todellakaan voi ryhtyä yksinhuoltajaksi. Jos lapset ovat mieheni luona asumuseron ajan pelkään, että heidät määrätään miehelleni varsinkin kun mieheni on kolmen vuoden ajan hoitanut heitä lähes yksin. Pidän kovasti työstäni, mutta lapsiani rakastan. Nyt en ole nukkunut moneen yöhön pelätessäni menettäväni heidät.
Vastaukset 12
Vanhimmat
et sinä heitä menetä, vaikka asuisivatkin isän luona.
Minusta olisi ihan normaalia, että lapset muuttaisivat isän kanssa.
naisena ja äitinä huudan lasten kuuluvan sinulle
olethan äiti
mutta tilanteesi on sama kuin vastaavassa tilanteessa olevan miehen
paljon poissa kotoaan ja äkkiä huomaa olevansakin etäisä
muuta heidän lähelleen
hoitakaa lasten arki yhdessä
ei sinun tai miehesi.
Missä lapsesi haluaisivat olla ja asua?
Kumman luona olisivat onnellisempia?
Näitä kysymyksiä kysy itseltäsi,
vastaus tulee luonnollista tietä.
Jos lapset asuisivat isänsä kanssa
ja näkisivät sinua kuten tähänkin asti,
niin paljonko asiat muuttuisivat?
Olet vaikeassa tilanteessa,
mutta mieti lasten parasta.
Jos nyt juuri et voisi heidän kanssaan olla,
()
niin miten sitten tulevaisuudessa?
Näinhän se yleensä menee miestenkin kohdalla.
Ja jos et todellakaan nyt voi ryhtyä yksinhuoltajaksi, niin koska sitten. Kuukauden kuluttua vai kahden, entäs puolen vuoden kuluttua, voittaako työ taas lapset. Elämässä täytyy ikävä kyllä välillä priorisoida asioita ja elää sen mukaan! Uskon että isät voivat olla aivan yhtä hyviä huoltajia kuin äiditkin, elleivät joskus parempiakin.
jatkuvaan korkeissa koroissa ja nahkahousuissa hyppimiseesi, yömyöhällä tai aamulla kotiin tulo ei anna kovin hyvää ja vastuuntuntoista kuvaa sinusta äitinä. Oikeudessa miehesi tulee saamaan lapset itselleen. Ympäri mailmaa laukkova, ja ties kenen alla ynisevä, äiti ei oikeudessa menesty. Pitkät lounaat sun miehesi kypsytti. Olisit ajatellut ennenkuin teit. Uraa ja äiteyttä ei voi yhdistää, kai muistat sen seuraavassa liitossasi.
Mielestäni saat jatkossakin keskittyä vain rahan tekemiseen ja statuksesi kohottamiseen.
Kirjoituksesi perusteella et oikein ole viihtynyt perheesi parissa, eli työ ja asemasi on ollut kaikista tärkein.
Miksi nyt alat uikuttamaan lastesi perään kun et ole niin tehnyt ennenkään?
Sanot, ettet millään voi luopua nykyisestä työstäsi lastesi takia. Siis työsi on tärkeämpi, kuin lapsesi.
Mieti sitä, ja anna lapsien mennä isän mukaan, hän kykenee niitä hoitamaan, mutta sinä et.
Ilmeisesti olet laiminlyönyt perhettäsi joka suhteessa työsi takia.
Miksi muuten miehesi haluaisi lähteä hyvin toimeentulevasta suhteesta?
Toivottavasti koko kirjoitus olikin vain provo, sen verran härskiä kyllä oli teksti.
En oikein uskoisi koko juttua todeksi.
Ei kenelläkään naisella ole oikeasti otsaa noihin vaatimuksiin.
Hyh helvetti tätä menoa!
Tuo "hyh helvetti tätä menoa" kuulostaa vähän hassulta.
Sanoisitko nuo samat sanat, jos tarinassa olisi miehen kohdalla nainen ja naisen kohdalla mies
= se vanha tuttu avioerotarina.
Et varmaankaan.
Sellaisia ovat vanhat jähmettyneet asenteet, joissa me aina vaan ollaan kiinni.
Joku nyt vain kokeili tällaista. En minä, en tee sellaista, ehkä keke?
kuulostaa koko alkuperäinen tarina.
Ihan pysähdyin miettimään asiaa kuinka se oikein on.
Tuntemani erotapaukset, jotka vähänkin muistuttaa alkuperäistä tilannetta käännettynä tuli käytyä läpi ja huomasin, että mikäli ns.uramiehen liitto on ajautunut karille ja lapset jääneet äidille ei juuri muuta miehen menoja.
Onko niin, että miehet tietoisemmin valitsevat uran lasten sijasta? Eli kun ero tulee, niin tulee ja se ei miehen uravauhtia hetkauta.
Eikä miehet juuri muuta rutise, kuin elatusmaksujen suuruutta...ja osa unohtaakin lapsensa aika pian .:-(((
Tässä tapauksessa nainen ikäänkuin herää nyt huomaamaan omat lapsensa, mutta on edelleenkin sitä mieltä, ettei voi omistautua lapsilleen uransa vuoksi. Miksi siis ruikuttaa selvää asiaa täällä?
Vaikka edelleenkin arvelen kirjoituksen olevan provo, joskin taitava sellainen, uskon vahvasti lasten saavan arvoisensa elämän, ja päätyvän isänsä hoidettaviksi.
Tällä saralla pohdittavaa riittää ja jokainen tapaus on omansa. Ei varmaankaan voi asioita yleistää.
Summa summarum: hyh helvetti tätä menoa.
Provoa tai ei, selventää vähän asioita. Kuten kirjoitit, "roolit vaihtaneet paikkaa".
Etävanhempi, kuten sinun kuuluisi ollakin, joutuu tilanteeseen jossa hänen on ansaittava PAREMMIN ja enemmän. Tämän asian myöntää "suoraan" asianajajat ja elatusvelvollisten liitto. Sosiaalivirasto ei voi pykälien takaa sitä tehdä.
Mikä huutava vääryys se on vaikka olet äiti, kuitenkaan et ole kotona. Ei muuten isienkään perusteluiksi hyväksytä alkuunkaan moista, sama kuinka paljon rahaa kantaa. Lapsi kun ei rahasta ymmärrä, sylissäolosta kyllä.
Roolit kääntyneet, ja lisää tämänoloisia tapauksia varmasti tulee lisää ja paljon. Kutsun sitä tasa-arvoksi, oikeaksi sellaiseksi.
Korkeampi koulutus yms. eivät ole kriteereitä lapsiin päin. Saatat joutua tilanteeseen jossa on pakko pitää kiinni parempipalkkaisesta työstä kiinni elatusmaksujen takia. "Puntarissahan" on vain haluttu, saavutettu elintaso.
Voihan siitä tietysti luopuakin...!
Mielestäsi on huutava vääryys, että isä, joka on lapsista huolehtinut tähänkin asti, saa lapset, vaikka sinä olet ÄITI? Ei se, että olet äiti, saa lapsia kuuluumaan ennemmin sinulle, kuin isälle. Pelkkä äitiys ei tee sinusta oikeutetumpaa huoltajaa. Isällä on täysin samat oikeudet ja tässä tilanteessa näyttäis olevan paremmat mahdollisuudet ja suurempi halu huolehtia lapsista.
Eli miksi äiti olis automaattisesti parempi kuin isä?
Onpas tuttua muilta osin tämä juttu,paitsi että meillä onnellinen loppu.Minä olin 4vuotta toisilla paikkakunnilla ja vain vkl kotona.Mies hoiti oman päivätyönsä ja lapset ym arki rutiinit.Emme huomanneet tilanteessa mitään ihmeellistä,tuntui että kaikki elää näin.Kunnes menin lääkäriin jostain vaivasta ja omalääkärimme alkoi kysellä elämästämme asioita jotka ei olisi mielestäni kuulunut hänelle,suutuinkin ihan kun sanoi että viiden vuoden päästä lapseni eivät enää tunne eivätkä puhu mulle,mies on todennäköisesti ottanut eron ja itse elän katkerana yksin.Tämä sai miettimään elämää ja sen tarkoitusta,onko se raha ja oma tärkeys niin tähdellistä että uhraa kaiken sen vuoksi.Mieheni kanssa sitten keskusteltiin ja selvisi ettei hänkään niin onnellinen tilanteesta ollut,joten otin loparit ja jäin kotiin.Nyt olen ollut kohta vuoden koti-äitinä enkä enää lähtisi pois tästä.Nuorin lapsi on 6v,jonka kanssa olemme vasta tänä aikana tutustuneet kunnolla.Hän välillä muistuttaa että oot äiti luvannut ettet enää jätä mua.Silloin häpeän itseäni ja mennyttä aikaa.Mieheni kanssa olemme rakastuneet uudelleen ja löytänyt kaiken sen mihin aikoinaan toisissamme rakastuimme.Uskon että ilman lääkärin valaisevaa moitetta emme olisi enää yhdessä.
omalääkärijärjestelmän toimivuudesta!! Kun lääkäri tulee tuntemaan koko perheen, hän näkee asioita ihan toisin kuin sellainen, joka tapaa sattumanvaraisesti kenet kulloinkin. Rohkeuttakin tällä lekurilla oli. Teidän onneksenne.