perheen sisäinen adoptio kiinnostaa

voi hakea vain mies itse, jos hän epäilee, ettei ole ko lapsen isä. Silloin tehdään tietysti dna testit.

Jos biologinen isä ei halua antaa tytärtään adoptioon, niin silloin adoptio ei onnistu. Kokemukseni mukaan edes sossut eivät lähde edistämään tällaista adoptiota, koska se ei menisi oikeudessa läpi. Jos tyttären bioisä olisi kuollut, niin asia olisi toinen. Vaikka hän olisi väkivaltainen narkkari, ei adoptio onnistuisi, mutta tyttären tapaamiset voitaisiin kieltää ja saattaisitte saada lähestymiskiellon läpi. Sinun kannattaa kuitenkin ehdottomasti puhua asiasta kotikuntasi sosiaalityöntekijän ja vaikka jonkun juristin kanssa, jotta saat asiantuntevan vastauksen. Nettipalstojen tiedon varaan ei kannata elämän tärkeitä asioita jättää.

Sitten toisekseen. Vanhimman tyttäresi perheen sisäinen adoptio tuntuisi varmasti nyt ihanalta ja helpottavalta ratkaisulta. Tyttäresi bioisän olemassaolo on kuitenkin tosiasia, joka tulee askarruttamaan häntä ja muita elämän aikana. Siksi asiasta kannattaa puhua tyttären ja muiden läheisten kanssa avoimesti. Kotona oleva isä on varmasti esikoisellekin se "oma isä", mutta viimeistään murrosiässä hän alkaa enemmän pohtimaan omaa taustaansa tarkemmin. Terveen identiteetin ja itsetunnon kehittymisen kannalta on tärkeää, että lapsi saa taustastaan rehellistä tietoa.

Jos bioisä tapaa häntä vain harvoin, niin sitten hän on vain etäinen bioisä. Tässä mielessä tilannetta voisi verrata sijaisperheeseen tai ns. avoimen adoption perheisiin, joissa biologinen vanhempi on tiedossa, mutta yhteydenpito häneen on harvaa tai olematonta. Työssä saamani kokemuksen mukaan ne lapset, joilla ei ollut yhteyttä biovanhempiin ja/tai -sukulaisiin, oireilivat kyseisen asian puutetta, toki heillä oli usein muutakin syytä oireiluun. Oireilu saattoi olla ulospäin suuntautuvaa (riehuminen, päihteet, rikokset, sääntöjen rikkomiset, velvollisuuksien laiminlyöminen) tai sisäänpäin suuntautuvaa (ahdistus, masennus, viiltely) jne.

Olen itsekin kasvanut uusperheessä ja sikäli koen tuntevani aihepiiriä myös henkilökohtaisesti. Nykyään se uusperheet ovat tavallisia ja hyväksyttyjä, vaikka joskus perheenjäsenet toivovatkin että asiat olisivat toisin.

Koska mietit tällaisia asioita, voisit hyötyä adoptio- ja sijaisperheisiin liittyvästä kirjallisuudesta. Nykyään sijaishoidossa ja adoptiossa pidetään tärkeänä olla avoimia lapsen taustasta ja järjestää lapselle mahdollisuuksia oppia tuntemaan myös biosukuaan. Yhteydenpito voi tapahtua kirjeitse tai puhelimitse, eikä sitä välttämättä ole ollenkaan tai se voi olla jaksoittaista.

Tyttäresi kannalta adoptio katkaisisi hänen perintöoikeutensa bioisään ja myös tämän isovanhempiin sekä sukulaisiin. Vastaavasti ilman adoptiota hänellä ei ole adoptio-oikeutta mieheesi ja tämän sukuun. Jos hän on nyt vasta 5-vuotias, tämä voi tuntua kaukaiselta. Kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua tilanne voi kuitenkin olla toinen ja tytär saattaa esimerkiksi olla katkera adoptiosta. Jos adoptio tuntuu vielä hyvältä ratkaisulta 13 vuoden kuluttua, niin voitte sen toteuttaa tyttären täytettyä 18 vuotta, jos hän itse antaa siihen luvan. Esikoinen voi saada saman sukunimen kuin muulla perheellä on ilman adoptiotakin, jos hänellä ei jo sellaista ole.

En tiedä miksi vastaan kun en heteroiden perheen sisäisestä adoptiosta tiedä hölkäsen pöläystä (nyt jotain viestiketjun luettuani)

Itse olen miettinyt näitä asioita lähinnä minun ja tyttöystäväni kannalta, sitten kun lapsia joskus hankimme... Mutta mitä nyt olen asiaa miettinyt niin se on mielestäni ihan hyvä ratkaisu... Eihän se loppujen lopuksi niin paljon lapsen elämään vaikuta (heterosuhteessa). Nuo biologisen isän tapaamiset ja muut toki, mutta ne nyt ovat jokaisen henkilökohtaisia päätösiä muutenkin~

Minulla ja tyttöystävällä asiat helpottuisivat huimasti mikäli tuo perheen sisäinen adoptio laki samaa sukupuolta edustavia pareja kohtaan menee läpi (ellei jo ole mennyt? en ole seurannut asiaa. läpi se kuienkin näkyisi menevän)

Olisi sitten sillä ei-biovanhemmallakin samat oikeudet lapseen. Ei olisi niin tarkkaa kuka nimet papereihin kirjoittaa?

Kyllä, pohdin pitkästi ja epäselvästi. Ja teen kirjoitusvirheitä.