kertokaa

Kun saatte tietoonne että luoksenne on mahdollisesti muuttamassa sijoitettava lapsi, kauanko päätöksestä sijoitukseen kestää? kuinka usein tapaatte lasta ja missä? onko yökyläilyjä, vai vaan päiväkäyntejä?
13899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ollut tavallista että on useampi lapsi ehdolla.
Olemme "erikoistuneet" alkoholistien ongelmalapsiin ja näitä lapsia olisi tulossa kuinka paljon tahansa.

kun saamme kyselyn niin vastaamme niihin että haluamme taustatiedot lapsesta sekä biovanhemmista.
Sitten tapaamme sossut joita aina kaksi ja käymme(nimettöminä)kaikki paperit läpi ja ne tiedot mitä heille on tullut näistä asiakkaista.
Katsomme lapsen sopivuuden meidän perheeseen lähtökohta on vielä pelkkää sossun saamaa tietoa.
Lasten ikä toivomukset 7-12 v. meiltä on jo sosiaalissa tiedossa eli ei ehdotetakkaan aivan pieniä lapsia. Vanhempia murrosikäisiä saattaa olla ehdolla.

Haluamme sitten tavata lapsen vanhemmat jos niistä on useampi meille soveltuva lapsi. Viikon sisällä on tapaamiset ja keskustelemme hyvin avoimesti. Olemme pyytäneet sossun välityksellä että Vanhempi/vanhemmet ovat miettineet kysymyksiä ja ajatuksia mitä he tilanteessa haluavat kysyä ja mikä mieltä askarruttaa. Teemme kysymyksiä jotka ovat tärkeitä molemmille saada selville mahdollisimman paljon totuuksia. Tiedämme että totuudet ovat kivenalla mutta on kuitenkin kysytty ja myöhemmin on hyvä vedota siihen jos tulee asian tiimoilta hankaluuksia.

Sitten päivän tai kahden sisällä olemme tehneet päätöksen minkä lapsen haluamme tavata. Saman aikaisesti myös lapsenvanhemmat ovat tehneet oman valintansa.
Sitten tapaaminen järjestynyt viikon sisällä. Jos tuntuu oikealta valinnalta niin tapaaminen meillä kotona sossu, vanhemmat, lapsi.

Tämän jälkeen teemme lopullisen päätöksen nyt on myös lapsi hyvin lähellä ja häneltä kyselemme asioita mitä hän itse miettii emme tyrkytä itseämme vaan lapsi saa oman aikansa. Jos ei oiken tunnu hyvältä niin on seuraava jonossa oleva. Voihan tulla tunne että lapsi ei ollenkaan hyväksy meitä niin se on otettava vakavasti ja harkittava asia lapsen näkökannalta mahdollisimman oikeaksi ratkaisuksi.

Kun on tehty päätös niin heti alkaa tutustumis käynnit. Jos on mahdollista niin vanhemmat tulevat lapsen kanssa meille kotia noin kahdeksi tunniksi.
seuraava tapaaminen on aika pian 3-4 päivän kuluttua. Kysymme tietenkin miltä lapsesta ja vanhemmasta tuntuu.
Seuraava eli kolmas tapaaminen on jo koko päivä ja lapsen vanhempi lähtee pois muutamaksi tunniksi.

Mutta useammin ollut käytännössä että meille sijoitetut lapset eivät ole ehtineet kuin alku tutustumioseen niin on ollut pakko ottaa se äkillinen muutto.

Vanhempi/vanhemmat ovat useammin hyvin pahassa toivottomassa kierteessä ja näin olleet jo vuosia.
Kuitenkin yrittäneet pinnistellä sen verran että ovat kyenneet tulemaan alku tapaamisiin ja päätöksen tekoon.

Yökylään saakka ei kukaan lapsi ole ehtinyt mutta kuitenkin kaikki on sujunut hyvin. Nämä lapset ovat usein tottuneet erilaisiin riepotteluihin ja nukkuneet missä ovat nukahtaneet.

Onhan kyse hädässä olevista lapsista ei siinä juurikaan ole aikaa odotella.

Yksi meille sijoitetuista lapsista valmiteltiin sijoitukseen eräässä tutkimuslaitoksessa jossa olivat äitinsä kanssa olleet noin kuusi kuukautta.
Kuitenki sijoitus tapahtui sitten äkkiä ilman useampia tutustumis käyntejä.

Jokainen lapsi on aina ainutlaatuinen ja jokaisella on omat elämäntaustat joita mukanaan kuljettavat. Hyvin traagista ja kylmää totuutta.

Nytkin eri kunnista saamme kyselyjä että voisimmeko ottaa lapsen jolla kriisi tilanne eli hätä.
Nämä kyselyt oavt lisääntyneet huomattavasti näinä 2-3 viime vuotena.

Olemme puhelimessa sanoneet että emme enään ota yhtään lasta ja kuitenkin soittavat joten kait pitää lähettää kirjallinen tiedote että emme ota vastaan enään yhtään sijoitusta.

Lue ja mieti tarkkaan toimeksianto sopimus katso kaikki mahdolliset puutteet. Vaadi heti muutokset ja lisäykset. Tästä tuli nyt kyllä aivan liian pitkä selostus.

Vielä vastaus päätöksestä sijoitukseen mennyt vajaa kuukausi. Tämä olisi ehkä riittänyt sitähän vaan kysyit.

Äänestä
  • ihan kuin se lapsi olisi kauppatavaraa, jota ensin vähän tutkaillaan ja tarkastellaan ja sitten jos ei kelpaa, niin seuraava peliin vaan. Onko se oikeasti tuollaista. Ihan hirveää jos lapseni joskus tuollaiseen kohteluun joutuisi.

    Äänestä

  • julmalta kirjoitti:

    ihan kuin se lapsi olisi kauppatavaraa, jota ensin vähän tutkaillaan ja tarkastellaan ja sitten jos ei kelpaa, niin seuraava peliin vaan. Onko se oikeasti tuollaista. Ihan hirveää jos lapseni joskus tuollaiseen kohteluun joutuisi.

    kuulostaa. Ei kai ole lapsen etu tulla sijoitetuksi perheeseen, jos ei ole alusta asti tunne, ettei sovellu.

    Mielestäni oli varsin loistava kuvaus sijaisisältä!

    Äänestä

  • järkevältä kirjoitti:

    kuulostaa. Ei kai ole lapsen etu tulla sijoitetuksi perheeseen, jos ei ole alusta asti tunne, ettei sovellu.

    Mielestäni oli varsin loistava kuvaus sijaisisältä!

    jos lapsikin jo perheessä on käynyt ja ehkä hieman kerkeää toivoa pääsevänsä perheeseen. Min usta nämä päätökset pitäisi tehdä ennen kuin lapsin tapaa perheen. Vanhemmat voivat vaikka ilman lasta käydä katsastamassa sijoituspaikan.

    Äänestä

  • julmaa!!! kirjoitti:

    jos lapsikin jo perheessä on käynyt ja ehkä hieman kerkeää toivoa pääsevänsä perheeseen. Min usta nämä päätökset pitäisi tehdä ennen kuin lapsin tapaa perheen. Vanhemmat voivat vaikka ilman lasta käydä katsastamassa sijoituspaikan.

    Sijaisisä nimenomaan sanoi, että lapsen käydessä ensimmäistä kertaa tutustumassa mahdolliseen tulevaan sijaisperheeseensä voi käydä niinkin, että LAPSI ei koe paikkaa sopivaksi. Lapsi on siis tässä tapauksessa 7-12 vuotias l. kyse ei ole enää ihan pikkulapsista.

    Äänestä

  • julmalta kirjoitti:

    ihan kuin se lapsi olisi kauppatavaraa, jota ensin vähän tutkaillaan ja tarkastellaan ja sitten jos ei kelpaa, niin seuraava peliin vaan. Onko se oikeasti tuollaista. Ihan hirveää jos lapseni joskus tuollaiseen kohteluun joutuisi.

    kuin sijaisperheet. Laitoksista lapset pääsevät lähes säännönmukaisesti kaikkina viikonloppuina koteihinsa.

    Tuollaista järkyttävää ennekkoasennoitumista ei ole: erikoistuminen alkoholistiperheisiin ja vielä sellaisiin, joita ei tarvitse tavata! Voi lapsiparat, jotka tuohonkin paikkaan joutuvat.

    Äänestä

  • parempia paikkoja kirjoitti:

    kuin sijaisperheet. Laitoksista lapset pääsevät lähes säännönmukaisesti kaikkina viikonloppuina koteihinsa.

    Tuollaista järkyttävää ennekkoasennoitumista ei ole: erikoistuminen alkoholistiperheisiin ja vielä sellaisiin, joita ei tarvitse tavata! Voi lapsiparat, jotka tuohonkin paikkaan joutuvat.

    toko perhe on perhe, mutta sijarit tuppaavat usein ottavan lapsen suvun ongelmaksi, kun taas laitoksissa tehdään hyvääkin yhteistyötä lapsen suvun kanssa.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    toko perhe on perhe, mutta sijarit tuppaavat usein ottavan lapsen suvun ongelmaksi, kun taas laitoksissa tehdään hyvääkin yhteistyötä lapsen suvun kanssa.

    puida noita asioita omalla palstallanne?

    Äänestä

  • kaakatus.. kirjoitti:

    puida noita asioita omalla palstallanne?

    Jos biopalstaa tarkoitat, niin se ei ole yhtään oikeampi palsta minulle kuin tämäkään, sillä en ole bio, enkä sijaisvanhempi, mutta saa kai sitä mielipiteensä ilmaista.

    Äänestä

  • parempia paikkoja kirjoitti:

    kuin sijaisperheet. Laitoksista lapset pääsevät lähes säännönmukaisesti kaikkina viikonloppuina koteihinsa.

    Tuollaista järkyttävää ennekkoasennoitumista ei ole: erikoistuminen alkoholistiperheisiin ja vielä sellaisiin, joita ei tarvitse tavata! Voi lapsiparat, jotka tuohonkin paikkaan joutuvat.

    Lastenkodissa ollessaan (7kk) ei lapsi nähnyt vanhempiaan kertaakaan - eivät sen enempää käyneet lastaan siellä tapaamassa saati olisivat lomille kotiin olleet hakemassa.
    Siitä asti, kun lapsi meille perheeseen sijoittiin ovat vanhemmat lastaan tavanneet ja viikonloppulomille saaneet kuntonsa mukaisesti ja pidempään ovatkin lomat jo toteutuneet ihan suunnitelmien mukaisesti.

    Me olemme myöskin "erikoistuneet" alkoholistiperheistä huostaanotettuihin lapsiin, vieläpä äitiensä raskaudenaikaisen alkoholialtistuksen vaurioittamiin.

    Äänestä

Viimeisimmästä sijoitukseen tulleesta lapsesta tiedusteltiin halukkuuttamme toukokuun puolivälissä.
Tapasimme ensin lapsen vanhemmat ja sosiaalityöntekijät (lastensuojelulaitoksen työntekijä ja sijoittavan kunnan sosiaalityöntekijä). Lasta tavattiin ensimmäisen kerran lastenkodissa, vain me vanhemmat ja lapsen omahoitaja, sitten menimme koko perheen kanssa käymään ja myöhemmin oli käynti, jossa minä ja nuorimmat lapsemme haimme lapsen puistoon kanssamme.
Lapsen omahoitaja tuli käymään meillä lapsen kanssa, sitten hain lapsen meille päiväkylään, yökylään ja useammksi päiväksi käymään, kunnes hän muutti kokonaan meille.
Prosessi olisi sujunut nopeamminkin, mutta jo aiemmin sovitut kesälomaohjelmat hidastivat muutamalla viikolla.

Äänestä
  • että noinkin monta kertaa lapsi käy perheessä kylässä ennen kuin muuttaa kokonaan?

    Äänestä

  • käytäntö kirjoitti:

    että noinkin monta kertaa lapsi käy perheessä kylässä ennen kuin muuttaa kokonaan?

    Lastenkodin työntekijä sanoi, että tällainen on käytäntö ainakin pääkaupunkiseudulla ja että seuraavat lapsen reaktioista milloin on valmis muuttamaan - lapsen on saatava prosessoida asiaa mielessään.

    On meille tullut kaksi lasta suoraan sairaalasta ilman etukäteistutustumista, mutta he olivat vauvoja (6 vrk ja 9 kk)- heitäkin käytiin kyllä sairaalassa etukäteen tapaamassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sijaisperheet kirjoitti:

Kun saatte tietoonne että luoksenne on mahdollisesti muuttamassa sijoitettava lapsi, kauanko päätöksestä sijoitukseen kestää? kuinka usein tapaatte lasta ja missä? onko yökyläilyjä, vai vaan päiväkäyntejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu