Ottakaa kantaa...

Tämä koskee kaikkia teitä jotka ilmoittelette täällä etsivänne uutta kotia kissoillenne.
Kuinka helposti luovutatte kissan?

Kai kyselette mahdolliselta kissanottajalta ensin vähän mihinkä tarkoitukseen kissa tulee?

Esimerkiksi valitettavan moni ottaa kissanpennun lapsille vain leikkikaluksi ja kissanpennun kasvettua isoksi he hylkäävät kissarukan.Pahimmassa tapauksessa he hylkäävät kissan harvaanasutulle alueelle tai jos kissalla on edes jonkinlaista onnea he kiikuttavat kissan lähimpään löytöeläinkotiin jotka jo muutenkin ovat tupaten täynnä ihmisten julmasti hylkäämiä eläimiä pääasiassa kissoja.

Toiset ihmiset ottavat kissan vain kesäksi ja syksyn tullen jättävät mökille luullen kissan selviävän ankarasta talvesta.
Kissaahan ei ole tarkoitettu suomen luontoon eikä se yksin pärjää ulkona.

Jotkut käärmeenomistajat ottavat pieniä kissanpentuja lehti-ilmoitusten kautta ja antavat pieniä avuttomia kissanpentuja käärmeille välipalaksi.

Kissaa annettaessa tulee myös varmistaa että kissa tulee sisäkissaksi.Jo uusi laki määrää kissat pidettäväksi sisällä.Ulkona kissaa vaanii monet vaarat kuten autot ja maalla ilvekset.

Ja lopuksi mikään kissa ei ole arvoton.Joten älkää luovuttako kissoja ilmaiseksi.Ottakaa edes pieni maksu kissastanne.

Ja leikkauttakaa kissanne jottei vahinkopentuja pääse syntymään!

Ottakaa muutkin kantaa..
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikuttaa kovin tarkoituhakuiselta kirjoitukselta.

"antavat pieniä avuttomia kissanpentuja käärmeille välipalaksi"
Ei kissa niin pieni olekaan, että se käärmeelle olisi vain "välipala". Isot käärmeet on näillä leveysasteilla muutenkin harvinaisia lemmikkejä.

Muuten kirjoitus sitten olikin noita yleisiä ohjeita, joita palstalla esitetään jatkuvasti.

Äänestä
  • Kyllä jotkut vastuuntunnottomat ihmiset antavat eteenpäin jo alle 3viikosia pentuja kun haluavat päästä vahinkopennuistaan eroon.Tämän ikäiset pennut ovat vielä tarpeeksi pieniä käärmeille ruuaksi.Vai etkö ole nähnyt 3 viikkoista tai sitä pienempää pentua?Et varmaankaan...

    Äänestä

  • karvinen kirjoitti:

    Kyllä jotkut vastuuntunnottomat ihmiset antavat eteenpäin jo alle 3viikosia pentuja kun haluavat päästä vahinkopennuistaan eroon.Tämän ikäiset pennut ovat vielä tarpeeksi pieniä käärmeille ruuaksi.Vai etkö ole nähnyt 3 viikkoista tai sitä pienempää pentua?Et varmaankaan...

    Siis ne käärmeet...

    päivän ikäisen pennun, tai montakin.
    Olen myös silittänyt viikon ikäistä, ja pitänyt käsissä pariviikoisia pentuja.

    Jotkut ihmiset syövät käärmettäkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

karvinen kirjoitti:

Tämä koskee kaikkia teitä jotka ilmoittelette täällä etsivänne uutta kotia kissoillenne.
Kuinka helposti luovutatte kissan?

Kai kyselette mahdolliselta kissanottajalta ensin vähän mihinkä tarkoitukseen kissa tulee?

Esimerkiksi valitettavan moni ottaa kissanpennun lapsille vain leikkikaluksi ja kissanpennun kasvettua isoksi he hylkäävät kissarukan.Pahimmassa tapauksessa he hylkäävät kissan harvaanasutulle alueelle tai jos kissalla on edes jonkinlaista onnea he kiikuttavat kissan lähimpään löytöeläinkotiin jotka jo muutenkin ovat tupaten täynnä ihmisten julmasti hylkäämiä eläimiä pääasiassa kissoja.

Toiset ihmiset ottavat kissan vain kesäksi ja syksyn tullen jättävät mökille luullen kissan selviävän ankarasta talvesta.
Kissaahan ei ole tarkoitettu suomen luontoon eikä se yksin pärjää ulkona.

Jotkut käärmeenomistajat ottavat pieniä kissanpentuja lehti-ilmoitusten kautta ja antavat pieniä avuttomia kissanpentuja käärmeille välipalaksi.

Kissaa annettaessa tulee myös varmistaa että kissa tulee sisäkissaksi.Jo uusi laki määrää kissat pidettäväksi sisällä.Ulkona kissaa vaanii monet vaarat kuten autot ja maalla ilvekset.

Ja lopuksi mikään kissa ei ole arvoton.Joten älkää luovuttako kissoja ilmaiseksi.Ottakaa edes pieni maksu kissastanne.

Ja leikkauttakaa kissanne jottei vahinkopentuja pääse syntymään!

Ottakaa muutkin kantaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu