Meillä alkoi yläasteella uusi jakso.
Koko koulu kohui uudesta matikan opettajasta, monet ystäväni sanoivat häntä seksikkääksi.
Itse minua myös kuumotti kun näin opettajan käytävällä, mutta en minä sekaantuisi opettajiin.
Oli yhden välkkä, meidän koulussa oli tapana mennä silloin ulos, muut välkät saimme olla sisällä. Minä ja minun ystäväni emme menneet tänään ulos. Me emme halunneet, Hanna oli koko hissan tunnin kuiskutellut korvaani rumia ja vetänyt stringejäni ylös. Pojat takanamme olivat aivan haltioissaan... Suostuin kun Hanna ehdotti vessaan menemistä. Olimme olleet ennenkin yhdessä, mutta emme koulussa. Me emme pitäneet toisistamme niin paljon että seurustelisimme, vaan me purimme toisiimme seksuaallista halua.Tai niin minä sen ajattelin. Ja minun halut olivat todella suuret hissan tunnin loputtua.
Valitsimme isoimman wc kopin ja menimme sisään. Emme laittaneet koppia lukkoon, koska jos opettaja tulisi tarkastamaan oliko vessassa ketään hän huomaisi punaisen merkin. Oli minun vuoro olla eka. Hanna otti laukustaan vaalean- punaisen dildon jo esille ja laittoi sen lavuaarin. Kävin vessan pöntölle mukavasti ja rentouduin.Odotin kunnes Hanna olisi alasti sitten Hanna hyökkäisi minuun,hän riisui vaatteeni nautillisen hitaasti ja kunnes olin aluvaatteisillani. Hanna istui päälleni risti asentoon ja alkoi suutelemaan minua. Samalla hän pyöritti käsiään pitkin vartaloani ja pysähtyi rintojeni kohdalle. Hän riisui rintsikat ja alkoi nuolemaan rintojani. Nännini olivat aivan kovat ja Hanna vain innostui, hän pureskeli nännejäni.Liikuimme edestakaisin ja tunsin kuinka mehujani valui pöntön kannelle ja tarttui Hannan reisiin, tunsin myös Hannan mehut minua vasten.
Kun Hanna oli saanut tarpeekseen rinnoistani hän siirtyi alemmas. Hän levitti jalkani ja kosketti sormellaan klitoristani, värähdin ja istuin paikoillani, olin tai ainaskin yritin olla aivan tyyni vaikka alapää oli tulessa. Hanna nuolaisi ja alkoi työtämään sormea sisääni, olin aivan lyötynä. Hengitykseni oli aivan kiihtynyt nopeaksi ja ääntelin mielihyvästä.
Hanna otti dildon lavuaarista ja alkoi työntämään sitä sisääni,kun hän sen sai sisääni minä aivan jo voihkin ja peittelin kädelläni huutojani.
Hanna hymyili ja jatkoi nopeuttamalla tahtia samalla hän runkkasi minua.
Yhtäkkiä vessan ovi avautui, pelästyimme molemmat ja Hanna hyppäsi syliini, olimme aivan hiljaa kopissa, mutta minä en voinut olla lopettamatta kiihtynyttä hengitystä. Koppimme ovi avautui ja uusi matikan opettaja seisoi siinä, hän katsoi aivan ihmeissään meitä ja hymyili. Opettaja sulki oven ja meni pois. Katsoimme Hannan kanssa toisiamme ja nauroimme.
Hanna jatkoi keskeytettyä operaatiota ja alkoi nuolemaan minua, no minua ei kauaan tarvinnut nuolla kun jo huusin orgamisgin pauloissa. Puimme vaatteet päällä ja Hanna pesi dildonsa.
Kello soi juuri parahiksi ja kiiruhdimme uuden matikan opettajan tunnille,kun astuimme sisään opettaja vilkaisi meitä ja hymähti hauskasti.
Hanna totesi että seuraavaksi olisi hänen vuoro, joo vastasin... saat kokea elämäsi elämyksen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.