konkurssien aalto lomaosakekauppiailla. Ei kauppa käy, ei. Jää muisto vain..
kassa tyhjä
kohta
261699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
hyvä
miten isotoimija, hyvinkö pyyhkii?
mutta kukaan ei osta osaketta. Jos ostavat, ostavat suoraan netistä samat viikot/pisteet pilkkahintaan. Grynderi maksaa kaikki kulut ja muut korjaa potin..tämä tietää lomautuksia, irtisanomisia, toiminnan supistuksia ja konkursseja.
eihän tavallisilla ihmisillä ole mitään lamaa taloudessaan, vaan korkeintaan korvien välissä. 80% suomalaisista menee tänään paremmin kuin viime vuonna, mutta 10% voi huonosti. Pääministerin suulla siitä pienestä vähemmistöstä ei tarvitse kantaa huolta. Hän sanoi osoittavansa johtajuutta.
lukea talousalan julkaisuja..esim taloussanomat olisi aluksi ihan avartavaa sinulle. Ne "tavalliset" ihmiset on jo kuulleet tai pelkäävät kuulevansa lähitulevisuudessa yt- neuvottelu sanan koskien suhdettaan työnantajaansa ja siitähän se sitten lähtee..romromrom. Sääliksi käy niitä lomaosakkeen omistajia, jotka haluavat realisoida osuutensa..ei mene kaupaksi...vain pilkkahinnalla jos joku säälistä ostaa ja silloin puhutaan vain nettonettona satasista käteen. Se siitä järkevästä sijoituksesta 5X lomailuun ja lomasäästöistä. hahahaha
myöskin veronmaksajain lehti on tullut jo vuosikausia. Ei ole vierasta, mutta meidän tulkintamme voi olla erilainen näkökulmasta johtuen. Olen tyytyväinen omaan ja useimpien naapurieni taloustilanteeseen, huolissani olen todella siitä alle 20% vähemmistöstä,köyhistä, josta ei pääministerin mukaan ole ollut huolta. Ei juuri vaikuta alle 5% kuluttajien osuus kansantalouteenMV:n mukaan.
on heitä jotka osallistuvat lomaosake-esittelyihin, ei kiinnostuksesta lomailuun, vaan kiinnostuksesta luvattuihin lahjoihin. Kohderyhmä on muualla, ei esittelyissä. Missä he ovat?
Jospa he ovat lukemassa Lomaosake Kokemuksia.
eivät ole niin tärkeitä, että sana aloitetaan isolla kirjaimella. Hybridi-lomailijana olen monipuolisesti ollut matkatoimistojen asiakkaana, turistina. Matkailijana omatoimisesti, mökkiläisenä ja lomaosakkeen omistajana. Valitettavasti heikosti pärjäävä viidennes ei voi harrastaa lomamatkailua ja siitä toinen puoli on jatkuvan seurannan kohteena sossussa.
sorry,minun mielestäni taas LOMAOSAKE KOKEMUKSIA kirjoitus on tärkeä että se kannattaa kirjoittaa kokonaan isoilla kirjaimilla.
jättää maksamatta vastikkeensa, voi olla 20% joukossa ja luottotiedot menettäneenä sossun asiakkaana. Tosin on itse aiheuttamansa vaikeudet, eikä yt-neuvottelujen jälkeen irtisanottuna työttömänä lähes eläkeläisenä.
tietoa.esim:katsoitteko mtv:n 45min ohjelman ,siinä samoja argumenttejä kuin LOMAOSAKE- ELÄKEVAKUUTUS myynnissä.päätös aina paikan päällä,ja vielä provisio palkalla elävien myyjien toiminta niin KUKA SEN PÄÄTÖKSEN TEKEE 2 TUNNISSA????????aika moista touhua.
Hyvä et joku toimi et tiedetään, millä mallilla lomaosakebisnes on -
lisävastikkeita voidaan kerätä mihin tahansa tarkoituksiin,
jonkun mielestä 'ihan sama', mutta useimmat eivät hyväksy pyhäniemen tapaista rahojen keräämistä, pitävät huijaamisena.
sun kannattaa pitää huoli omista luottotiedoistasi, olit luultavasti pyhäniemes mukana yhteishallitukses tai olit hallituksen myötäilijä, kun noin kipristää.
paljonko maksoit ravintolasta?
ja päätöksentekoon oli aikaa riittävästi. Ilmoitin seuraavana päivänä tarjouksen olleen huonon ja yhtään paperia ei ollut allekirjoitettu. Kauppaa ei syntynyt.
on varmaan kirjoittajan kokema, mutta maksamatta jättäminen yleensä johtaa vaikeuksiin. Taloustaito-lehdessä oli paljon asiallisempi kokemus.
Lisäksi kesällä ravintolassa ja terassilla erikseen, niistä ei ole tositteita tallella. Jos olet osakas, varmenna tiedotteesta, siellä on maininta 3,4€/vko. Omat luottotiedot ovat kunnossa, mutta tilastollisesti yli 1000 osakkaan ryhmään sopii jo yli 20 luottorekisterissä olevaa, kysy vaikka tutkimuslaitoksen omistajalta Eero Lehdeltä.
ookkonä tullu hoijosta.mee ny hyvä immeinen takas.
siinä sitä hoitoa on.
ookkona kerinny hiihtään kun nenä netissä koko päivän ollut on.
onhan täällä kaikenlaisia hiihtäjiä.
onko AOP/HCR ruvennu viemään luottotietoja osakkailta, kun on niin paljon vastikevelkoja esim. pyhäniemes? se oli uusi tieto.
eikö pitäis ottaa osakkeet hallintaan ja sit realisoida? niin ne rehelliset yhtiöt toimii.
liikaa myöhastyneet maksut. Niistähän ne menee luottotiedot rekisteriin, samoin maksamattomat terveyskeskus- ja päivähoitomaksut. Yksinkertaista eikös vaan, kun ulkoistetaan perintätyöt.
Asuntoyhtiöissäkin yleensä haltuunotto tapahtuu hallitukse tai yhtiökokouksen päätöksillä ja realisointi
näinhän ne asiat menee kun lomaosakejopparit menee konkurssiin,ihan asiallista tekstiä.
5% varten jotka eivät osaa itse tehdä päätöksiä.Vaan niille pitää jonkun käydä kääntämässä tuttikin suussa.Sillä kyllä ne eläke ja osake tarjouset on voimassa vielä viikonkin päästä.Ei muutakun soittaa kauppialle niin kyllä tulee kotia tekemään kaupat että saa provision.
vievät vastustajan, Ilmari Turjan sanojen mukaan "Ne tyhymänkollot pohojalaaset", sielunmaailmaan. Hyvät ihmiset ymmärrätte paremmin turhan kirjoittelun ja parranpäristyksn oikeuden toiminnasta.