Lukiosta

Onko lukion ensimmäinen vuosi hankalaa? Siis täytyykö silloin päntätä opintoihin täysillä. Siis olen päättänyt pyrkiä lukioon syksyllä ja askarruttaa että millaista siellä on heti alussa.
5606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä turhia murehdi, mikäli lukio tuntuu sopivalta vaihtoehdolta. Oppiminenhan on aina yksilöllistä, eli toiset selviää yllättävän vähällä panostuksella ja toiset pänttää hullun lailla. Tottakai lukion opiskelutekniikkaan totuttelemiseen menee vähän aikaa, kun kaikki kokeet ovat esseekokeita ja näin, mutta hyvin se menee!
Jos haluaa lukio-opinnoissa menestyä, suosittelen lukemaan läksyt ja kertaamaan kurssikirjat ennen kokeita ;) itse en ole kuitenkaan tehnyt lukion aikana juurikaan muuta kun ollut tunneilla ja päättötodistuksen ka nyt 8.2. haha.
Mutta pointtini oli nyt se että se on niin yksilöllistä miten asioista selviää, eikä lukioonkaan meno ole lopullista. Jos ei tunnu hyvältä niin vaihtaa sitten koulua. Turha stressi pois vaan :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Pärjäänkö minä sitten lukiossa jos vain olen ahkera ja luen kokeisiin ynnä muihin? Huolestuttaa nuo uudet asiat, jotka pitää oppia lukiossa ja joista en tiedä pätkääkään. Saako esim. kirjastosta sellasia kirjoja josta näkee, millaisia tehäviä on lukiossa?

    Äänestä

  • kyselisin.. kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Pärjäänkö minä sitten lukiossa jos vain olen ahkera ja luen kokeisiin ynnä muihin? Huolestuttaa nuo uudet asiat, jotka pitää oppia lukiossa ja joista en tiedä pätkääkään. Saako esim. kirjastosta sellasia kirjoja josta näkee, millaisia tehäviä on lukiossa?

    Varmasti pärjäät lukiossa, jos olet pärjännyt yläasteellakin. Ei se oikeastaan ole sen kummoisempaa, mitä nyt ehkä eri aineita jne. Perusasiat ovat samat ja ensimmäinen vuosi on oikeastaan vanhan kertausta. Tietenkin paikkakuntakin vaikuttaa tietyllä tavalla vrt. (Helsinki - joku pieni kylänhöpperö)

    Ei lukiossa ole mitään erikoisia tehtäviä. Tietenkin lukio-opiskelussa korostuu oma-aloitteituus, sillä lukiohan on vapaaehtoinen laitos (esim. kirjat pitää hankkia itse). Kunhan olet tunneilla aktiivisesti (selvität mahdolliset poissaolot) ja suoritat kokeet hyväksytysti läpi, ei ole ongelmia.

    Lukio kannattaa ottaa rennosti, sillä se ei ole mikään paha paikka. Itsellä riitti kun tein asiat samalla tavalla kuin yläasteella, eli rennosti, mutta kuitenkin niin hyvin kuin pystyin.

    Menestystä ja tsemppiä jatkoon! Älä huolehdi turhaan!

    Äänestä

  • joonatani kirjoitti:

    Mulle iskee varmaan ihan kauhee ahdistus sitte kirjotusten aikaan, ku niitten aika sitte joskus tulevaisuudes tulee. Tai pieni ahdistus on iskeny varmaan nyt jo.

    Mä haluisin tietää vähän enemmän niistä luokista/ryhmistä, et miten ne niinku toimii? Vai onko sielä ees mitn ryhmiä? Jokaisella tunnilla on siis joka kerta eri porukka.. vai häh?

    Äänestä

  • Lukioon hakija. kirjoitti:

    Aivan turhaan hätäilet lukioon menoa! Lukio on periaatteessa vain jatkumo yläasteelle, missä opiskelijat ovat vain vanhempia, kypsempiä eikä enää murrosikäisiä lapsia kuten yläasteella yleensä.

    Kuten moni tuossa on jo sanonut, niin lukio-opiskelussa korostuu henkilön oma-aloitteisuus. Sillä kuinka suunnittelet lukio-opintosi on TODELLA SUURI MERKITYS lukion helppouden/rankkuuden kannalta! Tätä valitettavan moni lukiolainen tai jopa sen käynyt ei tajua! Koska käytännössä vain ja ainoastaan ylioppilastodistuksen numeroilla on tulevaisuudessa merkitystä, on ratkaisevaa se, missä vaiheessa päätät, mitä tulet kirjoittamaan.

    Valveutuneimmat tajuavat jo ennen lukioon menoa päättää (jos vain mahdollista), mitkä aineet he tulevat kirjoittamaan. Kun olet päättänyt mitkä aineet kirjoitat sinun kannattaa panostaa VAIN JA AINOASTAAN niihin aineisiin, mutta sitäkin enemmän juuri niihin. Näin luot itsellesi erinomaisen pohjan yo-kirjoituksia ajatellen, kun olet jo valmiiksi kurssien aikana aineisiin todella panostanut niin mitä todennäköisimmin tulet saamaan pienelläkin lukemisella huippuarvosanat näistä aineista!!! Ja mikä tärkeintä teet lukio-opinnoista itsellesi HUOMATTAVASTI HELPOMMAT, verrattuna siihen jos yrittäsit kaikkiin aineisiin jotenkuten panostaa...

    Tästä esimerkkinä, että jos vaikkapa päätät että haluat tulevaisuudessa Helsingin lääketieteelliseen. Silloin sinun kannattaa kirjoittaa äidinkieli, englanti (jos se on A-kielesi), pitkä matematiikka, fysiikka, kemia, ruotsi ja valintasi mukaan kirjoittaa tai vain lukea kurssit biologiasta.
    Jos asia olisi näin, voit huoletta olla täysin panostamatta ja tavoitella vain läpipääsyä historiasta, yhteiskuntaopista, maantiedosta, psykologiasta, filosofiasta, ja ehkä jopa terveystiedosta! Lisäksi sitten vielä musiikilla, kuvaamataidolla, liikunnalla EI olisi periaatteessa mitään merkitystä ellet sitten niistä muuten sattu pitämään.
    Tämä oli vain yksi esimerkki ja useiden muiden yliopistoalojen kohdalla ei sinun tarvitse panostaa kuin 5 aineeseen, joilla tulee olemaan merkitystä sitten hakutilanteessa (esimerkiksi oikeistieteellinen helsingissä!).

    Vastauksena itse kysymykseesi, niin lukio (en tiedä pikkukylien pienistä lukioista, mutta ainakin isoissa kaupungeissa) on luokaton laitos, mikä tarkoittaa että itse päätät kurssisi, jolloin kurssilla todella on yleensä aina eri henkilöt. Yleensä tämä tehdään netissä, eli sinulla on vain lista kursseja, joista sitten valitset ne mitä sinä vuonna aiot suorittaa ja sitten kursseille tulevat ne henkilöt, jotka saman kurssin ovat sieltä netistä valinneet. Yleensä harvinaisempien aineidin kohdalla (esim vaikka espanja) on ryhmä aina sama, kun opiskelijoita on niin vähän että vuodesssa kaikkien sitä lukevien on pakko valita sama kurssi.

    Lukiossa teidät kyllä on jaettu periaatteessa ryhmiin, niin kutsuttuihin ryhmänohjausryhmiin, mutta näillä EI OLE pienintäkään merkitystä lukionkäyntisi kannalta. Oikeastaan ne ovat vain pieniä infotilaisuuksia eri aisoista yleensä kerran viikossa. Nämä eivät siis vastaa yläasteen "luokkiasi" vaan ne on vain tehty yleensä aakkosten mukaan, jotta erillaiset tiedotteet saataisiin helposti opiskelijoille perille.

    Toivottavasti selvensi, vaikka todella nopeasti tämän kirjoitin, eli kysy ihmeessä lisää jos joku jäi epäselväksi tai jokin asia edelleen askaruttaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyselisin. kirjoitti:

Onko lukion ensimmäinen vuosi hankalaa? Siis täytyykö silloin päntätä opintoihin täysillä. Siis olen päättänyt pyrkiä lukioon syksyllä ja askarruttaa että millaista siellä on heti alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu