Iskukoukku kalastusta

Osaisko kukaan auttaa iskukoukkujen paikan valinnassa. Jos esim. omasta paikastani on nyt tämän talven aikana jonkin verran haukea noussut, mutta nyt on syönti ollut topissa jo reilun viikon verran, että mikä vikana pitäisikö iskukoukkujen paikaa vaihella jos kalat on ns. siltä kohdalta/alueelta loppunut, kun eikös hauellakin ole oma reviirinsä.? Kiitos jo etukäteen!
51172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siitä on jo vuosia, kun olen viimeksi iskukoukuilla pyytänyt, mutta muisti pelaa :)

Kannattaa tietysti sijoittaa niitä koukkuja semmoisiin paikkoihin missä haukia voi olettaa liikkuvan. Siis kaislikoiden reunoihin, salmien rannoille, syvänteiden reunoihin, niemien kärkiin jne.

Jos ei koukusta muutaman kokemiskerran jälkeen ole mitään tullut, niin tuskinpa sitä kannattaa pitkään siinä liottaa. Tärkeä asia on myös syötit. oman kokemukseni mukaan paras syötti on tuore särki, joita saa pilkillä aika helposti kun tietää paikat. Ikinä¨en ole millään kaupan silakoilla tai muikuilla haukea edes yrittänyt. Ahven tai kiiskikin menettelee syöttinä, mutta ei ole minun mielestäni tuoreen särjen veroinen. Tuore tarkoittaa sitä että syötit pitää vaihtaa muutaman päivän välein.

Kannattaa kokeilla myös sellaisia järviä tai lampia, joista ei yleensä koukuilla pyydetä. Itse olen saanut hurjimmat saaliini niin matalasta järvestä, jossa talvella on jään ja pohjan välissä vettä vain 30-50 senttiä. Ensimmäisen kerran vein sinne koukut ihan piruuttani ja hämmästys ensimmäisellä kokemiskerralla oli suuri, kun melkein joka koukussa odotti hauki.

Äänestä
  • Miten on näin maaaliskuulla ku ei missään koukuissa (7kpl) ole käyty syöttiä edes haistamassa pariin viikkoon pakkasten loputtua ja lumimyrskyn jälkeen ei ole haukea noussut, olen osan koukuista toiseen paikkaan vaihtanut, yksi syvänteen reunalla pari karikoissa ym. Mahtaisiko vahva lumipeite jään päällä olla syynä vai tämä aika vuodesta?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Miten on näin maaaliskuulla ku ei missään koukuissa (7kpl) ole käyty syöttiä edes haistamassa pariin viikkoon pakkasten loputtua ja lumimyrskyn jälkeen ei ole haukea noussut, olen osan koukuista toiseen paikkaan vaihtanut, yksi syvänteen reunalla pari karikoissa ym. Mahtaisiko vahva lumipeite jään päällä olla syynä vai tämä aika vuodesta?

    Tuskin se kalansaanti siitä maaliskuusta kiinni on. Enkä oikein usko, että lumestakaan. Itse olen saanut haukea iskukoukuilla silloinkin kun jäillä ennen oli paljon paksummat hanget. Ei taida olla tuo kalastuspaikkasi semmoinen jossa haukea paljon liikkuu?

    Jos syötit on tuoreita, niin kyllä kalaa pitäisi ainakin silloin tällöin tulla. Itse sijoittelen syötit yleensä noin 30-50 senttiä pohjasta ylöspäin. Mittaan täkykalan oikeaan kohtaan laskemalla ensin pohjaan pilkin ja vedän sitten siiman jäälle suoraksi. Siihen viereen sitten koukkusiima, niin mittaus onnistuu tarkasti.
    Olen kyllä kuullut, että joku olisi saanut haukia koukuilla välivedestäkin.

    Äänestä

missä näitä iskukoukkuja myydään..saisinko osoitteen

Äänestä

Jotkut uuvatit luulee saavansa kalaa kuolleella syötillä. Hauki ei ole raadon syöjä, joten syöttikala pitää plla elävä. Särki tai ahven, kun koukku on pujotettu hieman selkäevän alta kala pysyy virkeänä ja houkuttelee petoja. Alkaa koukut tekemään kauppansa. Itse en iskukoukkuja käytä koskaan, vaan pyydän isolla kolmihaarakoukulla jonka tyvellä 20cm rautalanka tapsina. Enemmän pyydän madetta jolloin lasken mutterilla syötin pohjaan, niin että kalalla on noin 40cm liikkumavara. Tähänkin napsahtelee haukia ja tänätalvena 8kg oli isoin.
Eli matalat kovapohjaiset salmet, kaislikkojen reunat ja syvänteiden reuna-alueet jossa matala alkaa pudottamaan syvälle ovat olleet parhaita paikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Osaisko kukaan auttaa iskukoukkujen paikan valinnassa. Jos esim. omasta paikastani on nyt tämän talven aikana jonkin verran haukea noussut, mutta nyt on syönti ollut topissa jo reilun viikon verran, että mikä vikana pitäisikö iskukoukkujen paikaa vaihella jos kalat on ns. siltä kohdalta/alueelta loppunut, kun eikös hauellakin ole oma reviirinsä.? Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu