M - Kar "HP Hot"?

Useissa viesteissä kerrot HP:n kuluttajamallien kuumenevan ongelmaksi asti. Asia kaivannee kuitenkin yleistyksen sijaan hiaman nyanssia.

Asia varmastikin on näin AMD prossulla varustettujan suhteen ja ilmeisesti myöskin muilla merkeillä (?).

HP:n Intel C2D varustettut eivät liene ole sen ongelmallisempia lämpötilojen suhteen kuin muutkaan merkit.

Ps. Yritysmalleissa jäähdytys / ilmanvaihto onkin sitten toteutettu huomattavasti paremmin, eivät juuri kuumene ja toimivat senkin vuoksi myös hiljaisemmin.

- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=1500000000000069&posting=22000000042077287
201425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niin, koskaan ei saisi yleistää. Toisaalta kuitenkin, esim. HP 2133 on suunnattu lähinnä yrityskäyttöön, on VIA:n prosessorilla ollen myös hyvin hidas ja käy silti monilla sietämättömän kuumana. ;)

Äänestä

Lämpenee ne Intelin prossutkin. Minulla oli Pomin "tehokannettava" aikasemmin ja sehän lämpeni. Vehkeen ois voinut kääntää ylösalaisin ja paistaa munia . Prossuna Intel M 735. -Se on varmaan totta että näissä vähän paremmissa malleissa ei tapahdu juurikaan lämpenemistä ja ovat hiljaisempia. -Ainakaan tämä nykyinen vehje(Sony AW11Z/B) ei juurikaan lämpene ja käy "sukkasillaan".

Äänestä

Jostain syystä ne kannettavat mitkä sammuilee ylikuumenemisen takia on järjestäen aina HP:n Pavilioneja.

"Asia varmastikin on näin AMD prossulla varustettujan suhteen ja ilmeisesti myöskin muilla merkeillä (?)."

Muun merkkisillä koneilla en ole vastaavanlaista yhtä pahaa lämpöongelmaa nähnyt kuin HP:n Pavilioneissa. Tuossa vieressä muuten hyrrää HP:n yritysmalli AMD:n prossulla, tuulettimet tuskin edes pyörivät.

Äänestä
  • Tuollainen on käytössä. prossun lämmöt huitelee 40-50 asteen välillä. Ei tunnu pahalta verrattuna entiseen Athlon-pöytäkoneeseen.

    Äänestä

  • >> Jostain syystä ne kannettavat mitkä sammuilee ylikuumenemisen takia on järjestäen aina HP:n Pavilioneja.

    Onko näin riippumatta siitä onko ne varustettu AMD:llä tai C2D:lla? Tietysti mm. grafiikkapiirikin asiaan vaikuttaa.

    >> Tuossa vieressä muuten hyrrää HP:n yritysmalli AMD:n prossulla, tuulettimet tuskin edes pyörivät.

    Kertoisitko tarkemmin mallin ja speksit.

    Ps. Olen kannettavaa hankkimassa, joskin tarkempi malli ja merkki toistaiseksi päättämättä. Mahdollisesti jokin yritysmalli tai "puolisellainen" eli jokin Lenovo SL 500.

    Äänestä

  • Itselläni on dv6505eo joka on ollut aamusta alkaen päällä. Kone on tuskin mistään kohtaa kättä lämpöisempi ja ulsotulo ilma on myös noin kädenlämpöistä. Kokeilkaapa pitää ne ilmanottoaukot auki, niin voitte yllättyä.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Itselläni on dv6505eo joka on ollut aamusta alkaen päällä. Kone on tuskin mistään kohtaa kättä lämpöisempi ja ulsotulo ilma on myös noin kädenlämpöistä. Kokeilkaapa pitää ne ilmanottoaukot auki, niin voitte yllättyä.

    Olisi hyödyllistä mikäli kommentoijat vaivautuisivat aiheeseen liittyen kertomaan laitteen perus-speksit kuten tiedot prossusta & näytönohjaimesta, pelkän "dv6505eo" sijaan, jotta voisi luoda asiasta hieman paremman kuvan.

    Ps. Edelleenkin lukemani perusteella on mielikuva, että nykyiset AMD-prossut kuumenevat huomattavasti enemmän kuin vastaavan tehoiset C2D:t.

    Äänestä

  • H - P kirjoitti:

    http://h10025.www1.hp.com/ewfrf/wc/document?docname=c01361850&lc=en&dlc=en&cc=us&lang=en&os=2093&man_lang=fi&product=3668279

    elikkäs Centrino ja Geforce 8600GS on kyseessä.

    Äänestä

  • H - P kirjoitti:

    >> Jostain syystä ne kannettavat mitkä sammuilee ylikuumenemisen takia on järjestäen aina HP:n Pavilioneja.

    Onko näin riippumatta siitä onko ne varustettu AMD:llä tai C2D:lla? Tietysti mm. grafiikkapiirikin asiaan vaikuttaa.

    >> Tuossa vieressä muuten hyrrää HP:n yritysmalli AMD:n prossulla, tuulettimet tuskin edes pyörivät.

    Kertoisitko tarkemmin mallin ja speksit.

    Ps. Olen kannettavaa hankkimassa, joskin tarkempi malli ja merkki toistaiseksi päättämättä. Mahdollisesti jokin yritysmalli tai "puolisellainen" eli jokin Lenovo SL 500.

    "Tuossa vieressä muuten hyrrää HP:n yritysmalli AMD:n prossulla, tuulettimet tuskin edes pyörivät."

    Sitä konetta ei ole enää tässä mutta mutta se oli HP nc/nx 6??? -sarjaa. Prosessori oli AMD Athlon 2.0 GHz tuplaydin, näyttis oli joku ATI:n x1250 tai sihen suuntaan. Koneessa uutena huusi tuulettimet jonkin verran (se on jo varmaan 2.5v vanha, ensimmäisiä 64-bittisiä läppäreitä), mutta Windows XP SP3:n asentaminen hiljensi sitä. Ubuntu 8.04:n asentaminen sitten paransi toimintaa entisestään.

    Kone on muuten reippaasti nopeampi kuin uudet Vista Pavilionit..

    Äänestä

  • dv9767 kirjoitti:

    Yes, eli suht tehokas C2D & Gf 8600GS & 17" (ei AMD).

    Tuosta laitteesta tulikin mieleen, että eräs asiaan vaikuttava tekijä on myös laitteen koko.

    Mitä ilmeisemmin 17" mallissa on koponenteilla enemmän tilaa ja ilmaa hengittää kuin esim. vastava kokoonpano 14" tai 15" koossa.

    Eli näissä lämpöasioissa olisi hyvä tarkentaa prossu & näytönohjain & laitteen tuumat ", sillä ilmeisesti samallakin merkillä mallikohtaisia eroja suuren yleisön koneissa.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Tuossa vieressä muuten hyrrää HP:n yritysmalli AMD:n prossulla, tuulettimet tuskin edes pyörivät."

    Sitä konetta ei ole enää tässä mutta mutta se oli HP nc/nx 6??? -sarjaa. Prosessori oli AMD Athlon 2.0 GHz tuplaydin, näyttis oli joku ATI:n x1250 tai sihen suuntaan. Koneessa uutena huusi tuulettimet jonkin verran (se on jo varmaan 2.5v vanha, ensimmäisiä 64-bittisiä läppäreitä), mutta Windows XP SP3:n asentaminen hiljensi sitä. Ubuntu 8.04:n asentaminen sitten paransi toimintaa entisestään.

    Kone on muuten reippaasti nopeampi kuin uudet Vista Pavilionit..

    OK!

    Hieman off-topic, mutta epäilemättä XP:llä tuo on nopeampi kuin Vista-Pavillon (riippuen spekseistä) ja erityisesti Ubuntu 8.04:lla varsinkin kun viimemainitun kylkiäisenä ei yleensä ole käytössä turvaohjelmaa jarruttamassa.

    Edelleenkin nuo lämpenemiset kaipaavat mielestäni aina tarkempaa erittelyä pelkän yleistyksen sijaan.

    No mites sitten jos siihen uuteen paviljooniin laittaa linuxin?

    "Hieman off-topic, mutta epäilemättä XP:llä tuo on nopeampi kuin Vista-Pavillon (riippuen spekseistä) ja erityisesti Ubuntu 8.04:lla varsinkin kun viimemainitun kylkiäisenä ei yleensä ole käytössä turvaohjelmaa jarruttamassa."

    Ei siinä XP:ssäkään mitään turvaohjelmaa ollut. Ubuntulla sitten tuo kiintolevy käyttö oli paljon tehokkaampaa ja ilmeisesti virranhallinta toimi paremmin tuolla kun puhaltimet hiljeni entisestään.

    Äänestä

  • nopeampi? kirjoitti:

    Kone on muuten reippaasti nopeampi kuin uudet Vista Pavilionit..    

    No mites sitten jos siihen uuteen paviljooniin laittaa linuxin?

    "No mites sitten jos siihen uuteen paviljooniin laittaa linuxin?"

    Ei varmaankaan ole mitään eroa muussa kuin näytönohjauksessa. On muuten mainio esimerkki siitä, että tietokoneet ei enää nykypäivänä juurikaan nopeudu.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "No mites sitten jos siihen uuteen paviljooniin laittaa linuxin?"

    Ei varmaankaan ole mitään eroa muussa kuin näytönohjauksessa. On muuten mainio esimerkki siitä, että tietokoneet ei enää nykypäivänä juurikaan nopeudu.

    Riippuu tietenkin siitä mitä sillä nopeudella tarkoitetaan. Esim. prossujen laskentateho ja grafiikkapiirien suorituskyky paranee koko ajan. Toisaalta koneiden käynnistymisaika yms. saattavat jopa hidastua kaiken tavaranpaljouden latailun takia.

    Äänestä

  • nopeudesta kirjoitti:

    "Riippuu tietenkin siitä mitä sillä nopeudella tarkoitetaan. Esim. prossujen laskentateho ja grafiikkapiirien suorituskyky paranee koko ajan."

    No miten sen nyt ottaa.. Pari vuotta uudemmassa Pavilionissa oli ihan sama prossu ja suhteellisen harva softa hyödyntää grafiikkapiirejä kunnolla. Prossujen laskentateho muuten nykyisin kasvaa ytimiä lisäämällä, ei niinkään kellotaajuutta nostamalla ja arvaa vaan onko ohjelmistot kuinka hyvin säikeistettyjä. Ja vaikka olisikin niin kaikkea ei vaan ole mahdollista säikeistää. Ja vaikka prossut onkin nopeita niin hidasteeksi sitten tuleekin se, että pitäisi tavaraa hakea muistista. Tämän hakuaika ei ole nopeutunut oikein vuosikausiin. Ja ihan siksi kun valonnopeutta on hankala ylittää.

    aivan asian vierestä, mutta tosijuttu.
    Edesmennyt tuttavani oli 60-luvulla IBM:llä töissä.
    Vuosikymmeniä myöhemmin hän naureskeli, ettei Keskolla ollut rahaa ostaa yhtä megaa lisää muistia koneeseensa. Tietokone oli tosin kooltaan huoneenkokoinen..

    Äänestä

  • kehittyy kirjoitti:

    Tuo oli ajalta kun tietokoneet oikeasti kehittyi. Tämän vuosikymmenen puolella on se kehitystahti hyytynyt pahasti. Fysiikan lait tulee vastaan.

    Äänestä

Itselläni on Pavilion 1058, prossuna AMD Turion Ultra 2,1 GHz, joka on kai´vähävirtaisimpia AMD:n prossuja. Kone ei juurikaan kuumene, eikä todellakaan kaadu vaikka pyörittäisi päivän AutoCADia tai muita raskaita ohjelmia. Kone on joissakin sovelluksissa kyllä hidas. Käynnistynyt se on aina täysin käyttövalmiiksi alle minuutissa. Core 2 Duolla Pavilionit on nopeita, jopa nopeampia kuin esim. työpaikan pöytäkoneet, uusimmat yritys-dellit. AMD on aika hidas ja virrankulutukseltaan suuri.

Kestävyyden kannalta suosittelen jotain muuta kuin pavilionia, aika rimpula on. Tosin Pavilion,joka on minulla ollut neljä kuukautta, on tähänastisista tietokoneistani parhaiten toiminut, koneessa ei ole ollut mitään vikaa eikä se ole kaatunut kertaakaan. Aiemmat, kalliitkin pöytäkoneet on vittuilleet enemmän. Tosin vittuilu taitaa olla Windowsin vikojen ansiota

Äänestä

Kuittataan:

HP 8710W Yritys "kannettava" raahattava.
Sisuksissa - Core Duo T9300
Kuva työnnetään - nVidia FX3600 :lla
Muistia tyrkättiin 4G.
Limppu 200 / 7200

Ei lämpöhalvauksia ei kaatumatauteja, ei "poppaa" kaikki tarpeellinen toimii, runko vakuuttaa, takuuta työnsivät 3-vuoden edestä, jos mahdollista vikaa eivät siltä istumalta paikanpäällä saa kuntoon antavat tilalle toisen, hehkuttivat, runko saa minulta pelkästään kehuja samoin näyttö ja kokonaisuus ; luonehtisin tasapainoinen kursailematon.

Tosin melko arvokashan tämä oli (ainahan ne on) noin 1380 € mutta nyt hinta-juutas on pompsahtanut tuonne 2000 € korville.
Olisin valmis ostamaan näitä ainakin pari kappaletta lisää mutta kukaan ei suostu myymään tuohon 1300 € hintaan, on ne PeR.K.leitä, koukkuun saivat. No odotellaan, aikaa kyllä minulla riittämiin.

Ihana työkalu, Kylmästi / välittömät suositukseni etenkin hintaan 1300 € - 1400 €

Paddington

Äänestä

Kommentoi aloitusta

H - P kirjoitti:

Useissa viesteissä kerrot HP:n kuluttajamallien kuumenevan ongelmaksi asti. Asia kaivannee kuitenkin yleistyksen sijaan hiaman nyanssia.

Asia varmastikin on näin AMD prossulla varustettujan suhteen ja ilmeisesti myöskin muilla merkeillä (?).

HP:n Intel C2D varustettut eivät liene ole sen ongelmallisempia lämpötilojen suhteen kuin muutkaan merkit.

Ps. Yritysmalleissa jäähdytys / ilmanvaihto onkin sitten toteutettu huomattavasti paremmin, eivät juuri kuumene ja toimivat senkin vuoksi myös hiljaisemmin.

- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=1500000000000069&posting=22000000042077287

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu